Johdanto
Ohjeet
01
Sahaa karmi
4
Vaihe
Mittaa ensin, kuinka paksu ovi on. Mittaa myös oven korkeus ja leveys. Sahaa kaksi uutta sivukarmia niin, että ne ovat 20 cm ovikorkeutta pidempiä. Ylä- ja alakarmien pitää olla 20 cm ovea leveämpiä. Kaikki osat sahataan myöh. lopulliseen mittaan.
Kiinnitä sivukarmi syrjälleen ja sahaa siihen ura pyörösahalla. Uran pitää olla muutamaa millimetriä oven paksuutta syvempi, jotta tiivistenauhalle jää tilaa. Kun karmi myöhemmin asennetaan, oven pitää myötäillä karmin reunaa.
Aseta karmi lappeelleen ja sahaa kappale kokonaan irti. Tässä kap-pale on noin 15 mm paksu, jolloin karmin sisämitta on oven ulkomitta + muutama millimetri - 2 x 15 mm. Sahaa loput kolme karmin osaa samaan tapaan.
02
Ylä- ja sivukarmit
5
Vaihe
Karmin voi koota monella tapaa. Päätimme sahata sivu-, ala- ja yläkarmit lopulliseen mittaansa vasta myöhemmin. Näin kappaleet eivät jää liian lyhyiksi.
Yläkarmi yhdistetään ensin toiseen sivukarmiin. Sen jälkeen asennetaan toinen sivukarmi paikalleen. Kaikki liitokset kootaan 6 x 80 mm ruuveilla.
Vasta kun molemmat sivukarmit on kiinnitetty ruuveilla, yläkarmi sahataan mittaan. Lopuksi asennetaan alakarmi samaan tapaan ja sahataan mittaan. Ennen kuin karmi kootaan kokonaan, kannattaa tarkistaa karmin ristimitat, jotta karmista tulee suorakulmainen.
Sahaa sivukarmista pieni siivu pois. Palaa käytetään sivukarmien paikkojen merkitsemiseksi alakarmiin. Merkitse kuten kuvassa, ja sahaa merkitty pala pois.
Nyt kaikkiin karmin osiin on tehty huullos, mutta niitä ei ole vielä sa-hattu lopulliseen pituuteensa. Se tehdään myöhemmin. Alakarmi on tehty männystä, joten siihen sahataan ura peltia varten. Pelti asennetaan, kun ovi on paikoillaan.
Kokoa ensimmäinen kulma (yhdistä yksi sivukarmi ja yläkarmi). Liitoksen pitää olla täysin tiivis. Huom.: Karmia ei vielä sahata oikeaan pituuteensa eikä muita kulmia vielä koota.
Aseta karmi ja ovi pukkien päälle ja kiinnitä kaksi sivukarmia. Paina pienet kovapuiset kiilapalat oven ja karmin väliin. Ne jättävät ilmaraon koko karmin ympärille ja tekevät tilaa myöhemmin asennettaville tiivisteille.
03
Asenna saranat
5
Vaihe
Saranat kiinnitetään vasta sitten, kun koko karmi on koottu ja sivukarmit on sahattu mittaan käsisahalla.
Saranat upotetaan karmiin niin, että saranan yläpinta myötäilee sivu-karmin yläpintaa. Tässä vaiheessa on tärkeää, että koko oven ympärille on asennettu pienet kiilapalat.
Merkitse ensin, mihin kukin sarana sijoitetaan. Tee sitten karmiin taltan avulla saranalle tilaa.
Tarkista, että saranalle on tilaa. Oven pitää olla suorassa ja sen ympärillä pitää kauttaaltaan olla pienet kovapuiset kiilapalat.
Merkitse lyijykynällä, mihin kohtaan karmia sarana sijoitetaan. Merkitse myös saranoihin vaakaviivat, jotta näet kuinka korkealle ne asetetaan karmissa. Kaikki muut saranat asennetaan samalla tavoin.
Talttaa alue terävällä taltalla. Taltatun alueen pitää olla yhtä syvä kuin sarana on paksu. Kokeile saranaa karmiin tarkistaaksesi, että syvyys ja koko sopivat toisiinsa.
04
Loput yksityiskohdat
3
Vaihe
Tuplaovessa on usein liukusalpa toisen oven sivussa. Ennen kuin sitä voi käyttää, karmiin on porattava reikä. Paina tai napauta salpaa varovasti, niin siitä jää selvä merkki karmiin.
Poraa reikä, joka on hieman salvan halkaisijakokoa isompi. Kokeile painaa salpa alas ja tarkista, sopiiko reiän koko siihen.
VINKKI: Vanhat salvat ovat tiukkoja. Öljyä salpa ennen kuin merkitset ja esiporaat.
Materiaalit
• 45 x 120 mm mäntysoiro
• 45 x 120 mm tammea tai mahonkia (alakarmiin tarpeen mukaan)
• Metallikisko ja suojapelti (tarvittaessa)
• 6 x 80 mm ruuveja
• Puuliimaa
Vie aikaa
Karmit valmistuvat päivässä.
Hinta
Puutavara maksaa noin 3 €/ metri. Lisäksi tarvitaan ruuvit ja mahdollinen metallikisko.
Vaikeusaste
Karmit voi rakentaa tavallisilla puutyökaluilla. Mittaa ja sahaa huolellisesti, niin tehtävä ei ole vaikea.