Kyyhkyset
Merkkejä: Likaiset katokset, kaiteet, ikkunalaudat. Jätöksiä siellä täällä. Yksitoikkoinen kujerrus pitkin päivää.
Mitä ne tekevät: Sotkevat ja voivat levittää tauteja. Jätökset voivat tukkia ilmastointikanavia ja kattokouruja.
Toimi näin: Talo on kyyhkyselle kuin kallio, ja jokainen uloke on mahdollinen pesäpaikka. Kyyhkysiä ei saa myrkyttää, mutta niitä voi estää rakentamasta pesää laittamalla esimerkiksi teräsverkot ilmastointikanavien eteen ja kiristämällä teräslankoja kohtiin, jotka houkuttelevat kyyhkysiä.
Kärpäset
Merkkejä: Surisevat kärpäset met-sästämässä ruokaa.
Mitä ne tekevät: Kärpäset ovat ärsyttäviä ja voivat liikkua isolla jou-kolla. Jotkut talvehtivat talossa, mutta useimmat ovat satunnaisvieraita. Voivat jättää jätöstahroja ja levittää joskus sairauksia. Ne voivat hautoa 10-12 sukupolvea vuodessa.
Toimi näin: Varusta ruokatavarat kär-päsverkoilla. Hyönteisverkot ikkunoi-den edessä pitävät myös monet kär-päset poissa, mutta pienikin rako voi toimia sisäänkäyntinä - joten kärpä-siltä on vaikea välttyä kokonaan.
Sokeritoukat
Merkkejä: Pienet, hopeakuoriset ja suo-muiset hyönteiset kerääntyvät lattialle, yleensä keittiöön tai kylpyhuoneeseen. Sokeritoukat elävät raoissa ja halkea-missa ja näkyvät vain yöllä.
Mitä ne tekevät: Sokeritoukat ovat vähään tyytyväisiä, ne elävät muruista eivätkä itse asiassa aiheuta suurempia vaurioita. Jos kosteutta on paljon, esim. kellarissa, ne voivat syödä kirjoja ja muuta vastaavaa materiaalia.
Toimi näin: Älä säilytä kosteita tavaroita. Sokeritoukista on lähes mahdoton päästä eroon, ja ne voivat elää jopa neli-vuotiaiksi. Ne ovat eläneet jo ennen mei-tä - ja elävät varmasti myös jälkeemme.
Pihtihäntäiset
Merkkejä: Pihtihäntäisistä ei voi erehtyä, ja niitä kohtaa usein joukoit-tain pimeissä, kosteissa paikoissa. Ne ovat aktiivisimpia öisin.
Mitä ne tekevät: Pihtihäntäiset ovat kaikkiruokaisia, mutta syövät erityi-sesti kasvinosia, tähteitä ja pieneliöitä. Se, että pihtihäntäiset kaivautuisivat korviin, on kuitenkin satua. Laji on vi-hattu, mutta ei juuri aiheuta vaurioita.
Toimi näin: Rakenna ansoja talon ulkopuolelle, esim. käännä lastuvillalla tai vain märällä paperilla täytetyt kuk-karuukut ylösalaisin. Tämä voi auttaa taistelussa joukkovaltausta vastaan.
Hiiret
Merkkejä: Jätöksiä ja hajua, nakerreltuja ja silputtuja paikkoja. Jotkut lajit tulevat taloon sisään vain syksyisin ja talvisin.
Mitä ne tekevät: Hiiret ovat lähes kaikkiruo-kaisia ja nakertavat myös syötäväksi kelpaa-mattomia tavaroita. Hiiret voivat saada 5-6 poikuetta vuodessa ja selviävät ilman vettä pitkään. 7-8 mm:n halkeama riittää sisään-käynniksi nuorelle ja ketterälle koti-hiirelle. Hiiret osaavat myös kiivetä hyvin.
Toimi näin: Voit asettaa myrkkysyöttejä tai ansoja. Ehkäise sulkemalla kaikki sisääntulo-reiät, myös ne kaikkein pienimmät.
Ampiaiset
Merkkejä: Surisevat tunkeilevat ampiaiset, Surisevat joille kelpaavat sekä ruoat että juomat. Kiusaavat erityisesti elo- ja syyskuussa.
Mitä ne tekevät: Ampiaiset ovat sosiaalisia hyönteisiä, jotka rakentavat pyöreän pesänsä usein räystään alle tai katon rajaan. Pieni pesä kasvaa nopeasti 5000 ampiaisen kodiksi. Ampiainen voi pistää useaan kertaan, ja pis-tokset voivat aiheuttaa allergisen reaktion.
Toimi näin: Tuhoa ampiaispesä siinä vaiheessa, kun se vielä on kooltaan pieni. Toimi illalla, kun ampiaiset ovat vetäytyneet kotiinsa eivätkä ole niin agressiivisia. Käytä ruiskua, jolla ne saa tapettua.
