Johdanto
Ohjeet
01
Perustus ja pohjakiveys
6
Vaihe
Aivan aluksi tehdään kouru perustusta varten. Betonilla täytettävästä kourusta tehdään noin metrin syvyinen. Perustustapa sopii routimattomalle maalle.
Muurattu kivijalka alkaa maan pinnan yläpuolelta. Kouruperustuksen ympärille tehdään valumuotit, jotka nousevat noin 20 senttiä maan pinnan yläpuolelle.
Perustusten pitää kovettua noin 3 viikkoa, ennen kuin niiden päälle voi muurata. Sitä odotellessa voit latoa pohjalle pihakivet esimerkiksi käytetyistä tiilistä, kuten tässä.
Kaiva noin metrin syvyinen kouru ja tee valumuotti sen reunoille sokkelin valamista varten. Annan betonin kovettua noin kolme viikkoa.
Kaiva kouru sokkelin sisäpuolelle. Sitä tarvitaan, jotta seinustoille tulevien istutuslaatikoiden ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois.
Kun kouruperustus ja sokkeli ovat kuivuneet, kasvihuoneen nurkkaan kaivetaan syvä kuoppa. Se toimii jääkaappina. Sen seinä muurataan myöhemmin.
Tiivistä ja tasoita murske, jotta voit latoa kivet kasvihuoneen lattialle. Tässä käytetään kierrätettyjä savitiiliä.
02
Muuraaminen ja rappaus
5
Vaihe
Kasvihuoneen kivijalka tehdään samoista kierrätetyistä savitiilistä kuin lattia.
Kuumasinkityt kierretangot porataan ja liimataan kiinni betonisokkeliin, ja tiilet muurataan kierretankojen ympärille. Kierre tangot raudoittavat seinän, ja niihin voi kiinnittää kasvihuoneen rungon alaohjauspuut.
Anna laastin kuivua noin 14 päivää, ja rappaa sokkeli sen jälkeen sisältä ja ulkoa.
Levitä sokkelin päälle huopakaistale, jotta kosteus ei nouse sokkelista puuhun. Lado tiilet kokeeksi, jotta näet, millainen kuvio ja saumanleveys näyttää parhaalta.
Muuraa aluksi yksi kulma, jotta saat rivit samaan korkoon kahdella seinälle. Kierretangot muurataan tiilten sisään. Tankoihin kiinnitetään rungon alaohjauspuut.
Takaseinästä tehdään vähän korkeampi (tässä 10 kerrosta), jotta naapurin puoleiseen seinään ei tarvita niin paljon lasia.
Rappaa sokkeli sisäpuolelta. Se on helppo ja kestävä ratkaisu, joka ei maksa paljon. Sekoita rappauslaasti valmistajan ohjeen mukaan
03
Kattorakenne
5
Vaihe
Tämän kasvihuoneen sivuseinät ovat melko matalat. Seinärungot tehdään lankuista muuratun sokkelin päälle.
Päätyyn asennetaan yläpalkki oven kohdalle. Yläpalkin päälle asennetaan pystytolppa, joka kantaa kurkihirren painon.
Myös toiseen päähän asennetaan pystytolppa, joka siirtää katon painon sokkeliin asti. Kattopalkit kiinnitetään yläpäästä kurkihirteen.
Yläpalkit ovat noin 1,5 metriä maan yläpuolella takaseinän tasolla. Runko kannattaa tehdä valmiiksi maassa ja nostaa paikalleen elementteinä, jotta suurin osa ruuveista jää piiloon.
Kiinnitä kasvihuoneen kumpaankin päähän malliksi lapepalkki. Tee sapluuna ja sahaa loput lapepalkit sen mukaan.
Kurkihirren molemmat päät ovat pystysuorien tolppien varassa. Lapepalkit ruuvataan kiinni kurkihirteen. Voit maalata kaikki osat ennen asentamista, jotta maali suojaa puuta joka puolelta.
Asenna kattopalkit runkotolppien kohdalle. Kattopalkin yläreuna tulee samaan linjaan yläpalkin ulkoreunan kanssa.
04
Yksityiskohdat
4
Vaihe
Tässä kasvihuoneessa on paljon fiksuja ratkaisuja ja tyylikkäitä yksityiskohtia.
Esimerkiksi laseja kannattelevat listat on koristeltu jyrsimällä.
Myös päädyissä olevat harjapiikit korostavat kasvihuoneen tyyliä.
Avattavat ikkunat ovat todella käteviä, sillä ne pitävät kasvihuoneen viileänä. Tässä käytetään itse tehtyjä sulkijoita, mutta voit ostaa raudat myös valmiina.
Kummassakin päädyssä on harjapiikki. Se näyttää hienolta, mutta sillä on myös käytännön merkitys: Piikkien väliin voi virittää langan, joka estää lintuja istumasta harjalle.
Osan kattoikkunoista pitää olla avattavia. Tässä ikkunassa on kätevä mekanismi, jonka ansiosta ikkunan voi avata ja lukita kahvasta.
Materiaalit
Pohja:
- Hiekkaa tasoittamiseen
- Käytettyjä savitiiliä lattiaan
- Betonia perustuksiin
- Huopaa sokkeliin
- Galvanoituja 10 mm kierretankoja ja muttereita alapalkin kiinnittämiseen
Seinät:
- Käytettyjä tiiliä seinän alaosan muuraukseen
- Rappauslaastia
- 75x75 mm tolppia nurkkatolpiksi
- 48x98 mm lankkuja alaohjauspuuksi ja runkotolpiksi
- 48x123 mm lankkua yläpalkiksi ja oven päälle
- 4 mm lasia ikkunoihin
Katto:
- 48x123 mm lankkua kattopalkeiksi
- 51x300 mm kurkihirsi
- 4 mm lasia
- 45 x 15 mm lasilistoja
- Tiivistenauhaa lasilistoille
- 48x48 mm rimaa harjapiikkiin
Lisäksi:
- 4,5x45 mm, 5x70 mm, 5x100 mm ruuveja
- Ankkurointimassaa kierretangoille
- Pariovi
- Avaus- ja lukitusmekanismi ikkunoille
Vie aikaa
Pari kuukautta kaikkine kuivumisaikoineen.
Hinta
Noin 3000 euroa (kierrätetyillä kivillä)
Vaikeusaste
Hyvin suunniteltu ja toteutettu projekti, jossa on paljon hyviä ratkaisuja ja yksityiskohtia.