Johdanto
Ohjeet
01
Allas ja pilari
10
Vaihe
Allas koostuu kaivonrenkaasta ja sen alle asetetusta kaivonkannesta. Osat yhdistetään niiden väliin laitettavalla rakennussilikonilla. Haittana on, että sauman pitää kuivua muutamia päiviä ennen kuin altaaseen voidaan kaataa vettä. Etuna puolestaan on, että sau-masta tulee joustava eikä se halkeile lämpötilanmuutosten seurauksena.
Pilari vankistetaan rautaputkella. Se on nopea keino, ja jos muutat mieltäsi, pystyt edelleen käyttämään ruukkuja kukkaruukkuina. Vaihtoehtoinen tapa on valaa ruukut yhteen laattalaastilla, mutta sen jälkeen ruukkuja ei enää voi käyttää mihinkään muuhun.
Käytä vain koviksi poltettuja ruukkuja, jotta ne eivät halkea pakkasella.
Valitse ruukku, jossa on riittävän suuri pohja rautaputken reikiä varten.
Letku kulkee rautaputken sisällä. HUOM. Reiän on oltava riittävän ylhääl-lä, jotta rautaputki voidaan asentaa jalan putkeen.
Ota yksi ruukuista värimalliksi mukaan, kun lähdet ostamaan maalia kaivon-rengasta varten.
Käytä rakennus-silikonia saumoihin. Anna sen kuivua riittävästi ennen kuin maalaat.
Aseta kaivonrengas viemäri-kannen päälle ja aseta päivänvarjon jalka paikalleen. Saatat tarvita apua jalan nostamisessa. Sementistä tehty jalka on raskas ja melko hankala asetella paikalleen.
Poraa kuumasinkittyyn rauta-putkeen kulmahiomakoneella reikä, jotta putken sisään saadaan vesiletku. TÄRKEÄÄ! Reiän on sijaittava riittävän korkealla putkessa, sillä putki upotetaan auringonvarjon jalan sisään.
Työnnä vesiletku rautaputkeen tehdystä reiästä sisään ja koko putken läpi. Varo, ettet vaurioita letkua aukon terävissä reunoissa.
Kiedo sen verran ilmastointiteippiä letkun ympärille, että saat letkun pysymään napakasti putken keskellä.
Varjon jalkaan on leikattava pieni vako vesiletkua varten. Muussa tapauksessa letkua ei saada ulos alimmasta ruukusta. Käytä kulmahiomakonetta, jossa on kiven leikkuuseeen sopiva laikka.
Nyt rautatanko voidaan asentaa varjon jalkaan. Varjon jalan muoto voi olla minkälainen tahansa, kunhan siihen saa kiinnitettyä putkenkappaleen rauta-putken pystytystä varten.
Kannen ja kaivonrenkaan sauma tiivistetään rakennussilikonilla. Pidä suihkulähdeprojektista taukoa silikonin kuivumisajan (ohjeiden mukaan) ja maalaa allas ja jalka sen jälkeen betonimaalilla.
Poraa merkkiesi reunoja pitkin monta reikää. Käytä 8 mm:n poraa ja iskuporakonetta. Tee kahteen alimpaan ruukkuun muita isommat reiät, sillä jalan putkenkappaleen on mahduttava niihin.
Tee kaava ruukkujen reikien piirtämistä varten. Ole tarkkana, että reikä tulee pohjan keskelle.
Ensimmäinen ruukku on paikallaan. PIlarin rakentaminen on lastenleikkiä, jos olet porannut ruukkujen pohjareiät huolella.
Pilarin yläpää tiivistetään silikonisaumalla sekä vesiletkun ja rautaputken välistä että rautaputken ja ruukkujen välistä.
02
Koristelu
3
Vaihe
Leikkaa mosaiikkiverkosta pienempiä neliöpaloja, esim. 5 x 5 cm:n ja 4 x 4 cm:n paloja. Kiinnitä ne kaivon-renkaaseen laattaliimalla. Pese yli pursuava liimamassa pois ja kuivaa lopuksi sienellä.
Kun laattaliima on kuivunut, voit maalata laatat betonimaalilla. Maali on kuitenkin pyyhittävä heti laatoista kuivalla sienellä pois. Tällä tavoin maali jää vain saumakohtiin.
Siniset saumat ovat upeat, sillä väri on sama kuin taustassa.
Materiaalit
• Kaivonrengas, korkeus 25 cm, ulkohalkaisija 80 cm
• Kaivonkansi, joka sopii renkaan kokoon
• Päivänvarjon jalka, halkaisija 40 cm
• Kuumasinkittyä rautaputkea, Ø 32 mm, pituus noin 130 cm
• Vesiletkua, noin 160 cm
• 5 kovaksi poltettua keraamista ruukkua, korkeus noin 23 cm
• N. 5 verkkoa mosaiikkilaattoja, 32 x 32 cm
• Suihkulähteen pumppu, nostokorkeus vähintään 120 cm
• Rakennussilikonia (päälle maalattavissa)
• Betonimaalia, asennusliimaa, laattaliimaa
Vie aikaa
Suihkulähteen voi rakentaa päivässä. Lisäksi maalin ja saumojen kuivumisajat.
Hinta
Noin 300 €
Vaikeusaste
Tehtävä sinänsä ei ole hankala. Ole silti huolellinen, kun poraat ruukkujen pohjiin reikiä.