Näin vesieristät kylpyhuoneen

Märkätilan vesieristyksen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Ilman sitä riskinä on, että vettä tihkuu talon kantaviin rakenteisiin ja hometta kasvaa laattojen taakse. Vakuutusyhtiö voi myös kieltäytyä korvauksista, jos kylpyhuonetta ei ole vesieristetty voimassa olevien vaatimusten mukaisesti.

Vaikeusaste
Vie aikaa
Puoli päivää
Hinta
200 euroa

Johdanto

HUOM: Tämä rakennusohje on osa suurta teema osiota.
Katso koko teema osio täältä: Uusi kylpyhuone täysin alusta asti

Tässä jutussa käytetään Lipin vesieristystuotteita. Käytä aina saman valmistajan ja saman vesieristysjärjestelmän tuotteita, sillä ne sopivat varmasti yhteen ja kuuluvat tuotetakuun piiriin.

Puhdista pinnat huolellisesti ja levitä joka paikkaan tartuntapohjustetta, jotta vesieriste tarttuu kunnolla kiinni.

Ohjeet

01
Vesieristys 12 Vaihe

1

Levitä pohjustetta seinille ja lattialle. Käytä pensseliä tai telaa. Laimenna pohjustetta valmistajan ohjeen mukaan.

2

Sekoita vesieriste, jos et käytä valmista nestettä. Sekoita vesieriste porakoneella ja vispilällä. Nyt vesieriste on valmista.

3

Levitä vesieristettä pensselillä seinän ja lattian rajaan. Pidä huoli, että vesieriste leviää nurkkiin asti.

4

Paina vahvikenauha nurkkaan käsin tai käytä apuna laastikauhaa. Ole varovainen, jotta nauha ei mene rikki.

5

Levitä vahvikenauhan päälle toinen kerros vesieristettä. Paina nauha nurkan pohjalle pensselillä.

6

Halkaise nauha keskeltä nurkissa noin 10-15 sentin matkalta. Taittele siivekkeet eri pinnoille siten, ettei niihin jää kupruja.

7

Levitä vesieristettä putkien ympärille ja niiden väliin. Älä pihistele vesieristeen kanssa.

8

Pujota läpivientikaulukset putkien ympärille ja paina kaulukset kiinni märkään vesieristeeseen.

9

Levitä vesieristettä putkiin pensselillä, kunnes vahvikekangas on läpimärkä.

10

Sen jälkeen on seinien vuoro. Levitä vesieristettä laastikammalla 45 asteen kulmassa, kunnes koko pinta on vesieristeen peitossa. Laastikamman tekemien urien pitää olla tasaiset.

11

Käännä laastikampa toisin päin ja tasoita pinta. Vesieristeen pitää olla tasaista, ja kerroksen pitää olla tarpeeksi paksu. Katso vähimmäispaksuus valmistajan ohjeista.

12

Vesieristä seinät lattian jälkeen. Levitä vesieriste aluksi laastikamman hammaspuolella ja tasoita se sileällä reunalla. Vesieristä kaivon ympäristö erittäin huolellisesti.

Materiaalit

  • Lip 2K -vesieristysjärjestelmä, menekki noin 1,3 kiloa/m²
  • Läpivientikauluksia, 40-56 mm
  • Lattiakaivo 110 mm

Erikoistyökalut

  • Laastikampa

Vie aikaa

Puoli päivää (8 m²).

Hinta

Noin 200 euroa.

Vaikeusaste

Vesieristäminen ei ole vaikeaa, mutta siinä pitää olla huolellinen. Vesieristettä pitää levittää joka paikkaan tarpeeksi paksu kerros. Ole erityisen huolellinen nurkissa ja kaivon kohdalla.

Video

TEKNIIKAT: Vesieristeen levittäminen

Valitse järjestelmä, jonka osat toimivat yhteen

TEKNIIKAT: Vesieristeen levittäminen putkien ympärille

Erikoiskauluksilla vesieristeestä tulee tiivis

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.