Kätevä kasvihuone pieneen tilaan

Auringon kypsyttämiä oman kasvihuoneen tomaatteja on mahdoton vastustaa. Ohjeiden avulla voi helposti rakentaa kasvihuoneen, joka on avara mutta ei vie liikaa tilaa pihalta. Kasveihin pääsee kätevästi käsiksi ulkopuolelta.

Vaikeusaste
Vie aikaa
4 päivää
Hinta
250 euroa

Johdanto

Itse viljellyt tomaatit ja paprikat, mausteyrtit ja kesäkukat. Oma kasvihuone on mukava olla olemassa, mutta joka pihalta ei välttämättä löydy riittävästi tilaa sellaiselle. Tässä esiteltävä kasvihuone ei kuitenkaan ole erityisen tilaa vievä.

Perustan koko on vain 250 x 130 cm, mutta sisälle mahtuu paljon kasveja. Kasvihuone on valmis 3–4 päivässä. Pystyttäminen vie oikeastaan vain niin kauan aikaa kuin maalin kuivuminen kestää. Eri osien kokoa-misesta selviää viikonlopussa.

Yksinkertaisen rakenteen ansiosta kasvihuone ei valtaa koko puutarhaa tai terassia, ja muovin käyttö lasin sijaan sallii lasten palloleikit myös kasvihuoneen läheisyydessä.

Helppo toteutus

5 työvaihetta niin kasvihuone on valmis. Tässä kasvihuoneprojektin 5 yksinkertaista työvaihetta. Tehtävä ei näytä hankalalta, eikä se sitä olekaan, jos seuraa ohjeita. Työvaihekuvien lisäksi saat käyttöösi täydellisen tarvikeluettelon ja seikkaperäiset työpiirustukset. Nyt voit aloittaa!

Päätyjen teko

Sivujen kokoaminen

Perustan asennus

Kasvihuoneen pystytys

Ikkunoiden asennus

Ohjeet

01
Päätyjen teko 8 Vaihe

Kasvihuoneen rakenne on hyvin yksin-kertainen: kaksi päätyä ja kaksi keski-osaa. Kun nämä neljä osaa on koottu, runko verhoillaan laudoilla ja rungon päälle asennetaan yläosa. Kahdesta tolpasta koostuvat neljä osaa ovat 200 cm korkeita ja 130 cm leveitä alaosastaan. Ylhäällä tolpat yhdistää kolmionmuotoi-nen päätylevy, alhaalla poikkilaudat.

1

Aseta päädyn osat levylle kuvan tapaan ja merkitse päätylevyyn (Q) vinotolppien (A) sijainti.

2

Tee merkinnät päätylevyyn (Q) ja sahaa osat pistosahalla. Valmista neljä levyä ja sahaa kahden levyn (Q2) yläosaan lovi, jota tarvitaan keskiosiin.

3

Aseta päätylevy paikalleen kahden tolpan päälle ja merkitse kohta, josta tolppien päädyt sahataan viistoiksi. Toimi samoin toisen päätylevyn kanssa.

4

Kiinnitä ensimmäinen päätylevy (Q1) tolppiin 5 x 50 mm ruuveilla. Lisää liitoksiin vana puuliimaa ennen kuin ruuvaat levyn paikalleen. Sahaa lopuksi tolppien alareunat viistoon niin, että tolppien korkeus on 200 cm ylhäältä alas.

5

Jatka päädyn verhoilua. Kiinnitä neljä päätylautaa (D, E, F ja G) 5 mm:n etäisyyksin. Aloita aivan tolppien alareunasta.

6

Aseta seuraavan päädyn osat juuri kokoamasi päädyn päälle ja käytä valmista päätyä mallina. Purista tolpat kiinni puristimilla siksi aikaa, kun ruuvaat päätylevyä ja verhoilua paikoilleen.

7

Ruuvaa huulloslista (M) ylös ja alas (L) päätyjen sisäpuolelle. Listojen pitää yltää 15 mm verhoilun ja ylälevyn yli, jotta ”ikkunat” saadaan johonkin kiinni.

8

Neljä päätyä ovat valmiit. Keskiosat on muuten koottu samalla tavalla kuin päädyt, mutta niiden alareunaa ei ole verhoiltu laudoilla.