Seinälude
Merkkejä: Kirvelyä ja kutinaa iholla. Ole tarkkana erityisesti matkalta palattuasi, sillä yhä useampi tuo matkalaukussaan myös seinäluteita.
Mitä ne tekevät: Seinälude on hyvin litteä verenimijä, joka on yleensä nä-kyvillä ja aktiivinen vain öisin. Se elää verestä, mutta selviää talven hyvin vä-hällä tai jopa olemattomalla ravinnolla. Uhrin löydettyään se voi seitsen-kertaistaa painonsa jo 10 minuutissa.
Toimi näin: Lutikka on sitkeä hyön-teinen, jonka torjunnassa tarvitaan ammattilaisia. Työtä voi auttaa sivele-mällä esim. hyönteislakkaa paneelei-hin ja putkien ympärille. Vaatteet on pestävä 60°:ssa, jotta lutikat kuolevat.
Mehiläiset
Merkkejä: Pyöreät, noin lyijykynän kokoiset (3-7 mm) reiät tiiliseinän laastissa, varsinkin talon lämpimillä sivuilla.
Mitä ne tekevät: Mehiläiset kaivavat 10-20 cm pitkän käytävän laastiin. Käytävät täyte-tään siitepölyllä ennen kuin mehiläiset muni-vat ja sinetöivät käytävän. Vaikka kohteet näyttävät uhkaavilta, mehiläiset aiheuttavat harvoin vakavia vaurioita tiilirakenteisiin.
Toimi näin: Monet reiät näyttävät siltä, että saumat kaipaavat kunnostusta. Kaavi saumat auki parin senttimetrin syvyyteen, poista pöly ja vesi ja täytä saumat uudella laastil-la. Älä ryhdy tähän mehiläisten lento-aikaan kesäkuusta elokuuhun.
Lepakot
Merkkejä: Touhuavat seinillä ja katoil-la, erityisesti hämärässä. Jätökset kuten hiirillä, mutta irtonaisempaa ja kimaltelevaa.
Mitä ne tekevät: Lepakot liikkuvat yöaikaan ja nukkuvat talossa päivisin. Ne eivät jyrsi mitään, mutta niiden jätökset likaavat jonkin verran. Lentävät nisäkkäät asuvat usein isoina yhdyskuntina.
Toimi näin: Lepakot on rauhoitettu, joten tutki, riittääkö teille molemmille elintilaa. Jos lepakoista haluaa päästä eroon, voi tukkia niiden lentoreitit syksyllä.
Muurahaiset
Merkkejä: Kuhiseva joukko muurahaisia, usein jalkalistojen vierustoilla. Muurahaiset jättävät hajupolun, mikäli ne löytävät ruokaa, ja urat houkuttelevat uusia tulijoita.
Mitä ne tekevät: Eivät aiheuta isoja tuhoja, mutta useimmat eivät halua niitä kotiinsa.
Toimi näin: Muurahaismyrkyllä voi pysäyt-tää rynnäköt tilapäisesti. Jos muurahaiset ovat tehneet pesän talon alle, tilanne on pahempi. Tällöin pesälle pitäisi päästä, jotta sen voisi tuhota. Muurahaisten tuloa voi ehkäistä, jos tiivistää raot, poistaa jätteet ja murut ja tyhjentää roska-astiat huolellisesti.
Siirat
Merkkejä: Joukoittain siiroja talon kosteissa nurkissa. Siirat ovat yöeläimiä ja piiloutuvat valolta.
Mitä ne tekevät: Siirat eivät aiheuta isoja vaurioita. Ne voivat tunkeutua puu-hun, mutta eivät täysin terveeseen puu-hun. Ne ovat kaikkiruokaisia, mutta syö-vät mieluiten mädäntyviä kasvinosia.
Toimi näin: Siirat voi lakaista tai imuroi-da pois. Jos niitä on todella paljon, voi käyttää hyönteismyrkkyä, varsinkin pi-meissä kulmissa ja halkeamissa. Siirat hyödyntävät kaikkia kosteita ympäristöjä elämiseen, joten kuivata kosteat kohteet.
Hyttyset
Merkkejä: Ärsyttävä ininä ja kutiseva purema. Pahimpia paikkoja ovat metsän-reunat ja kosteat alueet ilta-aikaan.
Mitä ne tekevät: Eivät vaurioita taloa, vaan pistävät ihmisiä. Sisätiloissa viihtyviä lajeja on kymmenittäin. Viemärihyttyset talvehtivat talossa ja heräävät nälkäisinä keväällä.
