Johdanto
Ohjeet
01
Sahaa osat ja ovien urat
1
Vaihe
Sahaa levystä tai levyistä yläpuolella olevan kaavan mukaiset osat. Sahaa osat upotussahalla tai sirkkelillä, tai pyydä osat mittaan sahattuina rautakaupasta.
Sen jälkeen levyihin tehdään oville sopivat urat.
02
Piirrä ja jyrsi
3
Vaihe
Aseta pohja (A) ja sivut (B) peräkkäin ja merkitse lamelliliuskojen paikat. Lyijykynän jälki näkyy hyvin vaaleasta maalarinteipistä.
Aloita jyrsiminen pohjan (A) kummastakin päästä. Aseta lamellijyrsimen keskikohta merkkien kohdalle ja paina jyrsin levyyn.
03
Kasaa osat yhteen
8
Vaihe
Kaappi voidaan kasata, kun lamelliliuskojen paikat on jyrsitty valmiiksi. Aseta kaikki osat näkyville ja purista apurimat kiinni sivulevyihin (B).
Sitten liimataan. Levitä jyrsittyihin koloihin liimaa ja lyö lamelliliuskat kiinni. Sivele liimaa kaikkiin koloihin ja liuskoihin samalla kertaa.
Kokoa osat yhteen. Paina sivut (B) aluksi kiinni pohjaan (A). Aseta seuraavaksi paikoilleen etureunalevyt C.
Purista kaapin osat kiinni toisiinsa. Käytä yläpäässä pitkää puristinta, ja tue alapää rimalla esimerkiksi viereiseen seinään. Tarkista, että laatikko on suorakulmainen.
Käännä kaappi ylösalaisin, kun liima on kuivunut. Ruuvaa tukijalat kiinni pohjaan 4,0x20 millin ruuveilla. Tähän kaappiin asennetaan vain kaksi jalkaa etureunaan, jotta kaapin alta on helppo siivota.
Maalaa rei’itetyt kovalevyt kahteen kertaan sisustusmaalilla. Kiinnitä molempiin oviin kahva, kun maali on kuivunut.
Materiaalit
Paksua liimapuulevyä, esim.
2,8x60x240 cm mäntyä.
- 1 pohja (A), 50 x 94,4 cm
- 2 sivua (B), 50 x 64 cm
- 2 etureunalevyä (C), 9,7 x 94,4 cm
Lisäksi:
3 mm rei’itettyä kovalevyä:
- 2 ovea (D), 52,9 x 48,2 cm
- 4,0x20 mm ruuveja
- 4 kpl 35x35x35 mm kulmarautoja
- 2 tukijalkaa, 20 cm
- 2 kahvaa
- 10 lamelliliuskaa ja puuliimaa
Erikoistyökalut
- Lamellijyrsin
- Halkaisusirkkeli
Vie aikaa
Kaapin voi rakentaa päivässä. Ovien maalin kuivuminen vie jonkin verran aikaa.
Hinta
Liimapuulevy: n. 50 euroa. Reikälevy noin 5 euroa / neliö.
Vaikeusaste
Keskitasoa. Helppo nakki, jos osaat käyttää sekä lamellijyrsintä että halkaisusirkkeliä.