Lisää tilaa peräkärryyn

Lentävätkö risut ja roskat peräkärrysi kyydistä? Voit tehdä kärryyn reilusti lisää tilaa korottamalla sen laitoja. Laudoista rakennettuja lisälaitoja on helppo käyttää, eikä niiden tekeminen maksa juuri mitään. Parasta on, että laidat voi purkaa neljään osaan ja säilyttää pienessä tilassa.

Vaikeusaste
Vie aikaa
4 tuntia
Hinta
80 euroa

Nämä lisälaidat ovat noin 40 senttiä korkeat. Voit tehdä lisälaidoista myös matalammat tai korkeammat. Tärkeintä on, että laidat kiinnitetään kunnolla.

Johdanto

Peräkärryn lisälaidoista on todella paljon hyötyä puutarhajätteen ja rakennusmateriaalien kuskaamisessa. Ne pitävät risut ja roskat kyydissä sekä helpottavat kuorman tekemistä.

Tehdasvalmisteiset, alumiinista tehdyt lisälaidat ovat kuitenkin harmittavan kalliita. Kolmimetrisen peräkärryn lisälaidat maksavat valmistajasta riippuen noin 200 euroa tai enemmän.

Onneksi peräkärryn lisälaidat voi tehdä itse tavallisista kestopuulaudoista. Laitojen rakentamiseen tarvitaan lautojen lisäksi vain neljä lavalukkoa ja niiden vastakappaleet sekä iso kasa ruuveja. Itse tehdyt puulaidat ovat tukevat, ja ne maksavat vain pienen osan alumiinilaitojen hinnasta.

TOIMITUS SUOSITTELEE: Vaihda peräkärryn laakerit

Mitä laki sanoo?

Peräkärryjen muutostyöt pitää hyväksyttää katsastuskonttorissa. Puisten lisälaitojen rakentaminen ei kuitenkaan vaikuta kärryn rakenteeseen, joten niitä ei tarvitse katsastaa. Lisälaitojen korkeudesta ei ole säännöksiä, mutta laidat eivät saa heikentää turvallisuutta. Laidat pitää kiinnittää niin lujasti, etteivät ne putoa tielle missään olosuhteissa.

Laitojen paino lasketaan mukaan kuormaan. Kokonaispaino ei saa ylittää peräkärryn painorajaa.

Ohjeet

01
Rakenna pitkä sivu 8 Vaihe

Lisälaitojen pitkät sivut ja päädyt ovat käytännössä samanlaiset, mutta eri mittaiset. Tällä sivulla näytetään, miten pitkä sivu rakennetaan millintarkasti kärryn mittojen mukaan. Laidoista tulee juuri oikean pituiset, kun ne sahataan vasta lopuksi.

1

Mittaa kärryn pituus. Sahaa pitkien sivujen laudat (A) ja jätä ne 4-5 senttiä ylipitkiksi. Lyhennä laudat vasta lopuksi, kun ne on kiinnitetty toisiinsa.

2

Nosta pitkien sivujen laudat (A) kahden pukin päälle, purista laudat yhteen isoilla puristimilla ja merkitse lautojen keskikohta. Nämä laudat ovat hieman ylipitkinä noin 214-senttiset. Sivun keskiviiva piirretään 107 sentin päähän päädystä.

3

Jaa peräkärryn sisämitta kahdella ja piirrä lautojen päihin sahauslinjat. Tämän kärryn pituus on 210,3 senttiä, joten sahausviivat piirretään 105,15 sentin päähän keskikohdasta. Piirrä viivat ison suorakulman avulla.

4

Aseta pystylauta (C) viivan sisäpuolelle ja piirrä laudan paksuus lautoihin.

5

Laudoissa on nyt kaksi viivaa. Ulompi viiva on reunan kohdalla ja sisempi viiva näyttää, mihin pystylaudan (C) reuna kuuluu.

6

Aseta pystylauta (C) sivu-lautojen (A) päälle ja merkitse sahauskohta lyijykynällä. Lyhennä nurkkalauta sopivaksi.

7

Ruuvaa pystylaudat (C) kiinni neljällä 4,0x35 millin harvakierre ruuvilla jokaiseen lautaan (A). Jokaiseen pysty-lautaan tarvitaan 16 ruuvia.