Toimi näin: Hyttysverkko estää hyttysiltä sisäänpääsyn ja takaa asunnon raittiin ilman. Verkkoja voi ostaa metreittäin ja asentaa naulauslevyin koottaviin kehyksiin. Puhdista myös vesikourut ja tynnyrit, sillä hyttyset ja sääsket lisääntyvät ja viihtyvät vedessä, varsinkin likaisessa vedessä.
Hämähäkit
Merkkejä: Hämähäkit ja niiden seitit, jotka roikkuvat seinillä ja lattioilla. Eniten myöhäiskesällä. Jotkut asettu-vat taloksi, toiset ovat kulkureita.
Mitä ne tekevät: Monilla ihmisillä on luonnoton hämähäkkipelko. Hämä-häkit eivät ole vaarallisia, vaan voivat itse asiassa olla hyödyllisiä metsäs-täessään ja syödessään hyönteisiä.
Toimi näin: Jos hämähäkit yrittää pitää talon ulkopuolella, kannattaa tii-vistää raot, erityisesti kylpyhuonees-sa, kellarissa ja ulkorakennuksissa. Jos on lempeä, vangitsee hämähäkit ja vapauttaa ne ulos. Jos on vähemmän lempeä, imaisee ne pölynimuriin.
Vaatekoit
Merkkejä: Pienet (5-8 mm) lentävät koit. Reikiä tai tahroja vaatteissa ja matoissa.
Mitä ne tekevät: Vaatekoit elävät tekstii-leistä, erityisesti villasta ja turkiksista. Eivät välitä kuivasta sisäilmasta ja ovat tämän vuoksi itse asiassa harvinaisia vieraita.
Toimi näin: Tyhjennä vanhat laatikot ja kaa-pit ja imuroi ne huolellisesti. Pese vaatteet 60°:ssa, tai laita ne 2-3 vrk:ksi pakkaseen. Varmista tuuletus ja kuiva sisäilma.
Jumit
Merkkejä: Jumeja näkee silloin tällöin suurina parvina. Tyypillisimpiä merkkejä ovat noin 1-2 mm pyöreät reiät puurakenteissa.
Mitä ne tekevät: Jumit syövät itsensä puun läpi. Joskus vauriot ovat vain kosmeettisia, mutta vakavammat vauriot heikentävät ja vaurioittavat lopulta puurakennetta. Kosteat tilat, kuten kellari, ulkorakennukset ja katot ovat alttiina jumeille. Jumit näyttäytyvät vain kesäisin ja elävät vain muutamia viikkoja.
Miten toimia: Siveltimellä tai ruiskulla voi sivellä puuosiin erityistä suoja-ainetta jumeja vastaan. Käsittely uusitaan 2-3 kertaa.
LUE MYÖS: Näin torjut tupajumit ja -jäärät
Rotat
Merkkejä: Järsittyjä kohteita, likaa, reikiä, jätöksiä ja hajua.
Mitä ne tekevät: Rotat ovat luonnon tutki-joita ja niiden hampaat ovat niiden työkalut. Ne tunkeutuvat pienistäkin aukoista ja jyrsi-vät lähes mitä vain. Ne muodostavat yhdys-kuntia ja saavat paljon poikasia. Niitä vastaan on hankala taistella, koska ne ovat epäluuloi-sia tuntemattomia hajuja ja makuja kohtaan.
Toimi näin: Rottia huomatessaan kannattaa ottaa yhteyttä tontin omistajaan tai isännöit-sijään, tarvittaessa terveystarkastajaan. Loukuilla ja myrkyillä voidaan estää rottien tulo, mutta jotta tapaus ei toistuisi, rottien sisääntuloreitit on tutkittava. Varsinkin vie-märöinnit kannattaa tarkistaa. Kaikki aukot on tarkistettava, myös viemärit ja putkien kulumat ja liitoskohdat. Tarkista, että tuule-tusaukot on varustettu verkoilla.
Pölypunkit
Merkkejä: Niitä on sängyssä, mutta pieniä, valkoisia 8-jalkaisia eliöitä ei näe paljain silmin, sillä ne ovat kooltaan vain 0,1-0,6 mm. Ne voivat aiheuttaa allergioita.
Mitä ne tekevät: Pölypunkit elävät irronneista hiuksista ja ihosoluista. Ihmiseltä näitä aineosia irtoaa 0,6-1 g päivässä, mikä riittää elättämään tusi-noittain punkkeja.
Miten toimia: Punkit vihaavat kosteutta ja perusteellista puhdistusta. Hyvä tuuletus ja keittiön ja kylpyhuo-neen riittävä ilmastointi auttavat. Punkit kuolevat 55 asteessa, joten sänkyvaatteiden pesu 60 asteessa voi rajoittaa punkkien määrää. Petivaat-teiden ripustus aurinkoon ei siis riitä.