Eristysei: varaa jättää tekemättä

Ei ole kovinkaan montaa investointia, jotka samalla sekä säästävät rahaa että tuovat asuntoon lämpöä ja lisäävät asuinmukavuutta. Sellainen on kuitenkin lisäeristys. Jos teet sen itse, säästät vieläkin enemmän rahaa. Tästä näet, mistä kannattaa aloittaa, jotta säästät eniten.

Levitä lisäeristettä ullakolle, kääri lämmitysputket putkieristeisiin ja hanki kivitaloon puhalluseristys. Voit tehdä monia asioita, jos taloasi ei ole eristetty voimassa olevien suositusten mukaisesti.

Lisäeristys säästää aina rahaa, ja mitä korkeampi energian hinta on, sitä kannattavampi on myös investointi. Vaikka eristemateriaalit ovat suhteellisen kalliita, kyseessä on kertaluontoinen kustannus. Säästöistä on sen sijaan iloa vuodesta toiseen.

Tässä artikkelissa esitetyt esimerkit on laskettu huonosti eristetystä talosta, jotta voisimme havainnollistaa lisäeristämisestä koituvaa säästöä mahdollisimman hyvin.

Jos eristys tehdään vain yhteen paikkaan, esimerkiksi seiniin, laskelmat muuttuvat, sillä säästöjä ei voi vain laskea yhteen. Pienetkin lisäparannukset voivat kuitenkin alentaa lämmitys­kuluja merkittävästi.

Ei sittenkään aivan helppoa

Vaikka lisäeristys on hyvä asia, työ vaatii hieman tietotaitoa. Kannattaa myös ottaa huomioon sudenkuopat, joita voi syntyä suljettaessa kosteutta sisään tai tarvittavan tuuletuksen estyessä. Perehdy siis teoriaan ennen aloittamista.

Mallitalomme

Emme tietenkään tiedä, kuinka paljon lisäeristyksellä voi säästää juuri sinun kodissasi. Tämä edellyttää erityisiä laskelmia.

Tässä artikkelissa esitellyt säästöt perustuvat huonosti eristettyyn mallitaloon, joka lämpenee sähköllä. Artikkeli kuitenkin osoittaa, missä säästöjä voi saada aikaan. Laskelmissa käytetään alla olevia lukuja, ja rakennusinsinööri on laatinut säästökohteet ja -laskelmat.

  • Omakotitalo: 200 m²
  • Talotyyppi: Kivitalo
  • Lämmitysmuoto: Sähkö
  • Energiankulutus ennen lisäeristystä: 190 kWh/m² – yhteensä 38 000 kWh
  • Vuosittaiset lämmityskulut (sähkön hinta on tässä 0,17 euroa/kWh, Suomessa vuoden 2022 kotitalouksien keskiarvo 1. lokakuuta mennessä): 6 460 euroa.
  • CO₂-päästöt: (Suomessa käytettävän sähkön päästöt ovat sivuston Entsoe.eu mukaan 0,127 kg CO2/kWh): 4 826 kg
  • Nykyinen eristys: 100 mm ullakolla, 0 mm puhalluseristystä, 50 mm alhaalla ryömintä­tilassa. Lämpöpatteriputket ovat eristämättömät.

Ullakko 200 mm lisäeristys

Ullakolla jo olevan 100 mm paksuisen eristeen lisäksi asennamme sinne 200 mm lisäeristettä.

Se on helppo tehtävä, joka jarruttaa tehokkaasti talon lämpöhäviötä. 3 150 euron investointi maksaa itsensä takaisin noin kahdeksassa vuodessa.

  • Energiansäästö: 2 300 kWh
  • Vuosisäästö: 391 euroa
  • Vuotuinen ilmastosäästö: 292 kg CO₂
  • Investointi: 3150 euroa
  • Takaisinmaksuaika:8 vuotta

Kellari 100 mm lisäeristys

Kosteat (tai mahdollisesti kosteat) kellarin seinät vaativat erityisen eristyksen.

50 neliömetrin kokoisen seinäpinnan eristäminen ei ole aivan halpaa, kuten laskelmamme osoittavat. Säästö on sen sijaan hyvä, sillä investointi maksaa itsensä takaisin neljässä vuodessa.

  • Energiansäästö: 8 000 kWh
  • Vuosisäästö: 1360 euroa
  • Vuotuinen ilmastosäästö: 1016 kg CO₂
  • Investointi: 5000 euroa
  • Takaisinmaksuaika: 3,7 vuotta

Ulkoseinät noin 100–130 mm lisäeristys

Jos sinulla on kivitalo, jonka seiniä ei ole puhalluseristetty, aloita lisäeristäminen tästä!

2 800 euron investointi maksaa itsensä takaisin lyhyessä ajassa. Kyseessä ei kuitenkaan ole projekti, jonka voi tehdä itse. Tähän työhön on palkattava yritys, jolla on työssä tarvittavat välineet.

  • Energiansäästö: 8 000 kWh
  • Vuosisäästö: 1360 euroa
  • Vuotuinen ilmastosäästö: 1016 kg CO₂
  • Investointi:2800 euroa
  • Takaisinmaksuaika: 2,1 vuotta

Seinät 100 mm lisäeristys

Seinien lisäeristäminen sisäpuolelta ei ole optimaalisinta, mutta on usein ainoa mahdollinen ratkaisu.

Eristämme 50 neliömetrin ulkoseinän teräsrunkoon asennettavalla mineraalivillalla. Se ei maksa maltaita, ja energian­säästökään ei ole kovin suuri.

  • Energiansäästö: 950 kWh
  • Vuosisäästö: 161,50 euroa
  • Vuotuinen ilmastosäästö: 120,5 kg CO₂
  • Investointi: 1950 euroa
  • Takaisinmaksuaika: 12 vuotta

Putket 50 mm lisäeristys

Jos haluat pienentää lämmityskuluja pienellä investoinnilla, etsi eristämättömät lämmitysputket.

Löysimme 20 metriä putkia ja eristimme ne 50 millin putkieristyksellä noin 400 eurolla, mikä säästää lähes 300 euroa vuodessa.

  • Energiansäästö: 1640 kWh
  • Vuosisäästö: 278,80 euroa
  • Vuotuinen ilmastosäästö: 208 kg CO₂
  • Investointi: 420 euroa
  • Takaisinmaksuaika: 1,5 vuotta

Lattiat 100 mm lisäeristys

Kylmä lattia pitää jalat kylminä, mikä vaikeuttaa lämpimänä pysymistä, vaikka ilman lämpötila olisi riittävä.

Eristimme 100 neliömetriä ryömintätilasta 100 mm mineraalivillalla. Se tuo lämpöä ja säästöä.

  • Energiansäästö: 2 400 kWh
  • Vuosisäästö: 408 euroa
  • Vuotuinen ilmastosäästö: 305 kg CO₂
  • Investointi: 4 200 euroa
  • Takaisinmaksuaika: 10,3 vuotta

    Muut lukevat juuri nyt …

    Lisää samasta aiheesta Eristys