Nikkaroi itse taulunkehys

Taulunkehyksiä voi ostaa valmiina tai teettää. Standardimitoista poikkeavien kehysten teettäminen on kuitenkin kallista. Tekemällä itse säästät rahaa.

Vaikeusaste
Vie aikaa
2 tuntia
Hinta
110 euroa

Johdanto

Sopivan kokoisen ja tyyliin sopivan raamin löytäminen jo hankittuun maalaukseen voi olla vaikeaa, jopa lähes mahdotonta. Lisäksi raamit ovat kalliita. Maalaukset voi myös antaa kehystettäviksi, mutta se vasta tuleekin
kalliiksi. Räätälintyönä valmistetusta kehyksestä joutuu usein maksamaan yli 100 euroa kehyksen koosta ja tyylistä riippuen.

Ohjeet

01
Kehys kootaan 8 Vaihe

Onneksi omien kehysten teko ei ole vaikeaa. Tässä mallityössä on tehty”leijuva kehys”, jossa itse maalaus näyttää ikään kuin leijuvan vapaasti kehyksen sisällä. Raamin välilista tulee maalauksen ja kehyksen väliin jääden osittain näkyviin. Lista on kiinnitetty raamin taustapuolelta pienillä ruuveilla. 5–7 mm:n väli hopeanvärisen kehysosan ja maalauksen välissä sekä musta, mattapintainen välilista antavat vaikutelman, että maalaus leijuu ilmassa. Spraymaali oli niin riittoisaa, että teimme samalla useamman kehyksen. Näin kehyksen hinnaksi tuli noin 5 €/m.

1

Aloita kokoamalla listat suoraan kulmaan. Käytä tähän puusepän-liimaa ja listanauloja, jotka voi upottaa.

TÄRKEÄÄ! Älä laita nauloja listojen kulmiin, sillä kulmat sahataan myöhemmin.

2

Pyöristä listan yläreunat. Reunat voi pyöristää höylällä tai hioma-palikalla. Hio myös ylimääräiset liimanjäänteet pois, jotta saat raamin pinnoista kauttaaltaan täysin sileät.

3

Pohjamaalaa kehykset kahdesti. Hio maalauskertojen välillä ja täytä naulanreiät ennen kuin maalaat toisen kerran. Mitä sileämmän raamista saat, sitä hienommalta maalaus siinä näyttää.

4

Mittaa taulun koko tarkasti. Joka puolelle taulua jätetään 5-7 mm ylimääräistä tilaa leijuvan vaikutelman luomiseksi.

5

Sahaa listat tarkasti mittojen mukaan jiirisahalla. Voit käyttää myös jiirilaatikkoa ja hienohampaista käsisahaa, kunhan jiirikulmista tulee tarkat.

6

Spraymaalaa kehykset. Maalaa ensin kaksi kertaa mattamustalla ja anna sen kuivua vuorokauden. Peitä alue maalarinteipillä ja maalaa loppuosa hopeamaalilla 2-3 kertaa 10 min:n välein.

7

Nyt kehyksen voi koota. Sivele kulmapinnoille liimaa ja anna liiman imeytyä pari minuuttia ennen kuin kokoat kehyksen 14 mm:n sinkilöillä takapuolelta. Kiinnitä pari sinkilää myös etupuolelle.

8

Laita kehys puristukseen nauhapuristimella.

VINKKI: Jos teet suurikokoista kehystä, esimerkiksi 120 x 120 cm, jonka ympärys-mitta on lähes 5 m, käytä kiristysnauhaa.

Materiaalit

60 x 40 cm:n kokoiseen kehykseen:

  • 15 x 33 mm:n listaa (mänty), 4 x á 70 cm
  • 15 x 33 mm:n listaa, 4 x à 50 cm
  • Pohjamaalia (puupinnalle sopivaa)
  • Spraymaalia, hopea + musta
  • Liimaa, listanauloja, sinkilöitä

Vie aikaa

Pari tuntia (+ kuivumisaika)

Hinta

Noin 10 € / 40 x 60 cm:n kehys tai noin 5 € / metri

Vaikeusaste

Kehykset on helppo tehdä, kunhan on tarkkana kulmien teossa.

Vinkit & niksit

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Muut lukevat juuri nyt …

    Lisää samasta aiheesta Sisustus