Johdanto
Ohjeet
01
Levitä lakan- ja maalin poistoaine
5
Vaihe
Vanhan peilioven maali alkaa usein hilseillä irti sieltä täältä, mutta maalia on vaikea saada irti joka paikasta ilman kemiallista apua.
Ovelle levitetään paksu kerros lakan poistoainetta, minkä jälkeen ovi pei tetään muovilla 2-3 tunniksi. Lakan poistoaineesta nousevat höyryt eivät ole terveellisiä, joten ovi kannattaa siirtää ulos ennen aineen levittämistä, jos sää sallii.
Irrota oven peitekilpi, jotta et joudu hiomaan ja maalaamaan sen reunoja pitkin. Voit asentaa peitekilven takaisin, kun olet maalannut oven valmiiksi.
Kaada lakanpoistoainetta ovelle. Käytä paksuja kumihanskoja, jotta ainetta ei mene iholle. Levitä työpöydän tai pukkien alle pahvia, jotta aine ei sotke lattiaa.
Levitä ovelle paksu kerros lakanpoistoainetta pensselillä. Levitä ainetta etenkin koristeleikkauksiin, sillä niitä on vaikea kaapia tai hioa puhtaiksi.
Peitä ovi ohuella muovilla ja anna lakanpoistoaineen vaikuttaa 2-3 tunnin ajan. Voit käyttää peittelyyn myös palasiksi leikattuja jätesäkkejä.
02
Kaavi, harjaa ja lämmitä
7
Vaihe
Peiliovet ovat erilaisia, joten on vaikea sanoa, mikä työkalu sopii parhaiten maalin kaapimiseen. Tämän oven isot pinnat puhdistettiin lastalla ja teräsharjalla, ja koristeleikkaukset hiottiin puhtaiksi kärkihiomakoneella ja kapeateräisellä kaapimella. Maalia on erityisen vaikea saada irti koristeleikkauksista, joten niitä lämmitettiin aluksi kuumailmapuhaltimella.
Kaavi aluksi pois mahdollisimman paljon maalia isoilta pinnoilta. Tässä käytetään kapeaa lastaa. Hyvällä tuurilla maali irtoaa leveinä suikaleina.
Kaavi maali seuraavaksi pois peileistä. Voit käyttää pienempää lastaa, joka mahtuu paremmin koristeleikkausten väliin.
Harjaa koristeleikkaukset perusteellisesti messinkiharjalla. Harjassa on se hyvä puoli, että se mukautuu pinnan muotoihin toisin kuin lasta tai kaavin.
Jos ahtaissa urissa on vielä maalia, sen poistamiseen kannattaa käyttää kuumailma puhallinta. Puhaltimella lämmitetty kolmio terä saa maalin irtoamaan, kun rautaa vedetään uran pohjaa pitkin.
Kapeateräinen maalikaavin on yleensä paras työkalu pienten pintojen ja rakojen puhdistamiseen. Ole varovainen, sillä terä voi tehdä rumia jälkiä oveen ja syviä viiltoja sormiin.
Tässä vaiheessa kannattaa henkäistä hetki ja katsoa, miltä ovi näyttää. Isojen pintojen kaapiminen on melko nopeaa, ja loput on helppo hioa pois epäkeskohiomakoneella. Sen sijaa koristeleikkausten puhdistaminen on hidasta. Työssä kannattaa pitää taukoja, jotta kädet eivät väsy liikaa. Varaudu siihen, että koristeiden hiominen vie aikaa.
03
Hio, pohjusta ja maalaa ovi
8
Vaihe
Kaapimisen jälkeen ovi hiotaan puhtaaksi ja pestään ennen maalaamista. Kaikki koristeleikkaukset hiotaan käsin ja isot pinnat epäkeskohiomakoneella. Hiomisen jälkeen ovesta pestään pois kaikki rasva- ja maalitahrat. Sen jälkeen ovi pohja- ja pintamaalataan. Lopuksi isot pinnat suojataan ja listat maalataan pensselillä.
Hio koristeleikkaukset käsin, mutta älä pyöristä niitä liikaa. Tässä käytetään jyväkoon 60 hiomapaperia.
Pese ovi peruspesuaineella nurkkia ja saumoja myöten. Levitä pesuaine sienellä ja tarvittaessa messinkiharjalla.
Maalaa koko ovi puulle tarkoitetulla pohjamaalilla. Levitä maali tasaisesti, jotta se ei ala valua. Anna pohjamaalin kuivua yön yli.
Hio koko ovi kevyesti, kunnes maalipinta on tasainen. Oven pitää tuntua sileältä ennen pintamaalin levittämistä. Käytä esimerkiksi jyväkoon 40 hiomapaperia.
Maalaa ovi sisäkäyttöön tarkoitetulla puumaalilla. Käydä kapeaa telaa paikoissa, joihin se mahtuu. Listat pitää maalata pensselillä.
Suojaa maalatut kohdat maalarinteipillä ja maalaa listat haluamallasi värillä. Liimaa teipit huolellisesti, jotta rajoista tulee terävät.
Materiaalit
- 500 ml maalin- ja lakanpoisto-ainetta
- Peruspesuainetta
- Pohjamaalia
- Pintamaalia
- Hiomapaperia
- Suojamuovia
Erikoistyökalut
- Erikokoisia pensseleitä
- Kapea tela
- Lasta, kaavin, teräsharja
- Epäkeskohiomakone
- Kuumailmapuhallin
Vie aikaa
Kolme päivää kuivumisaikoineen, jos ovi maalataan kahteen kertaan.
Hinta
Noin 110 euroa.
Vaikeusaste
Työ ei ole vaikeaa, mutta maalin kaapiminen ja hiominen vaatii kärsivällisyyttä.