02
Sivujen kokoaminen 3 Vaihe

1

Purista neljä vaakalistaa (J) yhteen puristimilla ja merkitse, mihin pystylistat (K) ruuvataan kiinni. Sivurungot ovat yhdenmukaiset, joten voit piirtää kaikkien listojen merkit samalla kertaa.

2

Aseta sivurunko levyn päälle ja purista osat kiinni puristimilla ennen kuin ruuvaat ne yhteen. Toista työvaihe toisen sivurungon kanssa.

3

Sahaa kaksi sivuverhoilulautaa (C) jiiriin yläreunaa pitkin, jotta ne myötäilevät päätylevyjä (Q1) ja (Q2). Jos et omista pöytäpyörösahaa, voit käyttää tavallista pyörösahaa ja sivuohjainta.

03
Perustan asennus 2 Vaihe

Kasvihuoneen lattia - tai pohja - on melko yksinkertainen. Se koostuu lau-doista, jotka on kiinnitetty ruuveilla kol-meen kannattimeen. Sekä laudat että kannattimet ovat kestopuuta. Lautojen alle on asennettu suodatinkangas, jotta rikkaruohot eivät pääse kasvamaan alta päin. Perusta rakennetaan ennen kuin kasvihuone kootaan, joten varmista, että se on täysin vaaterissa. Iske tarvittaessa pari rautaputkea maahan uloimpien kannattimien sisäpuolelle ja kiinnitä ne kaapelikiinnikkeillä. Näin kasvihuone ei pääse heilumaan syysmyrskyn kourissa.

1

Kokoa alusta sille paikalle, johon kasvihuone on tarkoitus pystyttää. Pohjalaudat (Z) kiinnitetään kannattimiin (Y) 5 x 50 mm ruuveilla sen jälkeen, kun suodatinkangas on asennettu.

2

Kun alusta on koottu, tarkista, että se on täysin vaaterissa, ennen kuin ryhdyt kokoamaan kasvihuonetta.

04
Pystytä kasvihuone 6 Vaihe

1

Aseta päädyt paikalleen ja jäykistä ne poikkituilla siksi aikaa, kun kiinnität ne alustan kulmarautoihin. Kiinnitä poikkijäykisteet puristimilla.

2

Kiinnitä päädyt kulmarautoihin. Kuvassa käytetään 4 x 40 mm ruuveja, mutta suositeltavaa on käyttää oikeita helaruuveja, jotka takaavat tukevamman pidon kulmaraudoissa.

3

Kiinnitä apulauta vaakaan ja oikaise pääty ja keskiosiot niin, että ne asettuvat tarkasti suoraan. Apulautana voi käyttää yhtä sivujen verhoilulautaa (C).

4

Kiinnitä sivuverhoilu. Verhoilulaudat (C) kiinnitetään niin, että ne myötäilevät päätylautojen (D, E, F ja G) linjaa. Toista sama kasvihuoneen toisella pitkällä sivulla.

5

Kiinnitä harjalauta (B) päätyyn (Q1) kulmaraudalla. Käytä helaruuveja. Älä ruuvaa 2 cm lähemmäksi harjalaudan päätyä, jottei lauta halkea.

6

Kiinnitä kaksi ylintä verhoilulautaa (C), yksi kummallekin pitkälle sivulle. Myös nyt kannattaa käyttää puristimia laudan pitelemiseksi sillä aikaa, kun ruuvaa sen kiinni kahdella ruuvilla kummastakin päädystä.

05
Ikkunoiden asennus 8 Vaihe

Kun kasvihuone on koottu, se pitää päällystää tiiviiksi. Painavan lasin sijaan käytetään vahvaa suojamuovia, joka on itse leikattu rullasta sopivaan mittaan.

Tällaista suojamuovia käytetään telt-tojen ikkunoissa ja purjeissa, ja se on erittäin kestävää. Sitä voi ostaa rullissa purjeompelimoista ja markiisivalmista-jilta. Materiaali on verrattain kallista, mutta toki halvempaa kuin lasi ja poly-karbonaatti. Muovi kiinnitetään niiteillä ja muovin päälle niitattavilla listoilla.

1

Levitä muovi (U) kasvihuoneen yläosaan ja kiinnitä se niiteillä. Muovin pitää asettua tasaisesti, mutta se ei saa olla liian tiukalla, jotta se ei repeydy.

