Pane työkalut järjestykseen

Yleensä pihatyökalut vain työnnetään yhteen nurkkaan, ja juuri se työkalu, jota tietyllä hetkellä tarvittaisiin, on kaikkein hankalimmassa paikassa. Vältyt tältä, kun rakennat työkaluille yksinkertaisen telineen.

Vaikeusaste
Vie aikaa
5 tuntia
Hinta
40 euroa

Johdanto

Työkalutelineen idea on peräisin lautastelineestä. Teline ripustetaan seinälle, jolloin työkalut pysyvät järjestyksessä ja lattialle jää enemmän tilaa.

Lue lisää: 3 vinkkiä: Valmistaudu uuteen kauteen!

Ohjeet

01
Tee näin 4 Vaihe

Teline on tehty halvoista laudoista ja rimoista. Ne eivät ole kestopuuta, sillä teline ripustetaan vajan suojaan.

Jos työkaluja on enemmän, esimerkin mittoja on helppo muuttaa. Esimerkin telineen leveys on 90 cm, mutta se voi olla jopa 130 cm ilman, että alin lauta taipuu liikaa.

Kaksi keskellä olevaa rimaa pitävät työkalut paikoillaan ja sijaitsevat niin korkealla, että pitkät työkalut mahtuvat uloimpien taakse - mutta ei niin korkealla, että lyhimmät välineet jäävät ilman tukea. Rimat voi kiinnittää ylemmäs tai alemmas omien pihatyökalujen mittojen mukaan.

1

Sahaa laudat ja rimat. Esimerkissä käytetään katkaisusahaa, mutta myös tavallinen käsisaha käy. Sahaa kahden pystysivun (A) kulmasta 8 cm pois, jotta kulmat voidaan pyöristää. Näin teline näyttää tyylikkäämmältä.

2

Halkaise molemmat laudat (B) keskeltä. Käytä pyörösahaa tai pistosahaa ja kuljeta sitä suoraa lautaa tai ohjainkiskoa pitkin.

3

Kokoa teline. Ruuvaa sivut (A) kappaleisiin B, C ja D. Aloita ylhäältä ja kokoa sen jälkeen pohja ja sitten keskikappaleet. Esiporaa 4 mm poralla, jotta puu ei halkea. Voit tarvittaessa liimata liitokset, se vahvistaa rakennetta.

4

Kiinnitä teline seinään 5 x 60 mm ruuveilla ylimmän ja keskimmäisen takakappaleen (B) läpi. Sijoita B-kappaleet niin, että ne sopivat vajan kantavaan runkoon, johon ne kiinnitetään.

Materiaalit

21 x 145 mm lautaa:
• 2 sivua (A) á 150 cm
• 2 taka- ja pohjakappaletta (B) á 86 cm (halkaistaan kahteen osaan)
• 1 pohjakappale (C), 86 cm

45 x 55 mm rimaa:
• 1 poikkikappale (D), 86 cm

Lisäksi:
• Ruuveja, 5 x 60 mm
• Puuliimaa (tarvittaessa)

Erikoistyökalut

• Reikäsaha

Vie aikaa

4–5 tuntia

Hinta

Noin 40 €

Vaikeusaste

Hyvin yksinkertainen hanke, joka sopii kaikille.

Piirustus

Näin teline rakennetaan

Pihatyökaluteline koostuu kahdesta sivusta (A) ja kahdesta takakappaleesta (B), joka on kiinnitetty vajan kantavaan runkorakenteeseen. Pohja (B- ja C-kappaleet) on hieman sivuja leveämpi, jotta pihatyökalut saadaan seisomaan hieman vinossa. Etureuna (B) estää niitä liukumasta ulos telineestä. Kaksi keskellä olevaa rimaa (D) puolikkaine reikineen pitävät työkalut ojennuksessa. Puolireiät tehdään puristamalla kaksi rimaa (D) yhteen. Rimaan merkitään reikä, jonka keskikohta osuu 13 cm:n päähän päädystä. Jokaisen reiän keskikohdasta seuraavaan on 10 cm, joten rimaan mahtuu 7 reikää. Rimojen keskilinjaan tehdään reikäsahalla 40–45 mm reiät. Poraa ensin päältä. Käännä rimat, ja poraa reiät loppuun toiselta puolelta.

Näin teline rakennetaan

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

Muut lukevat juuri nyt …

Lisää samasta aiheesta Pihavarasto