Puun siirtäminen

Jos puu on väärässä paikassa, sitä voi siirtää puun 3-4 ensimmäisen elinvuoden aikana.

Tämä puu on noin kaksivuotias ja sopivan pieni, niin että sen voi siirtää kerralla. Aluksi poistetaan ruohomättäät 40 senttimetrin säteeltä, mutta pitää varoa, ettei puun runko tai juuret vahingoitu.

Kun nurmikko on poistettu, kaivetaan lapiolla aukon reunoja pitkin. Sen jälkeen lapiolla kaivetaan puun alta, niin että juuret irtoavat.Lopuksi käytetään pitkää ja kapeaa lapiota, jolla päästään aivan puun alle. Puun nostaminen vaatii hieman työtä.

Vaikka osa juurista on irti, niitä on tallella sen verran, että puu kyllä selviää, kunhan se saa riittävästi vettä, kun se on istutettu uudelleen.Jos aiot siirtää yli 3 vuotta vanhoja puita, kuten tämän omenapuun, se täytyy tehdä kahdessa vaiheessa, niin että välillä on vuosi taukoa.

Aluksi puun juuret katkaistaan lapiolla 80 senttimetrin säteeltä. Juuria ei kuitenkaan katkaista koko matkalta vaan kolmelta kohtaa. Näin puun on pakko kasvattaa paljon uusia pieniä juuria.

Näiden uusien juurten avulla puu pystyy juurtumaan uudelleen. Seuraavan kesän lopulla puun voi kaivaa ylös samalla tavalla kuin edellisessä esimerkissä, mutta tällä kertaa juuret ovat isompia.