Porakonetta tarvitaan esimerkiksi silloin, kun seinään halutaan kiinnittää hylly tai kattoon lamppu, tai vesihanalle tarvitaan reikä keittiön pöytätasoon.
Tässä 20 parasta porausvinkkiä.
1. ÄLÄ KÄYTÄ ISKUTOIMINTOA LAATTOIHIN TAI KLINKKEREIHIN. Näitä materiaaleja on porattava varovaisesti, jotteivät ne halkea. Kun poraat laattaan reikää, käytä iskutoimintoa vasta sitten, kun pora on läpäissyt laatan. Sen jälkeen iskua voi käyttää, jos seinä on kiveä tai betonia.
2. KIINNITÄ OHUET KAPPALEET. Jos poraat ohueen metallilevyyn, pora voi alkaa hakata tai jäädä jumiin, kun poran kärki tulee levyn läpi. Tämän voi välttää, kun tukee tai kiristää ohuen metallilevyn puulevyyn kohtaan, johon reikä on tarkoitus porata.
3. Metallipora myös puulle
METALLIPORAA VOI KÄYTTÄÄ MYÖS puun poraamiseen. Reiästä ei luultavasti tule reunoiltaan aivan yhtä siistiä, mutta jos tällä ei ole merkitystä, voi hyvin käyttää metalliporaa. Metalliporan etuna on, että poria on saatavilla monen paksuisena, joten omaan työhön sopivan poranterän löytäminen on helppoa. Metallipora ei myöskään vaurioidu puuhun poraamisesta.
4. Suurenna pientä reikää
REIKÄSAHAN KESKIÖKÄRKI pitää terän kohdassa, johon reikä halutaan tehdä. Jos kappaleessa kuitenkin on jo reikä, keskiökärki ei voi tarttua mihinkään. Tällöin on tehtävä sahauskaava laudanpalasta. Palaan tehdään halutun kokoisella reikäsahalla reikä. Kaava asetetaan vanhan reiän päälle ja kiinnitetään tarvittaessa parilla ruuvilla. Nyt kaava ohjaa sahaa, joten reikäsaha pystyy rauhassa työntymään materiaaliin.
Samaa menetelmää voi hyödyntää, kun poraa lapioporalla.
5. UPOTUSTERÄ SÄÄSTÄÄ AIKAA. Jos joutuu kiinnittämään paljon terassilautoja, kannattaa sijoittaa upotusporanterään. Tällöin voi porata ruuville reiän ja upottaa ruuvinkannan yhdellä ja samalla porauskerralla. Työaikaa säästyy paljon eikä hankinta ole järin kallis
6. KERÄÄ PORAUSPÖLY. Jos poraa vain yhden reiän seinään, pölynimuria tuskin kannattaa ottaa tätä varten esille. Kiinnitä sen sijaan kahvin suodatinpussi tai kirjekuori maalarinteipillä porauskohdan alle, niin porauspöly putoaa sinne. Kattoon voi porata kertakäyttömukin läpi.
7. Näin porataan lasia.
LASIT, PEILIT, PORSLIINI – kaikkiin näihin materiaaleihin voi porata, mutta työ vaatii erikoisporan. Pora ei muistuta muita poria, sillä siinä on sileä varsi ja kärki, joka näyttää pikemminkin keihään kärjeltä. Kärki on tehty erittäin terävästä kovametallista. Työhön voi käyttää myös kiviporaa, jossa on teräväksi hiottu kärkipala (kts. vinkki 18, B ja C). Tällöin pitää porata hyvin hitaasti painamatta terää lähes lainkaan. Jäähdytä terää vedellä tai petroolilla.
Lasiin poraaminen edellyttää kärsivällisyyttä ja varovaisuutta.
8. Pistä, ettei pora liu’u
PIIRTOPUIKKO ei ole mikään lelu. Kovaa metallipintaa porattaessa piirtopuikolla voi tehdä pienen pisteen. Tällöin poranterä ei porausta aloitettaessa liu’u pintaa pitkin, vaan tarttuu nopeasti kiinni. Piirtopuikkoa voi käyttää varovasti myös melamiinipinnoilla.
Jos piirtopuikkoa ei ole käytettävissä, käytä ruuvia tai naulaa sen sijaan.
9. ALUMIINI JÄÄHDYTETÄÄN SPRIILLÄ. Kun poraa alumiinia, porauskohta ja sen ympärys lämpenevät nopeasti. Pari tippaa spriitä riittää jäähdyttämään reikäkohdan ja sen ympärystän.
10. LEIKKUUÖLJY ON JÄÄHDYTYSAINE Rautaan sahattaessa tai porattaessa suositellaan leikkuuöljyn käyttöä. Sen tehtävänä ei ole voidella vaan estää poran tai sahanterän lämpeneminen.
11. Poraa reikä kaapinhelalle
KÄYTÄ OKSAPORAA, kun teet isoja, täysin teräväreunaisia reikiä, jotka eivät saa mennä kappaleen läpi. Kyse voi olla esimerkiksi keittiön kaapinovien helojen rei’istä tai vaatehuoneen kaapinovista. Jotta rei’istä tulisi täydelliset, porakone
on syytä asettaa poratelineeseen.
