Leikkuulauta kahdesta puulajista

Liimapuulevyn hukkapalasta voi tehdä yläjyrsimellä tyylikkään leikkuulaudan. Voit tehdä levyn itse ja valmistaa kokonaisen sarjan samanlaisia leikkuulautoja sapluunan avulla. Tässä jutussa leikkuulauta tehdään kahdesta erivärisestä puusta.

Vaikeusaste
Vie aikaa
2 tuntia
Hinta
4 euroa

Johdanto

Tämä leikkuulauta on tehty tummasta ja vaaleasta puusta. Lautaan on jyrsitty nesteura ja kädensija. Laudan mitat ovat 32 x 45 senttiä, ja sen paksuus on hieman alle kolme senttiä. Voit muokata laudan mittoja ja ulkonäköä, kunhan hallitset tekniikan.

LUE LISÄÄ: Sorvi – puuniilon suosikkilelu

Ohjeet

01
Yhdistä sauvat liimapuulevyksi 4 Vaihe

Voit tehdä leikkuulauden keittiötason hukkapalasta ja hypätä kokonaan tämän kappaleen yli. Tässä jutussa levy tehdään itse alusta asti, jotta siihen saadaan kahta eriväristä puuta.

Sauvat pitää tukea hyvin, jotta ne pysyvät paikallaan liimauksen aikana. Sauvat pysyvät paikallaan esimerkiksi vanerista ja rimoista tehdyllä puristusmuotilla.

Rimat kiinnitetään levyyn siten, että niiden välinen etäisyys on pari senttiä isompi kuin leikkuulaudan leveys.

1

Sahaa sauvat. Aseta sauvat muottiin ja purista liimaa niiden väliin. Voit laittaa sauvojen alle esimerkiksi leivinpaperia, jotta ne eivät tartu kiinni muottiin. Käytä vedenkestävää liimaa.

2

Ruuvaa rima kiinni muotin reunoihin. Rima vahvistaa muottia, kun sauvat kiilataan kiinni toisiinsa. Laita pala leivin-paperia myös riman ja sauvojen väliin.

3

Purista sauvat yhteen kiiloilla. Sahaa neljä kiilaa, ja lyö ne pareittain sauvojen ja muotin reunan väliin. Kiilaa vuorotellen molemmista päistä niin kauan, että liima pursuaa tasaisesti ulos joka raosta.

4

Tasoita pinta sähköhöylällä ja hiomakoneella, kun liima on kuivunut tunnin ajan. Höylää koko levy järjestelmällisesti ohuimmalla lastunpaksuudella. Hio koko pinta lopuksi se epäkeskohiomakoneella.

02
Muotoile lauta yläjyrsimellä 5 Vaihe

Liimapuulevy muutetaan leikkuulaudaksi kahden sapluunan avulla. Toista sapluunaa tarvitaan leikkuulaudan reunojen muotoiluun, toista nesteuran jyrsimiseen.

Jyrsi reunat 10 millin urajyrsimellä. Käytä apuna 30 millin kopiointirengasta. Sapluunan reunan pitää olla 10 milliä leikkuulaudan reunan sisäpuolella. 32x45 sentin leikkuulaudan sapluunan mitat ovat siten 30x43 senttiä. Pyöristä nurkat 4,5 sentin säteellä. Neste uran sapluunan mitat ovat 23x36. Uran nurkat pyöristetään kahden sentin säteellä.

1

Sahaa levyn päät suoriksi. Oikaise päät upotusahalla ja ohjainkiskolla. Voit sahata levyn lopulliseen pituuteensa tai hieman pitemmäksi. Reunat viimeistellään myö-hemmin sapluunan avulla.

2

Tasoita levyn reunat urajyrsimellä. Kiinnitä sapluuna levyyn puristimilla. Kopiointi rengas kulkee sapluunan reunaa pitkin ja tasoittaa levyn epätasaisuudet. Jyrsi reunat useaan kertaan eri syvyyksiltä.

3

Jyrsi nesteura 19 millin urajyrsimellä. Asettele nesteuran sapluuna tarkasti leikkuu laudan keskelle. Kiinnitä sapluuna levyyn puristimilla. Jyrsi ura useaan kertaan. Upota terää hieman syvemmälle joka kerta.

4

Pyöristä kaikki reunat pyöristysterällä, jossa on kuulalaakeri. Tämän terän pyöristys säde on viisi milliä.

5

Jyrsi molempiin päihin kädensijat kourujyrsimellä, jossa on kuulalaakeri. Jyrsi kädensijoista 20 milliä syvät, jotta sormet saavat laidasta hyvän otteen. Hio kädensijat hienojakoisella hiomapaperilla. Öljyä lauta.

Materiaalit

  • 5 sauvaa á 5x3x47 cm ja 4 sauvaa á 3x3x47. Vaalea puu on saarnea, tumma nyatoh-puuta.
  • Vedenkestävää puuliimaa
  • Puuöljyä (esim. soija- tai unikko-öljyä)

Vie aikaa

Muutaman tunnin + kuivumisajat.

Hinta

Levy syntyy hukkapätkistä.

Vaikeusaste

Helppoa ja yksinkertaista, jos osaat käyttää yläjyrsintä ja sapluunoita.

Video

TYÖKALUT: Näin käytät yläjyrsintä

Tällä videolla näytetään, miten säädät ja käytät yläjyrsintä. Yläjyrsimeen voi yhdistää lukemattomia teriä, joilla voi tehdä kaikkea koristeleikkauksista levyliitoksiin ja saranoiden koloihin. Esittelemme erilaiset jyrsinterät ja näytämme, miten niitä käytetään.

Video

VINKIT: Levitä liima pensselillä

Video

VINKIT: Käytä leivinpaperia, kun liimaat

Video

TYÖKALUT: Näin käytät sähköhöylää

Tällä videolla näytetään, miten sähköhöylä muuttaa sahapintaiset laudat sileiksi puiksi. Höylää voi säätää millintarkasti, joten sillä on helppo tehdä siistiä jälkeä.

Video

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Lisää samasta aiheesta Puu