Tee näin jos kivet alkavat liikkua

Kivetystä ladottaessa on nähty paljon vaivaa, mutta silti kivet luiskahtavat pois paikoiltaan. Pian kivetys ei ole lainkaan toivotun näköinen. Onneksi vinot kivet voi oikaista. Samalla voit varmistaa, että ne pysyvät jatkossakin paikoillaan.

Johdanto

Jos olet lukenut edes yhden kivetyksen asennusohjeistamme, niin tiedät jo, miten t oimia: riittävä kerros soraa tärytetään perusteellisesti kasaan ja tasoitetaan lisäämällä vielä hiukan hienompaa soraa. Siten saat tukevan perustan terassille, pihakäytävälle tai pihatielle.

Vankasta sorakerroksesta huolimatta on olemassa riski, että kivet liukuvat erilleen. Niin ei ehkä käy heti, mutta muutamassa kuukaudessa tai vuodessa monet kivetykset alkavat vähitellen purkautua, jos niitä ei ole tuettu reunakivillä ja betonilla.

Vala reuna ja estä kiveyksen purkautuminen

Jos vaurioita on jo syntynyt, aseta kivet takaisin paikoilleen ja reunusta kivetys betonilla.

Ongelmat on toki syytä huomioida jo etukäteen, jos asennat täysin uuden pihatien tai terassin. Kun reunat on vahvistettu kunnolla, kivet pysyvät paikallaan.

Ohjeet

01
Kivetyksen korjaaminen 8 Vaihe

Ei hätää: koko kivetystä ei tarvitse latoa uudelleen. Jos kivet ovat kuitenkin luiskahtaneet pois paikaltaan ja saumoissa on selkeää rakoilua, ne on poistettava ja ladottava uudelleen.

Tarvitset hieman tasoitushiekkaa, jotta voit suoristaa perustan. Kivien liukuessa sivulle sorakerrokselle käy samoin.

Kivetyksen pinta-alasta riippuen voit tasoittaa jokaisen kiven alla olevan soran erikseen sitä mukaan kun asetat ne paikoilleen tai oikaista koko perustan suoralla laudalla vetämällä.

1

Nosta kivet pois. Aloita reunasta ja irrota kivet, joiden saumat ovat levinneet (kivien väliset raot ovat liian suuria).

2

Puhdista kivien reunat. Kun kivet asetetaan takaisin paikoilleen, niissä ei saa olla multaa, hiekkaa tai muuta ainesta.

3

Levitä hieman tasoitushiekkaa alueelle, jolle kivet sijoitetaan.

4

Aseta kivet takaisin paikoilleen. Suorista perustaa käsin sitä mukaa kun etenet. Varmista, että kivet ovat tiiviisti toisiaan vasten.

5

Kopauta kiviä nuijalla, jotta ne asettuvat oikealle tasolle. Kivien ja nuijan välissä oleva puupalikka suojaa kiviä.

6

Aseta uloin rivi paikalleen. Tässä reunuskivet on aseltetu poikittain muihin nähden.

7

Tarkista kivien tasaisuus ja mahdollinen kaltevuus vesivaa’alla. Kivetykseen halutaan loiva kaato sorareunaa kohti.

8

Aseta loput kivet paikoilleen. Näin koko kivetty alue on jälleen siisti. Varmista vielä, ettei kivetys pääse liukumaan uudelleen ulospäin.

02
Näin pidät kivet jatkossa paikoillaan 7 Vaihe

Kivet ovat nyt siististi paikoillaan. Ongelmaa ei kuitenkaan ole vielä ratkaistu, sillä jos et tee muuta, kivet lähtevät taas purkautumaan.

Siksi kivetykselle on tehtävä betonireunus. Valmiiksi säkkeihin sekoitettu kuivabetoni on kätevä ja edullinen ratkaisu, vaikka betonireunaan voikin kulua monta säkkiä.

Tavoitteena on valaa kolmiomainen betonireuna, joka ulottuu kivien puoliväliin saakka ja pitää ne paikoillaan, vaikka kivetystä kuormitettaisiin.

1

Lakaise saumaushiekkaa kivien rakoihin. Voit ostaa saumaushiekkaa, joka muodostaa kiinteän pinnan. Sitä saa kaikista rautakaupoista eri tuotemerkeillä.

2

Kaiva ura kivetyksen reunaa pitkin. Kaiva noin 15 sentin syvyyteen ja 15-20 sentin leveydeltä.

3

Täytä ura betonilla. Tasoita betoni niin, että siitä muodostuu kolmio, joka viettää poispäin kivetyksestä.

4

Tasoita betoni. Sen tulee yltää suunnilleen kivien puoliväliin ja kallistua sitten kivetystä alemmaksi.

5

Peitä betoni maalla. Betonin kuivumista ei tarvitse odottaa.

6

Siisti vielä reunusta. Levitä soraa kivetyksen reunalle niin, että maa peittyy.

7

Harjaa maa-aines pois kivetykseltä. Betoni kovettuu tulevien päivien ja viikkojen aikana ja pitää jatkossa kivetyksen paikallaan.

03
Vahvista uuden kivetyksen reuna näin 6 Vaihe

Jos olet rakentamassa uutta kivetystä, kuten pihakäytävää, terassia tai pihatietä, sinun on vahvistettava sen reunusta heti aluksi välttyäksesi ongelmilta. Teemme tässä ”luksusratkaisun” valamalla betoniharkot koko kivetyksen ympärille melko kuivaksi sekoitetulla betonilla. Myös kolmikulmainen valu ilman reunakiviä kelpaa yhtä lailla.

1

Kaiva ura. Tässä käytettävien reunakivien uran tulee olla 35 senttiä leveä ja noin 25 senttiä syvä (reunakivien korkeuteen lisätään 10 senttiä). Kaada betonia uraan, kunnes se yltää haluttuuun korkeuteen. Lisää vielä muutama sentti ylimääräistä betonia.

2

Naputa harkot paikoilleen siten, että yläreuna on linjassa muurausnarun kanssa.

3

Tarkista harkot moneen kertaan vesivaa’alla. Varmista, että ne ovat vaakasuorassa ja samalla tasolla.

4

Tasoita betonia, kunnes kolmion kärki osuu harkon ulkolaitaan (toiselle puolelle kuin kivetys). Betonin tulee ulottua harkon puoliväliin ja viettää siitä alaviistoon.

5

Jatka valamista kivetyksen ympäri ja peitä pintaa sitä mukaa mullalla. Pian huomaat vasta valetun betonireunan olevan niin luja ja painava, että se pitää kivetyksen varmasti paikallaan.

6

Reunaharkot on ladottu tukevasti betoniin. Betoni yltää harkkojen ulkopuolen puoliväliin ja muodostaa vankan reunuksen, joka kiertää koko kivetyksen ympäri. Betonireuna ei liiku minnekään. Ei vaikka ajat pihatien kivillä autolla.

Video

Reunatuet

Kiinni valetut reunatuet pitävät kiveyksen paikallaan

Video

Kivien ja laattojen saumaaminen

Oikea asennushiekka tekee kiveyksestä vahvan

Video

Pidä saumahiekka tallessa

Video

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Lisää samasta aiheesta Pihalaatoitus