12. PORAA MOLEMMIN PUOLIN. Kun poraa kärkipiikillä varustetulla poralla (reikäsaha, lapiopora ja kierukkaterä), porataan kappaleen molemmilta puolilta. Kun piikki työntyy takaa läpi, ryhdytään poraamaan siltä puolelta, jotta ulostuloreikä ei rispaannu. Mahdollinen epätarkkuus jää reikään.
13. Puutulpat saa tehtyä hyvällä kierukkaporalla
PUUTULPPIA JA -TAPPEJAvarten tehtyjen reikien pitää olla täysin siistejä reunoiltaan, joten tavallinen HSS-pora ei sovi tähän. Se soveltuu erinomaisesti ruuvinreikien tekoon, mutta jos reiästä halutaan näyttävä ja tiivis esimerkiksi tulppaa varten, on käytettävä kallista mutta erittäin tehokasta kierukkaporaa. Poran kierteet leikkaavat sivut ja kuljettavat puuaineksen reiästä pois. Kärkipiikki pitää terän kuitenkin tiukasti reiässä poran kiertyessä tarkasti oman akselinsa ympäri.
Poraa varovasti. Jos kierukkapora osuu naulaan, kallis pora on pilalla.
14. Reikäsaha ylös ja pölyt pois
PORAUSPÖLY VAURIOITTAAreikäsahaa, kun se pakkautuu terän hampaisiin. Kun pora pureutuu alaspäin tehden reikää, ei ole mitään paikkaa, minne pöly voisi laskeutua kuten tavallisella sahalla sahattaessa on. Reikäsahan hampaat täyttyvät pölystä ja menettävät yhtäjaksoisesti sahattaessa sahaustehonsa. Reikäsaha kuumenee ja voi syttyä jopa palamaan, jos sahaamista vain jatketaan. Tämän vuoksi reikäsaha pitää välillä nostaa reiästä ulos ja harjata hampaat huolella pölystä puhtaiksi.
Jos teet isoa reikää laattaan tai klinkkeriin, käytä reikäsahassa timanttiterää.
15. JÄÄHDYTÄ MUOVI VEDELLÄ. Muovi voi porattaessa sulaa poran kuumetessa. Käytä siis terävää poraa, poraa hitaalla nopeudella ja kastele porauskohtaa vedellä porauksen aikana. Muotoile esimerkiksi kitistä rengas porauskohdan ympärille, niin vesi pysyy terän ympärillä.
16. Maalarinteippi ohjaa poraa
SILEILLÄ PINNOLLA poranterä voi helposti alkaa liukua. Kun poraa esimerkiksi kovaa, lasitettua klinkkeriä tai laattaa, pora voi helposti luisua sileällä pinnalla, ja sitä voi olla vaikea saada kohdistettua oikeaan kohtaan niin, että se tarttuisi kunnolla kiinni. Kun porauskohtaan asettaa palan maalarinteippiä tai ilmastointiteippiä, pora ei pääse liukumaan, jolloin voi porata tarkkaan. Samaa menetelmää voi käyttää metalliin porattaessa, kun piirtopuikkoa tai naulaa ei ole helposti saatavilla.
Tee merkinnät vasta, kun olet kiinnittänyt teipin, niin saat poistettua merkinnät teipin mukana.
17. PORAA NELIÖMÄISIÄ REIKIÄ. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin on olemassa Woodpecker-niminen pora, jolla voi porata tai taltata neliskanttisia reikiä. Siitä voi olla apua esimerkiksi ovilukon vastalevyn kiinnittämiseksi ovikarmiin.
Porasta löytyy lisätietoja internetistä sivuilta www.slojd-detaljer.com. Valitse valikosta Woodpecker.
18. Valitse oikea kiviseinäpora kuhunkin seinään
PORAT MUISTUTTAVAT TOISIAAN, mutta niiden ominaisuudet ovat erilaiset. A: Iskuporanterä, jota käytetään todella kovaan betoniin ja graniittiin porattaessa. Käytetään iskutoiminnon kanssa, pureutuu lähes kaiken läpi. Kallis pora, joten sitä kannattaa käyttää säästeliäästi. B: Monikäyttöpora, jossa on teräväksi hiottu kärkipala. Selviää lähes kaikesta, myös betonista ja klinkkereistä. C: Tavallinen kiiltävä kivipora, joka sopii erinomaisesti tavallisen kiviseinän poraamiseen.
Valitse kiviporanterä tehtävän mukaan, niin se kestää pidempään.
19. Puuta ja kiveä samalla poralla
IKKUNAKARMIEN JA PANEELEIDEN KIINNITYS vaatii, että reikä tehdään puuhun ja sen takana olevaan seinään. Jos seinä on kiveä tai betonia, poraaminen voi olla hankalaa, sillä tällöin pitää vaihtaa puuporasta kiviseinäporaan. On olemassa myös erikoisyleisporia, joissa on erikoinen teräväksi hiottu kärkipala, joka pureutuu puuhun ennen kiviseinään uppoamista. Poraa voi käyttää myös laattoihin, klinkkereihin ja lasiin.
Yleisporalla voi porata eri materiaaleja, mikä säästää aikaa.
20. PORAA KULMIIN. Hankkimalla niin kutsutun 3D-poranterän, jossa on ohut varsi ja leveä pää, voi porata ja jyrsiä myös käyrää tai muuhunkin kuin syvyyssuuntaan pitkiä reikiä. Hyviä käyttökohteita 3D-porille ovat esimerkiksi erilaiset upotukset johdotuksille ja oviin lukkoa varten tehtävät kolot ja lovet.