Rumasta altaasta trooppisiin tunnelmiin

Maanpäällinen allas ei ole kaunis näky pihalla, mutta voit muuntaa sen helposti trooppiseksi allasalueeksi. Ohjeet saat täältä.

Johdanto

Suuri ja kömpelö muovinen piha-allas muuttuu yllättävän helposti viihtyisäksi allasalueeksi. Voit rakentaa esimerkiksi tällaisen trooppisen altaan, mutta mahdollisuudet ovat oikeastaan rajattomat.

Lyhyesti sanottuna kyse on altaan kehystämisestä niin, että suuri muoviallas piilotetaan hienojen puumateriaalien alle. Konseptina on yksinkertainen mutta tukeva 48 x 98 millin kestopuusta tehty kehikko, joka viimeistellään yksinkertaisella vaakasuuntaisella verhoilulla.

Monissa muovialtaissa on viistot jalat, jotka vievät paljon tilaa. Se voi olla haaste, mutta meillä on onneksi fiksu ratkaisu siihen. Bambukaiteilla, penkeillä ja allasbaarilla somistettu allas toimii inspiraationa omalle allasalueellesi.

Näytämme, miten saat alustasta vakaan ja mitä kehikkoa tehdessä tulee ottaa huomioon. Saat myös arvion kustannuksista. Itse asiassa koko projektin - mukaan lukien allas, pumppu ja suodatin - voi rakentaa valmiiksi alle 3 000 eurolla!

Kolmen hintaluokan altaat

Olemme valinneet esimerkeiksi kolme erihintaista allasta, joissa on mukana kaikki tarvittava.

Kokoa allas, liitä pumppu ja täytä allas vedellä - valmista!

EDULLINEN

Power Steel Helppo pystyttää

Mitat: 404 x 201 x 100 cm

Väri: Sininen sisältä ja vaaleanharmaa ulkoa

Tilavuus: 6 478 litraa

Tarvikkeet: Suodatinpumppu • tikkaat • sisäänrakennettu virtauksen säätöhana

Hinta: 399 euroa

KESKIHINTAINEN

Power Steel Suuri, pitkulainen piha-allas

Mitat: 488 x 244 x 122 cm

Tilavuus: 11 532 litraa

Väri: Sininen sisältä ja vaaleanharmaa ulkoa

Tarvikkeet: Hiekkasuodatinpumppu 230 V • tikkaat • peite • sisäänrakennettu tyhjennyshana

HInta: 990 euroa

KALLIS

Intex Ultra Frame Rectangular Pool Set, Kookas suorakulmainen allas

Mitat: 975 x 488 x 132 cm

Tilavuus: 54 368 litraa

Väri: Sinisiä laattoja muistuttava painatus, valkoisia yksityiskohtia. Tummanharmaa ulkopuoli

Tarvikkeet: Tikkaat • allaspeite • suodatinja puhdistusjärjestelmä • hiekkasuodatinpumppu (valmis 90 minuutissa).

Hinta: 2.270 euroa

Ohjeet

01
Aloita perustuksesta 6 Vaihe

Aloita tasoittamalla pinta, jolle allas pystytetään. Kaiva noin 10 senttiä maata pois, jotta saat tilaa kantavalle sorakerrokselle. Soraperusta on helppo suoristaa niin, että alustasta saadaan vaakasuora. Lisäksi soraa voi tiivistää niin, ettei allas pääse vääntymään vinoon.

Reunustan voi koota kevytsoraharkoista, jotka pitävät soran paikallaan. Lisäksi se pitää rikkaruohot tehokkaasti kurissa. Reunusta voi tarvittaessa tukea myös uima-altaan ympärillä olevan maata. Voit valaa uran, jonka päälle reunaharkot ladotaan, jos reunustan pitää kestää maan painetta. Tukimuuri voidaan rakentaa esimerkiksi betoniharkoista. Jos reunustan alla ei ole pakkaseristettyä pohjaa, eristä reunuskehikko ulkopuolelta, jotta se ei nouse pois paikaltaan talvella jäätymisen vuoksi.

