Kolmijalkainen pöytä, joka ei heilu eikä huoju

Puuseppä näyttää nyt, miten helposti syntyy todella tukeva puutarhapöytä. Tavallinen nelijalkainen puutarhapöytä heiluu melkein aina, mutta kolmijalkainen pöytä, pysyy tukevasti paikallaan.

Jalat sahataan kolmesta 45 x 45 cm:n höylätystä männystä. Ensin säädetään katkaisusirkkelii 45 asteen kulmaan, lisäksi tarvitaan 45 asteen jiirikulma. Jalkojen pituudeksi tulee 116 cm. Pituusmitta merkitään puuhun, ja sitten sahaamaan. Jälleen samalla lailla viistoon. Tämä pää sahataan viistosti toiseen suuntaan.

Nyt kaikki kolme jalkaa on sahattu niin, että pituus alimmasta viistotuksesta ylimpään on 116 cm. Nyt mitataan keskikohta eli 58 cm. Tämä mitta merkitään kaikkiin kolmeen jalkaan. Huomaa, että mitta merkitään jalan kaikille sivuille. Kaksi jalkaa kiinnitetään ristikkäin.

Ne pannaan yhteen niin, että toisen jalan keskimerkki on kohdakkain toisen jalan keskimerkin kanssa.Jalan keskikohta - 22,5 mm - merkitään, ja samaten 22,5 mm keskimerkistä alaspäin. Nyt jalkojen läpi porataan reikä 6 mm:n puuporalla. Ensin yhden jalan läpi ja sitten toisen. Jalat liitetään yhteen 6 x 100 mm:n pultilla ja mutterilla.

Nyt kootaan kaikki kolme jalkaa yhteen. Pultti vasaroidaan paikalleen. Prikka pannaan paikalleen ja mutteri kiristetään tiukkaan. Tämän rakennelman erikoisuus on siinä, että jalat tukevat ristikkäin toisiaan. Ristikkäiset jalat ovat nyt valmiina.

Nyt tarvitaan vain pöytälevy. Jalat pingotetaan pöydän kehyksen sisään, jolloin ne eivät pääse liukumaan. Tämä pöytä ei todellakaan huoju eikä heilu.

    Lisää samasta aiheesta Puutarhakalusteet