12 kysymystä kimille
Jouduitko ostamaan joitakin välttämättömiä työkaluja?
Kyllä, rumpusekoittimen, joka maksoi noin 150 € ja jonka myin urakan lopuksi puoleen hintaan.
Mikä oli työssä hankalinta?
Kaivaminen. Se piti tehdä lapiotöinä, ja kaikki aines piti kantaa ulos ämpäreissä, yhteensä hieman yli 7 tonnia. Sen jälkeen oli kannettava toiseen suuntaan 2,5 tonnia betonia ja perustusharkkoja.
Mistä olet erityisen ylpeä?
Kaikkein ylpein olen siitä, että onnis-tuin säästämään yli 8 000 euroa. Tästä tiedosta nautin pitkään.
Mikä on paras yksityiskohta?
Se, että valmiista pinnoista ei näe, että minä olen tehnyt työt. Ja se, et-ten vahingossa vaurioittanut taloa.
Kuinka paljon aikaa työ vaati?
Urakka vei yli 3 kuukautta. Kaivoin ja valoin noin metrin viikonlopussa.
Saitko joltakulta apua?
En - poikanikaan ei halunnut hikoil-la tai sotkea kenkiään. Mutta LVI-asiantuntija antoi korvaamattomia neuvoja työtä varten.
Mitä mieltä vaimosi oli tästä?
Hän sanoi, että meidän oli pakko tehdä työ itse. Kylpyhuone oli remontoitava, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä töihin.
Tuliko projektista halvempi vai kalliimpi kuin olit ajatellut?
Pysyimme kuta kuinkin budjetissa.
Haluaisitko tehdä jotakin toisin, jos aloittaisit nyt kaiken alusta?
Teknisesti tekisin kaiken samoin. Mutta mietin kyllä pitkään ennen kuin aloitan toista urakkaa, sillä homma oli kieltämättä valtava.
Mitä annat neuvoksi muille, jot-ka ryhtyvät vastaavaan työhön?
Ei pidä mennä siitä, mistä aita on matalin. Kysy ammattilaisilta neu-voa ennen kuin aloitat. Tarkista maapohja, jotta et valitse paikkaa väärin ja vaurioita taloa.
Miten arvioit itseäsi asteikolla 1-10, jossa 10 on asiantuntija?
8 - myönnän, että saatoin välillä hieman hutiloida.
Mikä on seuraava projektisi?
Aion uusia mökkimme lisärakennuk-sen ikkunat ja ovet.
Valaminen ja tilkitseminen
Jos haluat tukea tiiliseinän, sinun on tiedettävä oikea työjärjestys ja oikeat työmenetelmät.
Valu toteutetaan siten, että kellarin pohja kaivetaan auki noin metrin osioissa ja vanhan perustan alle valetaan tai muurataan uusi perusta. Osiot numeroidaan 1, 4, 2, 5, 3, ja ensimmäisenä päivänä kaivetaan kaikki 1-osiot auki puhtaaseen maapohjaan saakka. Tämän jälkeen valetaan tai muurataan muutaman sentti-metrin kerros vanhan perustan alapuolelle. Valu saa kuivua vuo-rokauden. Seuraavana päivänä kaivetaan ja tuetaan kaikki 2-osiot ja tilkitään 1-osiot. Van-han ja uuden perustan välinen rako täytetään maakostealla sementtilaastilla, johon on sekoi-tettu terävärakeista soraa. Myös laajentuvaa betonia voi käyttää.