Ennen altaan asennusta on asennettava alusmatto. Allas kannattaa monestakin syystä koota ja täyttää jo ennen runkokehikon rakentamista. Altaan voi esimerkiksi sijoittaa juuri oikeaan kohtaan alustalleen, ja pumppujen sekä letkujen paikat voi valmistella etukäteen. Tärkeintä on silti se, että voit tarkistaa helposti altaan tiiviyden.

1

Mikäli tonttisi on kalteva, maata on kaivettava pois paljon. Silloin minikaivuri säästää paljon aikaa ja vaivaa.

2

Ennen alustan tasoittamista sitä kannattaa tiivistää huolellisesti sekä pituus- että poikittaissuunnassa. Sen jälkeen soraa voidaan tasoittaa pitkän vesivaa’an kanssa joko vapaalla kädellä tai käyttämällä ohjauskiskoja.

3

Muista tehdä juokseva limitys, kun rakennat reunuksen Leca-harkoista. Sen saa aikaan latomalla jokaisen rivin puolikkaan harkon verran eri kohtaan kuin edellisellä rivillä.

4

Aloita levittämällä alusmatto. Riisu kengät, jotta et vahingossa kuljeta alusmatolle kenkien mukana pikkukiviä ja polje niitä mattoon.

5

Kun allas on koottu, voit siirtää sitä alusmaton päällä, kunnes se on sopivassa kohdassa. Aseta tarvittaessa kiilat tukijalkojen alle.

6

Täytä allas vedellä. Varmista ensin, että allas on muodossaan ja tiivis. Aloita sitten runkokehikon tekeminen sen ympärille.

02
Piilota viistot jalat 1 Vaihe

Monissa suurissa altaissa on tukena viistot tukijalat.

Jalat saa piilotettua helposti, kun altaan ympärille tehdään leveä kehikko. Voit myös tehdä viiston reunustan, joka mukailee tukijalkojen kaltevuutta. Reunustan alareunaan kannattaa tehdä eräänlainen askelma, joka toimii samalla mukavana penkkinä. Leca-harkkoja käytetään tässä penkin alustana, ja samalla hyödynnetään korkeusero.

03
Rakenna runkokehikko 1 Vaihe

Kehikon pohjalla on oltava poikkipalkki ja samoin ylhäällä, olipa piilotettava allas millainen tahansa. Kahden poikkipalkin väliin on asennettava pystysuorat koolaukset. Koolauspuiden välinen etäisyys ei saa olla yli 80 senttiä. Yläpalkin pitäisi nimittäin kestää se, että vaakasuoralla reunustalla seisotaan tai istutaan.

04
Uima-altaan verhous 1 Vaihe

Käytä ylhäällä kokonaista lautaa, kun kiinnität verhousta. Siten saat kätkettyä mahdolliset jatkopalat alemmaksi niin, etteivät ne pistä silmään. Käytä mittapalikkaa verhouslautojen paikkojen merkitsemiseen (laudan leveys + rako lautojen välissä = mittapalikan koko). Mittaa palikalla ylimmän laudan yläreunasta alaspäin.

Materiaalit

Huomaa, että runkokehikko ja verhous voidaan tehdä painekyllästetystä puusta. Vaakasuuntaisen reunan, jonka yli kivutaan veteen, on kuitenkin oltava käsittelemätöntä puuta. Voit käyttää myös kovapuuta.

Kiinteän altaan budjetti:

  • Sora: 200 euroa
  • Runko: 250 euroa
  • Verhous: 800 euroa
  • Ruuvit ja helat: 200 euroa
  • Puunsuoja: 100 euroa
  • Leca-harkot ja liima: 200 euroa
  • Muut tarvikkeet: 100 euroa
  • Uima-allas (keskikokoinen): 990 euroa

Hinta

Yhteensä 2 840 euroa

Video

Näin käytät katkaisu- ja jiirisirkkeliä

Tällä videolla näytetään, miten säädät ja käytät sahaa oikein. Jiirisirkkeli on loistava työkalu lautojen ja lankkujen katkaisemiseen sarjatyönä. Sirkkelillä voi sahata suoraan, viistoon ja kallistetulla terällä. Voit sahata muun muassa puuta, metallia, kuitusementtiä ja laminaattia joko poikki tai tiettyyn syvyyteen asti.

Video

Stoppari katkaisusirkkelille

Video

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Muut lukevat juuri nyt …

    Lisää samasta aiheesta Uima-allas