Johdanto
Ohjeet
01
Kaiva kouru ja täytä se murskeella
5
Vaihe
Kaiva pihateiden väliin aluksi kouru ja lapioi sen pohjalle mursketta. Kovaksi painuneen pihatien kaivaminen voi olla vaikeaa, joten poravasarasta on apua pinnan rikkomisessa. Tiivistä murske perusteellisesti tärylevyllä.
Tästä kourusta tehdään aluksi 45 senttiä leveä ja noin 20 senttiä syvä. Tee kourusta leveämpi, jos käytät leveämpää tärylevyä.
Kaiva kourusta 20 senttiä syvä. Maan pinnan rikkominen voi olla vaikeaa, joten poravasarasta ja taltasta on apua. Terävä lapio on hyvä vaihtoehto.
Täytä kouru murskeella tai hiekan ja kivien sekoituksella. Käytä mursketta, jonka raekoko on noin 0-32 milliä.
Tasoita murskeen pinta. Levitä murske tasaiseksi lapiolla. Jätä murskeen pinta noin kaksi senttiä vanhojen pihakivien alapuolelle, jotta murskeen päälle jää tilaa asennushiekalle.
Tiivistä murske. 80 kilon tärylevy on välttämätön murskeen tiivistämisessä. Tiivistämisen jälkeen murskeen päälle mahtuu noin 4-5 senttiä asennushiekkaa.
02
Poista vanhan kiveyksen reuna
4
Vaihe
Betonireunakivet menevät hieman naapurin pihatien puolelle. Reunimmaiset pihakivet pitää leikata, jotta ne sopivat uusien reunakivien viereen.
Irrota reunimmaiset pihakivet väliaikaisesti, jotta voit asentaa reunakivet suoraan linjaan.
Maahan painuneiden pihakivien irrottaminen voi olla vaikeaa. Kivet lähtevät liikkeelle, kun nitkutat niitä lapion kärjellä.
Irrota pihakivet. Kuvassa näkyy, kuinka kauas vanha pihakiveys ulottui. Irrota reunimmaiset kivet koko pihatien matkalta. Muista poistaa myös vanha saumahiekka.
Viritä linjalanka. Oikeanpuoleinen lanka näyttää kiveyksen reunalinjan ja kivien korkeuden. Viritä lanka sentin reunakivien yläpuolelle ja sentin päähän kivien reunasta.
Asenna loput kivet. Nämä kivet asennetaan linjalangan avulla. Reuna kivet asennetaan linjalangan oikealle puolelle.
03
Asenna reunakivet
6
Vaihe
Kouru on nyt kaivettu ja täytetty, ja pihatielle on tehty uusi reuna. Nyt on aika asentaa betonireunakivet ja viimeistellä työ. Betonireunakiviä ei valeta maahan, vaan ne tuetaan murskeella naapurin pihatietä vasten. Pohja tiivistetään huolellisesti tärylevyllä.
Pihatien reunimmaiset kivet leikataan kulmahiomakoneella. Jos leikattavia kiviä on paljon, harkitse laattaleikkurin vuokraamista.
Tarkista korkeus. Nämä reunakivet ovat 21 senttiä korkeita. Pihatiet ovat eri tasoilla, mutta 14 senttiä korkea reuna pitää hiekan ja pikkukivet rajan oikealla puolella.
Asenna reunakivet linjalangan mukaan. Jätä reunakivien ja linjalangan väliin sentin levyinen rako. Älä paina kiviä kiinni lankaan.
Leikkaa viimeinen reunakivi sopivaksi. Viimeinen reuna kivi osuu lyhty pylvääseen. Kivi sahataan poikki kulmahioma koneella ja timantti laikalla. Lyö kulma hiomakoneen tekemät terävät nurkat pois moskalla.
Asenna viimeiset kivet. Reunakivien taakse on lapioitu mursketta. Vanhaa kiveystä on jatkettu reunakiviin asti.
Tiivistä kivet paikoilleen. Pihakiveystä on nyt jatkettu reunakiviin asti. Aja kiveyksen yli pari kertaa tärylevyllä.
Materiaalit
- Mursketta, 0-32 mm
- Asennushiekkaa, 0-8 mm
- Reunakiviä 42x21x14 mm, mustia
- Pihakiviä, 21x14x7 mm
- Saumahiekkaa
Erikoistyökalut
- Tärylevy
Vie aikaa
Yhden viikonlopun.
Hinta
Tämä pihatie maksoi 600 euroa.
Vaikeusaste
Työ on helppoa ja nopeaa. Vaikeinta on laattojen leikkaaminen.