Seuraavassa näytetään, miten sormiliitos sahataan ja kiinnitetään. Toinen pöytälevy on vaakatasossa ja toinen pystyssä sen päällä niin, että reunat ovat kohdakkain. Merkitse alempaan levyyn tappien leveys niin, että lyijykynä kulkee pystyssä olevan levyn reunaa pitkin.
Levyt ovat hiukan alle 31 cm:n levyisiä, ja niihin on tarkoitus tehdä kahdeksan liitosta. Tappien tulee siis olla noin 3,8 cm:n levyisiä. Siksi merkkiviivat tehdään koko laudan leveydeltä 3,8 cm:n välein.
Tappin syvyys määräytyy pöytälevyn paksuuden perusteella, joka on tässä tapauksessa 30 mm. Mittaa nyt suorakulman avulla 30 mm sisäänpäin jokaisen äsken piirretyn tappimerkin kohdalta. Merkit piirretään myös levyn päähän. Tarkat mittaukset ovat edellytys onnistuneelle lopputulokselle.
Siksi mittaamiseen kannattaa käyttää aikaa. Joka toinen pala sahataan pois, ja ne kohdat merkitään ruksilla. Näin varmistetaan, ettei väärä kohta tule vahingossa sahatuksi pois. Myös levyn päähän merkitään tappien syvyys eli 3 cm.
Tapit piirretään tähän samalla tavalla kuin edellä. Ennen sahaamista levy kiinnitetään kunnolla tukevaan työpöytään. Tässä sahaamiseen käytetään hienoteräistä terävää käsisahaa. Aloita sahaaminen 45 asteen kulmassa ja käännä sitten saha suoraan ylös, jolloin tuloksena on pystysuora kolo.
Työ voi tuntua hankalalta, mutta tällä tavoin puuhun tulee varmasti suora sahausreuna. Tee askarteluveitsellä viilto poistettavien puupalojen kohdalle.
Tällä tavoin kaikkiin tulee siisti ja tasainen reuna. Pane taltta uraan, joka äsken tehtiin askarteluveitsellä. Nyt siinä on kohtisuora ura, jota vasten voit irrottaa puuta lyömättä taltalla itse levyyn. Muista kääntää talttaa hiukan itseesi päin. Jatka samalla tavalla. Tässä irrotetaan puuta noin puoli senttimetriä.
Taltan vino puoli on alaspäin, jolloin lastu on helppo irrottaa. Kun noin 5 mm puuta on irrotettu, ei aikaa enää kannata kuluttaa taltan ja vasaran parissa.
Koska loppuosa ei jää valmiissa liitoksessa lainkaan näkyviin, voit irrottaa loput mainiosti pistosahalla. Tarkista, että levy on kiinnitetty tukevasti ja riittävän etäälle, jotta et vahingossa sahaa pöydän reunaa. Sahaa pistosahalla puuhun vierekkäisiä uria, mutta älä sahaa aivan liitoskolon pohjaan asti.
Lopuksi ohuet suikaleet sahataan pois pistosahalla. Siisti loput puupalat kapealla taltalla niin, että kolon pohjasta tulee siisti ja tasainen.Pistosahallakin voi tehdä siistiä jälkeä. Tässä on toimittava erittäin varovasti, ettei saha osu vahingossa levyn pintaan tai tappeihin.
Tämä vaihe on paras sahata alakautta, niin näet koko ajan, missä terä liikkuu. Tarkista suorakulman avulla, ovatko pinnat aivan sileät. Merkitse mahdolliset epätasaisuudet lyijykynällä.
Tasoita pienet epätasaisuudet taltalla niin, että sen vino reuna on ulospäin. Jos epätasaisuutta on vieläkin, ota avuksi askarteluveitsi. On erittäin tärkeää, että kaikki reunat ovat aivan sileitä. Vähäinenkin karheus aiheuttaa sen, että liitos ei istu tiiviisti.
Nyt on vuorossa toisen kappaleen valmistaminen - käytä ensimmäistä mallineena, niin osat sopivat varmasti yhteen. Merkitse sahauskohdat huolellisesti toisen levyn päähän. Kiinnitä levy tiukasti puristimella niin, että se on noin 1 mm:n päässä ensimmäisen levyn tapeista.
Tämä pieni varmuusmarginaali on erittäin tärkeä. Nyt reunaan jää hiukan ylimääräistä, jonka voi sitten hioa aivan sileäksi. Levyjen on oltava aivan kohdakkain, kun siirrät merkinnät ensimmäisestä levystä toiseen.
Kun olet tehnyt merkinnät, voit ottaa ensimmäisen levyn pois ja piirtää tappien syvyyden toiseen levyyn. Nyt tarvitaan ensimmäistä levyä jälleen mallineena, ja se pannaan pystyyn toisen levyn päälle. Tappien paikat piirretään toiseen levyyn ja palat irrotetaan yhtä huolellisesti kuin ensimmäisestäkin levystä.
Kaikki työvaiheet tehdään aivan samalla tavalla kuin ensimmäisenkin levyn kohdalla. Kokeile liitoksen istuvuutta, kun molemmat levyt on sahattu. Kun pienoinen karheus poistetaan, tapit osuvat täsmälleen limittäin.
Napauta sitten levyt varovasti yhteen. Ota avuksi lyöntilauta, jotta levyt eivät pääse vahingoittumaan. Nyt tarkistetaan, että liitos on tiivis, ennen kuin osat irrotetaan toisistaan. Levyt liimataan yhteen. Sivele puuliimaa kaikille vaakalevyn liitospinnoille. Pystylevyyn liimaa tulee vain kolojen pohjaan.
Lyö levyt varovasti yhteen ja levitä liimaa ohuelti liitoksen päälipuolelle. Lyö levyt napakasti yhteen niin, että liika liima pursuaa ulos. Tarkista suorakulmalla, että levyt ovat 90 asteen kulmassa.
Seuraavaksi siirrytään liitoksen viimeistelyvaiheeseen. Hio liitosta karhealla, numero 40 hiekkapaperilla, sitten numero 120 hiekkapaperilla ja lopuksi vielä numero 180 paperilla.
Tällä tavoin hieno hiontapöly menee liitoksen sisään ja pinnasta tulee aivan tasainen. Kun liima on kuivunut, levitä pintaan puuöljyä.Sormiliitos on valmis. Tulos on kaunis ja kestävä.