Johdanto
Ohjeet
01
Paikkaa isot reiät
5
Vaihe
Jos lattia on täynnä reikiä, ne pitää paikata ennen lattian kiillottamista. Kaikki irtomateriaalit pitää poistaa taltalla ja kolojen pohjat pitää siistiä. Poista vanhaa betonia mieluummin liikaa kuin liian vähän.
Lattiassa voi olla irtomateriaalia, vaikka se ei näy päällepäin. Voit koputtaa lattiaa vasaralla ja kuunnella, onko siinä onttoja kohtia. Hakkaa ontot kohdat rikki meisselillä.
Puhdista kaikki lattiassa olevat kolot. Kiinnitä taltta poravasaraan ja hakkaa irtobetoni pois. Voit käyttää myös meisseliä ja vasaraa, mutta se on hitaampaa. Imuroi kolot lopuksi puhtaiksi.
Käsittele kolojen pohjat pohjusteella. Levitä vesiliukoista tartuntapohjustetta pensselillä. Pidä huoli, että aine leviää kaikille pinnoille ja sitä on riittävästi. Se toimii hyvänä alustana korjauslaastille.
Sekoita korjauslaasti. Noudata säkin kyljessä olevia ohjeita. Jos tarvitset laastia vain vähän, voit sekoittaa sen laastikauhalla. Muussa tapauksessa käytä porakonetta ja vispilää.
Levitä laastia reikään. Painele laasti kolon pohjalle keskeltä reunoille päin. Töki massaa laastikauhalla, jotta saat mahdolliset ilmakuplat pois.
02
Tasoita halkeamat ja pienet kolot
4
Vaihe
Kun isot kolot on paikattu laastilla, on aika katsoa tarkemmin pikkureikiä ja halkeamia, joita tulee kaikkiin betonilattioihin ajan kuluessa.
Ne paikataan kaksikomponenttisella epoksitasoitteella. Se joustaa jonkin verran, joten se kestää lattian pientä liikettä halkeamatta.
Kun kaikki isot reiät, halkeamat ja ja pikkukolot on korjattu, voit rentoutua ja odotella laastin kuivumista. Ohjeissa kerrotaan, kuinka kauan tasoitteen pitää antaa kovettua, ennen kuin sen voi hioa.
Sekoita epoksitasoite purkeissa lukevien ohjeiden mukaan. Sekoitussuhteen pitää olla tarkasti oikea, joten käytä apuna keittiövaakaa. Sekoita tasoite puhtaassa muoviastiassa. Älä sekoita enempää massaa kuin ehdit käyttää.
Puhdista halkeamat. Puhdista kaikki halkeamat ja pikkukolot irtobetonista. Voit käyttää kaapimiseen vanhaa ruuvimeisseliä. Imuroi välillä ja levitä halkeamaan tartuntapohjustetta pensselillä.
Täytä halkeama epoksitasoitteella. Massa on melko juoksevaa, joten sitä voi levittää kaatamalla. Voit auttaa massaa eteenpäin työntämällä sitä ohuella lastalla kuten japaninlastalla.
03
Hio lattia
3
Vaihe
Hio lattian reunat kulmahiomakoneella. Kulmahiomakoneille on tehty kuppilaikkoja, jotka on tarkoitettu betonin hiomiseen. Muista liittää kulmahiomakoneeseen imuri, sillä betonista tulee paljon pölyä.
Nurkkien hiominen on melko vaikeaa. Kulmahiomakone ei yllä perille asti, joten voit käyttää monitoimityökalua ja betoninhiomalaikkaa. Se sotkee ja pitää kovaa ääntä, mutta parempaakaan konstia ei ole.
04
Lakkaa lattia
7
Vaihe
Kun lattia on hiottu, se pitää imuroida perusteellisesti moneen kertaan. Käytä verstaspölynimuria, sillä hienojakoinen betonipöly rikkoo tavallisen imurin helposti.
Lattia pitää lakata tai maalata epoksimaalilla, mutta ennen sitä pinta käsitellään pölyä sitovalla aineella. Tässä käytetään itse sekoitettavaa ainetta, mutta ainetta saa myös valmiina seoksena.
Käsittele pinta. Sekoita pölynsitomisaine ohjeiden mukaan tai käytä valmista ainetta. Jotkut aineet ovat värillisiä, joten niistä on helppo nähdä, mihin ainetta on levitetty.
Aloita reunoilta. Käytä taittopensseliä, joka mahtuu kaikkiin koloihin, ja suojaa seinä pahvilla. Jos haluat levittää epoksia seinän puolelle, levitä seinälle myös pölynsitomisainetta.
Käsittele pinta tartuntapohjusteella. Käytä pitkäkarvaista telaa ja jatkovartta. Puhdista tela käytön jälkeen juoksevalla vedellä.
Sekoita lakka seuraavana päivänä. Kaada sekaan oikea määrä kovetinta ja sekoita ne yhteen vispilällä. Muista käyttää hengityssuojainta, hanskoja ja suojalaseja, kun työskentelet epoksin kanssa.
Kaada lakka tavalliseen maalikaukaloon. Levitä pohjalle ohut muovikelmu, jotta et joudu heittämään kaukaloa menemään käytön jälkeen. Epoksilakka ei lähde irti.
Levitä lakka lattialle. Aloita huoneen reunoilta pensselillä ja levitä lakka keskilattialle telalla. Toista käsittely seuraavana päivänä.
Materiaalit
- Pölynsitomisainetta
- Korjauslaastia
- Epoksitasoitetta
- Kirkasta epoksilakkaa
Erikoistyökalut
- Poravasara ja talttoja
- Hierrin
- Laastikauha
- Monitoimityökalu
- Betoninhiomakone
- Verstasimuri
Vie aikaa
2 päivää ilman kuivumisaikaa (lakka).
Hinta
35 neliön kokoisen lattian kiillotus maksaa alle 300 euroa. Hiomakoneen vuokra ei kuulu hintaan.
Vaikeusaste
Helposta päästä.
Video
Vinkit & niksit
Materiaalit
Kuvissa näkyviä materiaaleja voi olla vaikea löytää rautakaupoista, mutta voit käyttää esimerkiksi näitä Hagmansin tuotteita. Käytä aina saman tuoteperheen tuotteita ja noudata valmistajan ohjeita, jotta aineet sopivat varmasti yhteen ja toimivat mahdollisimman hyvin.