Johdanto
Ohjeet
01
Näin teet pyöreän kiviterassin
7
Vaihe
Pyöreän kiviterassin pohja tehdään samalla tavalla kuin perinteisen laattaterassin alusta. Multainen pintamaa poistetaan ja tilalle levitetään mursketta. Murske tiivistetään, sen päälle levitetään asennushiekkaa, joka tasoitetaan. Betonikivet ladotaan kuten mitkä tahansa laatat, mutta luonnokivien asentamisessa hiekan pinta haravoidaan, jotta epätasaiset kivet asettuvat tukevasti oikeille paikoilleen.
Keskimmäinen, pyöreä kivi asennetaan terassin keskikohtaan. Kun se on paikallaan, kaarevat kivet ladotaan sen ympärille. Se sujuu rivakasti, sillä kiviä ei tarvitse leikata.
Kivet saumataan kovettuvalla erikoismateriaalilla, joka ehkäisee rikkaruohojen kasvua ja muurahaisten tekemiä tuhoja.
Asenna kivet. Aloita keskimmäisestä, pyöreästä kivestä ja jatka kiven latomista kehä kerrallaan. Kivet ovat yhtä paksuja, joten niiden asentaminen sujuu nopeasti.
Säädä kivet paikoilleen mahdollisimman tarkasti. Saumojen leveys voi vaihdella, sillä käsinhakattujen luonnonkivien reunat ovat hieman epätasaisia. Saumat häivyttävät pienet kokoerot.
Polje kivet lujasti kiinni asennushiekkaan. Pienen terassin laattojen paineluun riittää asentajan oma paino.
Tämän terassin ympärille tehdään reunus pienistä kivistä. Se viimeistelee terassin siististi. Pienet kivet painetaan asennus-hiekkaan. Pienelle terassille ei ole pakko rakentaa reunatukea. Pienet kivet eivät kuulu laattasarjaan, vaan ne pitää ostaa erikseen.
Saumaa terassi. Pese terassi puhtaaksi ennen saumaamista. Se sujuu helposti ja tehokkaasti painepesurilla, mutta puutarhaletku ajaa saman asian. Varmista, ettei terassille kulkeudu multaa ja hiekkaa kengänpohjissa. Kaada sauma-aine laattojen päälle.
Levitä sauma-aine kivien väliin. Liikuta harjaa viistosti saumojen yli, jotta ne täyttyvät kokonaan. Varmista, että kivet ovat koko ajan märkiä, sillä se helpottaa saumaamista. Jos kiveys pääsee kuivumaan, sauma-aine tarttuu kiinni laattojen pintaan.
Materiaalit
• Kehäkivisarja. (Betonikivisarja esim. Kekkilä tai Ako, hiekkakivi-sarja esim. Stonefactory)
• Mursketta
• Asennushiekkaa
• Sauma-ainetta tai kivituhkaa
Vie aikaa
Noin päivän.
Hinta
Kolmimetriset betoni kivisarjat maksavat noin 350 euroa kotiin kuljetettuna. Hiekkakivisarjojen hinnat alkavat kotiin kuljetettuina noin 500 eurosta.
Vaikeusaste
Kiviterassin tekeminen sopii kaikille. Tasoita pohja huolellisesti ja poista roskat.