8

On aika sahata sivulaudat (A) lopulliseen mittaansa. Laudat lyhennetään vasta sen jälkeen, kun kaikki pystylaudat kiinnitetty oikeille paikoilleen. MUISTA sahata reunimmaisia viivoja pitkin. Sahaamisen jälkeen ensimmäinen laita on valmis. Rakenna seuraavaksi muut kolme sivua.

02
Asenna lavalukot 3 Vaihe

Kun olet rakentanut kaikki neljä laitaa, on aika asentaa lavalukot ja niiden vastaraudat. Vastaraudat asennetaan pitkien sivujen toiseksi ylimpiin lautoihin ja lavalukot kiinnitetään päätyihin samalle korkeudelle.

1

Paina lavalukko vastaraudan päälle. Liikuta vastarauta paikkaan, jossa lavalukko osuu pitkän sivun (A) reunaan.

2

Purista vastarauta kiinni lautaan. Ruuvaa vastarauta kiinni 4,0x35 millin harva-kierre ruuveilla.

3

Merkitse lavalukkojen paikat päätyihin (B). Kokeile ennen kiinnittämistä, missä kohdissa lavalukot osuvat vastarautoihin.

03
Rimat kohdilleen 5 Vaihe

Lisälaidat on rakennettu ja niihin on asennettu lukot. Seuraavaksi on aika asentaa tukirimat (D), jotka pitävät lisä-laidat kiinni peräkärryssä. Aloita kiinnittämällä peräkärry auton peräkoukkuun ja nosta laidat varovasti peräkärryn laitojen päälle.

1

Asenna tukirimat (D) nurkkalautojen (C) keskelle. (Rimat eivät näy tästä kuvakulmasta.) Rimojen pitää yltää peräkärryn pohjalta lautojen yläreunaan.

2

Purista tukirima (D) kiinni pystylautaan (C). Piirrä merkki yläreunan tasolle.

3

Tukirimaa (D) pitää sahata vielä lisää, jotta se nojaa peräkärryn reunaa vasten. Tässä tapauksessa rimasta sahataan 10 milliä leveä kaistale koko laudan C) korkeudelta.

4

Sahaa tukirima (D) merkki-viivaa pitkin. Tämä rima saha-taan käsisahalla, mutta työhön voi käyttää myös pöytäsirkkeliä.

5

Ruuvaa tukirima (D) kiinni nurkkalautaan (C). Muista porata reiät valmiiksi! Kiinnitä lopuksi muut yhdeksän tukirimaa.

Materiaalit

19x100 mm kestopuulautaa:

  • 8 sivulautaa (A) á 210,3 cm
  • 8 päätylautaa (B) á 118,6 cm
  • 10 pystylautaa (C) á 40 cm

ÄLÄ SAHAA HETI! Laudat lyhennetään vasta myöhemmässä vaiheessa.

21x45 mm kestopuurimaa:

  • 10 tukirimaa (D) á 74 cm

Lisäksi

  • 4 vaunulukkoa ja vastarautaa
  • 4,0x35 mm säänkestäviä puuruuveja
  • 20 pressunastaa

Vie aikaa

4 tuntia.

Hinta

Materiaalit maksavat n. 80 euroa.

Vaikeusaste

Peräkärryn lisälaitojen tekeminen ei ole vaikeaa. Mukava projekti, joka sopii myös aloittelijalle.

Piirustus

3D-malli

3D-malli

Lisää tilaa

Laudoilla korotetut laidat antavat lisää tilaa.

Avaa 3D-malli

3D-malli

Rakenna ensimmäinen laita

Rakenne koostuu neljästä laidasta, jotka ovat samanlaisia mutta eripituisia.

Avaa 3D-malli

3D-malli

Asenna lukitusmekanismi

Lukitse kaikki laidat yhteen.

Avaa 3D-malli

Video

TYÖKALUT: Näin käytät ruuvinväännintä

Videolla näytetään, käytät tee se itse -rakentajan tärkeintä työkalua. Ruuvinvääntimellä voi paitsi ruuvata, myös porata reikiä eri materiaaleihin, tehdä isoja reikiä, upottaa ruuvinkannat pinnan alle sekä hioa ja kiillottaa pintoja.

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Muut lukevat juuri nyt …