Johdanto
Betonia tai muovia
Markkinoilla on erilaisia ruohokiviä ja nurmikennoja. Ruohokivet on tehty betonista, nurmikennot ovat kovaa muovia. Valitse sopivat kivet tai kennot sen mukaan, kuinka paljon pihatiellä on tarkoitus kävellä. Vihreä pihatie tuntuu sitä tasaisemmalta, mitä vähemmän siinä kasvaa ruohoa. Betonikivet ovat yleensä kestävämpiä kuin muovikennot, mutta kennojen käsittely on kevyempää.
Ohjeet
01
Tee pihatien pohja
6
Vaihe
Pihatien pohjan pitää olla tukeva, jotta se kestää autojen painon. Jos alusta antaa periksi, autojen renkaat painavat tiehen syvät urat jo parissa vuodessa. Poista pehmeä pintamaa ja tee pihatien pohja kerroksittain suodatinhiekasta ja murskeesta. Tiivistä kerrokset ja johda vesi pois talon suunnasta.
Varmista myös, etteivät kivet luisu sivusuunnassa. Voit estää sen tekemällä pihatien reunoille tuet maakosteasta betonista.
Levitä pihatien pohjalle suodatinhiekkaa ja tiivistä se 200 kilon painoisella tärylevyllä eli lätkällä. Levitä hiekka mahdollisimman tasaisesti ja aja sen päältä ristiin rastiin.
Vala pihatien viereen tukeva reunatuki, jotta kivet eivät luisu sivusuunnassa. Viritä linjalanka valmiin pinnan korkeudelle. Pidä linjaria reunan kohdalla ja paina betonia sitä vasten.
Levitä murske ja tee alustaan kaato, jotta vesi valuu oikeaan suuntaan. Upota kaksi metalliputkea murskeeseen ja säädä ne kallelleen. Asenna putket 2 senttiä valmista pintaa ylemmäs, sillä murske vajoaa.
Tasoita murske putkien mukaan. Vedä linjaria tai suoraa lautaa putkia pitkin siksakliikkeellä. Se on helppoa työkaverin kanssa. Poista putket sen jälkeen.
Tiivistä pohja, kun betoni on kuivunut noin kolme päivää. Voit kastella murskeen ennen tiivistämistä. Pinta vajoaa lätkän alla noin kaksi senttiä.
02
Asenna kivet
5
Vaihe
Pihatien kivet pitää asentaa limittäin, jotta autonrenkaat eivät liikuttele niitä helposti. Kivet pysyvät paremmin paikoillaan, kun niiden saumat ovat eri kohdissa.
Kivet kannattaa asentaa linjalangan avulla, jotta rivit pysyvät suorina. Viritä lanka esimerkiksi neljän kiven välein, jotta pienet erot eivät kasva liian suuriksi.
Jätä kivien väliin 2-5 milliä leveät saumat ja asenna kivet limittäin siten, että toisen rivin sauma osuu ensimmäisen kiven puoliväliin. Siten kiveyksestä tulee kestävä.
Jatka asentamista. Voit leikata kiviä isolla laattaleikkurilla tai kulmahiomakoneella. Molempia voi vuokrata.
Viritä linjalanka joka neljännen rivin viereen. Se varmistaa, että kivirivit pysyvät suorina. Neljä riviä vastaa tässä 80:tä senttiä.
Täytä kolot mullalla, kun kaikki kivet ovat paikoillaan. Sekoita multaan saman verran hiekkaa, levitä multa kottikärryllä ja tasoita kasat katuharjalla.
Materiaalit
- 9 m3 suodatinhiekkaa
- 7 m3 mursketta
- 1 m³ maakosteaa betonia
- 2 m³ asennushiekkaa
- 45 m² ruohokiviä
- 1 m³ multaa ja 1 m³ saumahiekkaa
- Ruohonsiemeniä
Erikoistyökalut
- Tärylevy, 200 kg
- Iso laattaleikkuri
Vie aikaa
Noin viikon.
Hinta
45 neliön kokoinen pihatie maksaa noin 1500 euroa.
Vaikeusaste
Pihatien pohja pitää tehdä huolellisesti, mutta ruohokivien latominen on helppoa.