Kolo piiloon seinän poiston jäljiltä

Kiviseinän poisto jätti lattiaan ikävän näköisen kolon. Koloa saa harvoin kokonaan piilotettua, joten esitämme tietoisesti näkyviin jätettävän vaihtoehtoratkaisun.

Vaikeusaste
Vie aikaa
1 päivää
Hinta
60 euroa

Johdanto

Kun kahden huoneen välistä kaadetaan seinä kokonaan tai osittain, lattiaan jää väliseinän kohdalle pitkä kapea kolo. Jos lattiaa ei ole aikomus uusia kokonaan, kolo voidaan paikata – mutta varoitamme jo etukäteen: ei kannata uskoa, että ”paikka” näyttää täysin samanlaiselta kuin muu lattia. Sitä ei kannata odottaa, vaikka saisi hankittua täysin samanlaista lattiapäällystettä. Ensinnäkin uusien ja vanhojen lautojen värierot näkyvät aina, toiseksi voit pitää itseäsi onnekkaana, jos aukon leveys vastaa tarkoin lattialaudan leveyttä. Tämän vuoksi päädymme näkyvään korjaukseen, joka erottuu selvästi olemassa olevasta lattiasta. Tätä tyylikästä ratkaisua ei tarvitse hävetä, sillä se on tehty täysin tietoisesti: yhdistämme kaksi lattiaa hyvin näkyvästi toisiinsa.

Huomioi lattian liikehdintä

Paikkaamme lattian lamellilaudoilla, sillä ne elävät vähiten eivätkä aiheuta ongelmia, kun yhdistämme ne olemassa olevaan lattiaan elastisella saumalla. Sauma ottaa itsenäisesti vastaan lattiassa aina ilmenevän normaalin liikkeen – vaikka sen lisäksi tuemmekin uudet lattialaudat hyvin. Emme saaneet lattialautoja, jotka olisivat koko kolon pituisia, joten joudumme yhdistämään kaksi lautaa pituussuunnassa. Liitoksen pitää osua tarkasti kantavan lattiapalkin kohdalle.

Valmiit lattiat yhdistyvät toisiinsa

Lattiasta näkyy selvästi, että kolo on täytetty laudalla. Tässä sijaitsee kahden huoneen välinen liitoskohta. Vaalea lauta saumattuine liitoskoh-tineen on helppo huomata.

Elastiset saumat sallivat puun liikkeet ja ottavat samalla vastaan lattian liikkeitä, kun niiden päällä kävellään. Sijoitimme jalkalistat seiniä vasten täydentääksemme vaikutelmaa.

Paikka sijaitsee 1 mm korkeammalla kuin muu lattia. Se työstetään lattian tasoon, kun lattia seuraavan kerran hiotaan.

Näin tyylikkäältä se voi näyttää - kahden lattian liitos seinän poistamisen jälkeen.

Ohjeet

01
Siisti kolo 5 Vaihe

Koska vanhasta seinästä on jäänyt kolo, jossa ei ole suoria reunoja ja jonka leveys ei istu uusien lattialautojen leveyteen, paikkaamme kolon. Ensin kolo on sahattava oikeaan leveyteen. Lisäämme levey-teen 10 mm, jotta saamme saumoille 5 mm tilaa”paikan” molemmille puolille.

Kiskolla varustettu upotussaha on paras väline sahaukseen. Voit käyttää myös täysin suoraa lautaa tai ohjauskis-koa, jota pitkin voi sahata. Mutta jos omistat, lainaat tai vuokraat kiskollisen upotussahan, sitä kannattaa käyttää.

Ennen kuin sahaat, iske mahdolliset näkyvät naulat kiinni lattiapalkkeihin, jotta et riko sahaa.

1

Iske kaikki reunan vieressä olevat naulat tuurnan avulla laudan läpi kannatinpalkkeihin.

2

Aseta lattialistan pala seinää vasten ja laita vesivaaka tai suora lauta sitä vasten. Tee merkinnät vesivaa’an reunoja pitkin ja toista sama aukon toisessa reunassa.

3

Säädä upotussaha niin, että se juuri ja juuri sahaa laudan läpi. Aseta ohjainkisko merkkiviivalle ja leikkaa reuna puhtaaksi upotussahalla.

4

Leikkaa viimeinen seinän viereinen pätkä monitoimisahalla tai käsisahalla, ja poista irti sahattu pala.

5

Kiinnitä lautojen reunat ruuveilla palkkeihin. Jos tämä unohtuu, laudat saattavat kammeta ylös, kun niiden reunoille myöhemmin astuu.

02
Asenna lauta 6 Vaihe

1

Työstä laudalle tuki. Leikkaa rimasta kappaleita, jotka ovat 20 cm kolon le-veyttä pidempiä. Sivele listojen ulkopintaan liimaa ja sijoita ne 30 cm:n välein koloon. Kiilaa ne paikoilleen. Kiinnitä kiilat ruuveilla.

2

Tasoita uuden laudan ja olemassa olevien lattialautojen välinen paksuus-ero listoilla, jotka liimataan ja ruuvataan kiinni palkkeihin ja rimoihin. Sivele liimaa kaikille listoille ja aseta lauta paikalleen.

3

Aseta jotakin raskasta laudalle, kun se on listojen päällä kolossa. Liima saa kovettua seuraavaan päivään.

4

Paina pohjanauha laudan ja lattian väliseen rakoon. Paina se ruuvitaltalla niin, että se sijoittuu 4-5 mm laudan yläpinnan alle.

5

Peitä lauta rakojen molemmista sivuista maalarinteipillä. Teippi pitää sijoittaa tarkasti reunaan asti. Paina teippiä ruuvitaltalla reunaa vasten.

6

Pidä saumauspistoolin viistoa kärkeä rakoa vasten ja täytä rako saumausmassalla. Ylipursuava massa valuu teipille, joka poistetaan heti. Varaa viereesi sanomalehtiä, joille voit siirtää teipit, jotta ne eivät sotke lattiaa.

Materiaalit

  • Rimoja ja puulistoja
  • Lattialautoja
  • Mineraalivillaa

Lisäksi:

  • Leveää maalarinteippiä
  • Pu-liimaa
  • Saumamassaa (esim. Sikaflex 11 FC)
  • 4 x 50 mm ruuveja
  • Muovikiiloja
  • Pyöreää pohjanauhaa, 10 mm

Erikoistyökalut

  • Upotussaha/ohjainkisko
  • Läpivientituurna
  • Tarvitt. monitoimisaha

Vie aikaa

½ -1 päivää + liiman kuiv.aika

Hinta

Noin 60 €

Vaikeusaste

Työ vaatii hieman huolelli-suutta, mutta tällä tavoin myös jäljestä tulee siisti.

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Muut lukevat juuri nyt …