Putken katkaiseminen

Rautaputken katkaiseminen sopivan kokoiseksi kuuluu LVI-töiden perustaitoihin. Ammattilainen esittelee nyt kaksi tapaa katkaista putkia.

Tarvitaan 60-senttinen putki, jonka pituus merkitään nivelmitalla. Sitten putki kiinnitetään ruuvipuristimeen. Yksinkertaisin keino on sahata putki järeällä metallisahalla. Silloin on kuitenkin oltava tarkkana, että sahausjälki on suora.

Sahaus sujuu tarkemmin, kun toisella kädellä pidetään kiinni sahan etuosasta. Metallisahan käyttämisessä on se hyvä puoli, että kierteet voi tehdä heti katkaisun jälkeen. Jos haluaa varmistua siitä, että putki katkaistaan aivan suoraan, on käytettävä putkileikkuria.

Se katkaisee putken pienellä pyörivällä terällä, joka on valmistettu karkaistusta teräksestä. Kun terä on kulkenut yhden kierroksen, ylhäällä olevasta kahvasta käännetään ja terä laskeutuu niin että se leikkaa syvemmältä.

5–6 kierroksen jälkeen putki on katkaistu. Kuten näkyy, leikkauspinnassa on kuroutumia. Ne on poistettava ennen kierteiden tekemistä. Siihen käytetään putkijyrsintä.

Putkijyrsin työnnetään putkeen ja väännetään muutama kierros. Samalla putkeen katkaisun yhteydessä puristunut rauta irtoaa. putkileikkurissa on se hyvä puoli, että se leikkaa varmasti suoraan ja nopeuttaa työntekoa.

    Muut lukevat juuri nyt …

    Lisää samasta aiheesta Putkityöt