Johdanto
Ohjeet
01
Ikkunan valmistelu
3
Vaihe
Ensin valmistellaan ikkuna. Sen puitteet ovat hieman ränsistyneet, joten ne pitää hioa puupuhtaiksi ja maalata, jot-ta ikkuna kestää ulkoilmaa.
Ensin poistetaan lasilistat reunojen ympäriltä, jotta lasi voidaan irrottaa. Nyt vanha maali on helpompi kaapia pois ja puite hioa puupuhtaaksi, jotta siihen voidaan sivellä uusi maali. Esimerkin maaliksi valittiin tervamaali, jotta puite kestäisi mahdollisimman hyvin ulkona.
Poista puitteesta kaikki irtomaali. Purista puite kiinni vakaaseen alustaan ja poista kaikki irtomaali kaapimella. Hio sitten puite, jotta uusi maali kiinnittyy hyvin.
02
Osat sahataan ja kootaan
7
Vaihe
Laudat sahataan niin, että niistä voidaan rakentaa kehikko, joka on tässä mitoitet-tu 95 x 98 cm ikkunan mukaan. Kehikossa on kaikilla sivuilla kaksi lautaa. Sivujen ylimmät laudat sahataan viistoon, jotta kehikkoon saadaan 10 cm:n kaltevuus takareunasta etureunaan. Kehikon korkeus takareunassa (jonne ikkunat saranoidaan) on 29 cm ja edessä 19 cm. Kehikko kiinnitetään kulma-tolppiin, jotka jatkuvat 40- 45 cm kehikon alapuolelle.
Sahaa lauta pituus-suunnassa istutuslaatikon kulmia varten. Jaa se niin, että saat siitä kaksi noin 6 cm ja 9 cm leveää kappaletta. Ne sahataan myöhemmin 65 cm pituuteen.
Kokoa istutuslaatikon kulmatolpat. Pienet kappaleet liimataan ensin PU-liimalla ja kiinnitetään tämän jälkeen 5 x 60 mm ruuveilla. Esiporaa ruuveja varten!
Sahaa pitkien sivujen ylimmät laudat viistosti oikeaan pituuteen. Pitkät sivut ovat takaa 10 cm etureunaa korkeammat. Yhdistä kaksi lautaa ja sahaa ne kerralla, niin saat niistä samanlaiset.
Kiinnitä kehikon alaosa kulmiin. Kun olet koonnut kehikon alimman osan, kiinnitä se puristimilla kulmiin siksi aikaa, kun kiinnität sen 5 x 60 mm ruuveilla esiporatuista rei’istä.
Kiinnitä kehikon yläosa. Kun kehikon alin osa on tukevasti kiinnitetty kulmatolppiin, kiinnitä kehikon yläosa kulmatolppiin.
Sijoita istutuslaatikko pihalle haluamaasi kohtaan. Merkitse alue ja kaiva maahan kuoppa. Sen pitää olla noin 50 cm syvä. Täytä kehikko, ennen kuin asennat ikkunan.
Materiaalit
• Ikkuna (tässä 95 x 98 cm)
• Höyläämätöntä lehtikuusta, 145 x 28 mm
Lisäksi:
• PU-liimaa
• 2 saranaa
• Ruuveja, 5 x 60 mm
• Maalia (tässä tervamaalia)
Vie aikaa
Noin puoli päivää.
Hinta
Noin 60 €.
Vaikeusaste
Istutuslaatikon valmistus kierrätysmateriaaleista ei ole vaikeaa.
Piirustus
Istutuslaatikossa on neljä jalkaa, kehikko ja päällimmäisenä ikkuna, jotta laatik-koon saadaan valoa. Istutuslaatikon mi-tat määrittää ikkuna, joka tässä on 95 x 98 cm. Kehikon sivut tehdään kahdesta laudasta, joista ylin on sahattu viistoon, jotta ikkuna saadaan kaltevaan asentoon. Ikkuna kiinnitetään kehikon yläreunaan.
