Tämä laatikon mitat ovat 80 x 140 cm. Laatikko tehdään kyllästetystä puusta. Tässä sahataan 8 kappaletta 80 cm:n pätkiä ja sitten 8 kappaletta 140 cm:n pätkiä. Kehikko pysyy kasassa loviliitoksilla. Ajan säästämiseksi lautoja sahataan kahdeksan kappaletta kerralla.
Aloitetaan pitkistä laudoista. Aseta laudat vierekkäin kohdakkain ja kiinnitä yhteen muutamalla puristimella. Piirrä kahteen ylimpään lautaan merkki 5 cm:n päähän päästä. Tee siitä 5,5 cm päähän toinen merkki. Tee päätyn merkki 2 cm:n kohdalle.. Säädä sahanterä 2 cm:n syvyyteen. Ja sitten sahaamaan.
Tässä käytetään pyörösahaa, jota ohjataan ohjauslevyn avulla. Tässä sahataan 2 cm syviä uria puolen sentin välein. Sitten puuaines irrotetaan taltalla niin, että sen tasainen puoli on ylöspäin. Puuaineksen voi irrottaa myös vasaralla ja vain viimeistellä taltalla. Nyt on kahdeksaan pitkään lautaan sahattu toisen puolen urat.
Ota kaksi pois ja sahaa loppuihin kuuteen urat toisellekin puolelle. Kahteen lautaan ei tehdä uria toiselle puolelle, koska ne tulevat laatikon päällimmäisiksi. Kuusi muuta sahaan samalla tavalla kuin edellä. Kun kaikki 8 pitkää lautaa on sahattu, on siis kahdessa ura vain toisella puolella ja kuudessa kummallakin puolella.
Sahaa 8 lyhyttä samalla tavalla, ja niistäkin kaksi sahataan vain toiselta puolelta. Sitten kehikko pitää vain koota ja se sujuu käden käänteessä. Tällä yksinkertaisella loviliitoksella on helppo rakentaa juuri halutun pituisia, levyisiä ja korkuisia kukkalaatikoita, hiekkalaatikoita ja avokomposteja.