2

Kiinnitä muovin päälle pienet listat (P) reunoille ja kahden keskiosan päälle. Kiinnitä lista (N) myös harjalle. Listat kiinnitetään 12 x 25 mm galva-noiduilla uppokantanauloilla.

3

Verhoile päädyt. Kiinnitä ensin muovi (T) yläosaan, sen jälkeen alaosaan ja lopuksi sivuille. Kun päädyt on verhoiltu, kiinnitä laudat (H) 4 x 40 mm ruuveilla.

4

Nosta sivukehikot paikalleen ja kiilaa ne oikeaan asentoon niin, että reunan ympärillä on joka puolella yhtä paljon tyhjää tilaa.

5

Kiinnitä sivukehikot neljällä lehtisaranalla kummallakin puolella. Näin kasveihin on helppo pääsy molemmilta sivuilta.

Yksinkertaiset ratkaisut

Sivut auki näppärästi: Pöydänjalan pidin, jonka sisähalkaisija on 25 mm, on ruuvattu kiinni sivukehikon sisäpuolelle. Kun 25 mm:n pyörötanko asennetaan pitimeen, sivukehikon voi tukea yläasentoon.

Pyörötangot (R), jotka pitävät sivuja auki, ovat ikkunahakojen päällä molemmilla puolilla.

Pyörötanko on asennettu pöydänjalan pitimeen – nyt kasvihuone pysyy auki.

Sivut lukitaan puusalvoilla (O), jotka on kiinnitetty runkoon ruuvilla ja aluslevyllä.

Materiaalit

45 x 70 mm lautoja:
• 8 tolppaa (A) á 200 cm
• 1 harjalauta (B), 250 cm
• 3 kestopuista alakannatinta (Y) á 250 cm (eivät näy piiroksessa)

18 x 95 mm lautaa:
• 10 sivuverhoiluun (C) á 254 cm
• 8 päätyverhoiluun (D), (E), (F) ja (G), sahataan yksilöllisesti pituuteen
• 25 kestopuista pohjalautaa (Z) á 130 cm (eivät näy piirroksessa)

18 x 70 mm lautaa:
• 4 peitelautaa (H) á 142 cm

18 x 45 mm listaa:
• 4 rungon sivulistaa (J) á 254 cm
• 8 rungon sivulistaa (K) á 133 cm
• 2 huulloslistaa (L) á 102 cm
• 2 huulloslistaa (M) á 37 cm

8 x 45 mm listaa:
• 1 harjan peitelauta (N), 254 cm
• 4 puusalpaa (O) á 8 cm

8 x 28 mm listaa:
• Listat (P) suojamuoviin, yht. noin 35 m

19 mm vaneria:
• 4 päätylevyä (Q) á 24 x 50 cm

25 mm pyörökeppi:
• 2 tukikeppiä (R) á 180 cm

Kirkasta suojamuovia:
• 2 sivuverhoiluun (S) á 137 x 250 cm
• 2 päätyverhoiluun (T) á 137 x 107 cm
• 1 yläosan verhoiluun (U), 65 x 253 cm

Lisäksi:
• 2 kpl 10 cm:n pidikettä (V), halkaisijakoko 25 mm
• Myrskyhaat(X) 15 cm ja 30 cm
• Ruuveja
• Galvanoituja nauloja
• 8 saranaa, 60 x 60 mm
• 12 naulaushelaa, 40 x 60 x 75 mm

Vie aikaa

3–4 päivää sis. kuivumisajat

Hinta

Noin 250 € sisältäen noin 100 €:n suojamuovin

Vaikeusaste

Kasvihuone on melko helppo rakentaa.

Piirustus

Erilainen rakennustapa

Tämän kasvihuoneen muoto on hieman epä-tavallinen. Rakenteessa on kuitenkin oma jujunsa, sillä vaikka kasvihuoneen pohjamitat ovat vain 135 x 200 cm, sinne mahtuu kolme altakastelu-laatikkoa vierekkäin, ja lattialle ja päätyihin kiinnitetyille hyllyille sopii useita ruukkuja.

Hyvin helppo rakenne. Kasvihuoneen voi avata kummaltakin sivulta.

Erilainen rakennustapa

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Muut lukevat juuri nyt …

    Lisää samasta aiheesta Kasvihuone