Tämä takia kannattaa käyttää vesiohenteista maalia

Vesi- vai öljymaalia? Kysymys nousee esiin, kun seinä, aita tai muu ulkona oleva puurakenne pitää maalata uusiksi. Vanhan liiton maalarit saattavat vielä vannoa öljymaalin nimiin, mutta kehitys on ajanut heidän ohitseen. Uskallamme todeta, että vesiohenteiset maalit ovat nykyään parempia.

Vesi- vai öljymaalia? Kysymys nousee esiin, kun seinä, aita tai muu ulkona oleva puurakenne pitää maalata uusiksi. Vanhan liiton maalarit saattavat vielä vannoa öljymaalin nimiin, mutta kehitys on ajanut heidän ohitseen. Uskallamme todeta, että vesiohenteiset maalit ovat nykyään parempia.

Öljypohjaiset eli liuotinohenteiset maalit ovat tehneet kuolemaa jo vuosia. Se johtuu ennen kaikkea siitä, etteivät ammattimaalarit voi käyttää niitä terveyssyistä. Samaan aikaan kun öljymaalituotantoa on ajettu alas, maalinvalmistajat ovat vetäneet laboratoriovaatteet päälleen ja kehittäneet vesiohenteisista maaleista niin hyviä, että ne voittavat öljymaalit. Se koskee sekä maalaamista, maalin tasoittumista, kestävyyttä että puhdistamista. Useimmissa tapauksissa paremmuudesta ei ole mitään epäselvyyttä. Voittaja on vesi.

Näissä tee se itse -ohjeissa kerrotaan 5 syytä, joiden takia puurakenteisiin kannattaa käyttää vesiohenteista ulkomaalia. Kerromme myös, mihin poikkeustilanteisiin öljymaali sopii paremmin.

Työn iloa!

Kestää pitempään
Kun öljymaali vanhenee, siihen tulee mikroskooppisen pieniä halkeamia ja rakoja. Maali muuttuu kovaksi ja alkaa hilseillä irti, jolloin rakoihin imeytyy kosteutta. Öljymaali kestää käytössä vain rajallisen ajan, yleensä noin kymmenen vuotta ihanneolosuhteissa.

Vesipohjaiset maalit pysyvät joustavina. Kuivalle ja puhtaalle pinnalle levitetty vesiohenteinen maali kestää noin 20 vuotta, jos puu on pohjamaalattu ja maalia käytetään oikeissa kosteusoloissa ja lämpötilassa.

Kymmenen ja 20 vuoden kestoajat lähtevät oletuksesta, että puu maalataan oikein eikä se ole koko ajan suorassa auringonpaisteessa tai kastu päivittäin. Talon itäseinä pysyy yleensä paremman näköisenä kuin etelänpuoleinen, auringossa haalistuva puoli.

Lisäksi nykyaikaiset vesiohenteiset maalit kestävät paremmin ultraviolettisäteilyä kuin perinteiset öljymaalit. Se tarkoittaa, ettei maalattu seinä haalistu yhtä nopeasti kuin ennen.

Kuivuu nopeammin
Vesiohenteiset tuotteet kuivuvat öljypohjaisia nopeammin, joten vesiohenteisella maalilla voi maalata nopeasti toiseen ja kolmanteen kertaan.

Öljymaalia voi levittää vain öljymaalin päälle. Jos haluat maalata vanhan aidan öljymaalilla, myös vanhan maalin pitää olla öljypohjaista. Muuten maali halkeilee. Vesiohenteista maalia voi levittää huoletta myös öljymaalin päälle. Vesipohjainen maali tarttuu kaikille puhtaille pinnoille.

Peittää paremmin
Vesipohjainen maali toimii öljymaalia paremmin myös silloin, kun tumma seinä halutaan maalata vaaleaksi. Kunnon kerros vesipohjaista maalia peittää tumman värin nopeammin kuin öljymaali. Värinvaihto kannattaa aloittaa levittämällä tummalle pinnalle vaaleaa pohjamaalia, jotta kallista pintamaalia kuluu vähemmän.

Voi puhdistaa vedellä
Pensselit ja telat, vaatteet ja terassilaatat on helpompi puhdistaa vesiohenteisesta maalista. Pensseleiden ja telojen puhdistamiseen tarvitaan paljon vettä ja hyviä hermoja, mutta vedellä peseminen on huomattavasti mukavampaa kuin tärpätillä läträäminen. Tärpätin kanssa pitää käyttää suojahanskoja ja hengityssuojainta, jotta liuottimet eivät ärsytä ihoa ja hengitysteitä. Myös tee se itse -maalarin kannattaa vältellä öljymaaleja terveyssyistä.

Parempi luonnolle
Vesiohenteiset maalit säästävät luontoa, koska niiden kanssa ei käytetä liuottimia. Se on kätevää myös siksi, ettei ylimääräistä tärpättiä tarvitse viedä kierrätyspisteelle. Vanhojen maalinjämien hävittäminen kuormittaa luontoa vähemmän, jos niissä ei ole tärpättiä.

Joissakin vesimaaleissa on joutsenmerkki tai EU-kukka, jotka kertovat, että maalit täyttävät tiukat ympäristövaatimukset. Kaikissa maaleissa on sieniä torjuvia fungisideja, jotka voivat aiheuttaa allergiaoireita herkimmille. Muista käyttää työhanskoja, kun maalaat.

Käytä näihin öljymaalia

Vesiohenteinen maali sopii useimpiin tilanteisiin, mutta joskus öljymaali on parempaa.

Esimerkiksi pihakalusteiden vaakaosat ja muut vähän kuluvat pinnat kannattaa maalata öljymaalilla.

Öljypohjainen ja läpinäkyvä kuullote on paras vaihtoehto vaakapinnalle, johon kohdistuu kova kulutus. Esimerkiksi portaita ei saa maalata peittävällä kuullotteella.

Öljymaali voi pidentää kuluneen ja vahingoittuneen puun käyttöikää siihen asti, että laudat ehditään vaihtaa uusiin.

Öljypohjainen maali toimii paremmin silloin, kun sää on oikeastaan liian kosteaa maalaamista varten. Puun kosteusprosentin pitää olla joka tapauksessa enintään 15 prosenttia.