Johdanto
Ohjeet
01
Mittaa ja merkitse
3
Vaihe
Tämä seinä on 183 senttiä leveä. Seinä päätetään peittää puulla 210 sentin korkeuteen, jotta sen yläreuna on samassa linjassa ovenkarmien kanssa.
Seinään mahtuu kahdeksan kokonaista ja kaksi halkaistua lautaa. Reunalaudat halkaistaan yhtä leveiksi. Muista jättää tarpeeksi tilaa laudoituksen reunaan liimattavalle lasilistalle.
Mittaa ja merkitse seinään paneelien leveys ja korkeus. Piirrä ylälinja vaakatasoon pitkän vatupassin avulla.
Piirrä seinään vinot liimauslinjat noin 20 sentin välein. Ilma kiertää paneelien alla, kun liima levitetään vinoon.
02
Sahaa ja kiinnitä
8
Vaihe
Katkaise tarvittava määrä sopivan mittaisia lautoja. Halkaise reunimmaiset laudat yhtä leveiksi, jotta lopputulos näyttää mahdollisimman siistiltä ja tasapainoiselta. Katkaise laudat varovasti, jotta niiden päät eivät tikkuunnu rumasti.
Katkaise aluksi kaikki laudat oikean mittaisiksi sirkkelillä. Sahaa nurjalta puolelta, jotta terä ei revi lautojen pintaan rumia jälkiä.
Halkaise reunalaudat sopivan levyisiksi. Varmista, että halkaiset laudat oikein päin: toiseen pitää jäädä urospontti, toiseen naaraspontti.
Paina ensimmäinen lauta kiinni liimaan naaraspontti eteenpäin. Käännä halkaistu reuna suoraan viivan mukaan.
Kiinnitä laudat toisiinsa yksi toisensa jälkeen. Kun työ alkaa sujua, seinä valmistuu tuossa tuokiossa.
Lyö laudat pontin perälle asti sopivan kapulan avulla. Älä lyö vasaralla suoraan ponttiin, jottei se mene rikki. Koputa varovasti, jotta aiemmin asen-netut laudat eivät liiku.
03
Siisti viimeistely valkoisilla lasilistoilla
3
Vaihe
Materiaalit
- Tveta-lattialautoja (2 420x187x15 mm)
- Valkoista lasilistaa (15x21 mm)
- Asennusliimaa
Erikoistyökalut
- Katkaisusirkkeli
- Käsi- tai halkaisusirkkeli
- Pitkä vatupassi
Vie aikaa
Päivän.
Hinta
Tveta-laudat maksavat noin 100 euroa neliöltä, lasilistat yhteensä 20-30 euroa. komposiittilaudat vaneriin.
Vaikeusaste
Työ sujuu helposti, kunhan mittaat ja merkitset lautojen oikeat paikat huolellisesti.