Tuhansien mahdollisuuksien kartanokivet

Kartanokivistä on paljon muuhunkin kuin pihojen päällysteeksi. Näytämme, miten kartanokivistä voi rakentaa portaita, kukkapenkkejä sekä paljon muuta.

Kartanokivet ovat nerokkaita

Kartanokivet ovat nerokkaita, sillä niitä voi käyttää lukemattomin eri tavoin. Esittelemme tärkeimpiä käyttötapoja ja periaatteita, jotta opit, miten kartanokivillä työskennellään.

Kartanokivet pitää latoa oikeaan suuntaan

Kartanokivet ladotaan pihatien kulkusuunnan perusteella. Se on erityisen tärkeää pihoilla, joilla ajetaan raskailla ajoneuvoilla. Kivet pitää latoa siten, että autot ajavat niiden yli poikittain, eivät pitkittäin. Poikittain asennetut kivet kestävät autojen painon eivätkä lähde luisumaan pihatien reunoja kohti. Tällä sivulla näytetään, miten kartanokivet ladotaan pihatielle viistosti ajosuuntaan nähden. Viistosti ladotut kivet kestävät autojen painon yhtä hyvin kuin poikittain ladotut kivet. Viistossa ladontakuviossa on lisäksi se hyvä puoli, ettei kivien saumoja tarvitse kohdistaa tarkasti samaan linjaan joka toisella rivillä. Se nopeuttaa kivien latomista huomattavasti.

Tue kartanokivet isoilla kartanokivillä

Kiveyksen reunat pitää tukea, jotta kartanokivet eivät luisu reunoja kohti. Reunan voi tukea esimerkiksi isoilla reunakivillä, jotka upotetaan betoniin. Menetelmä sopii hyvin pihatielle, jolla ajetaan raskailla ajoneuvoilla. Terassin reunat voi tukea tavallisilla kartanokivillä, joiden viereen valetaan yksinkertainen betonireunus.

Leikkaa näin

Kartanokivet voi katkaista joko laattaleikkurilla tai kulmahiomakoneella. Katkaiseminen sujuu nopeasti isolla laattaleikkurilla, mutta se ei tee yhtä siistiä jälkeä kuin kulmahiomakone. Toisaalta kulmahiomakone sotkee enemmän.

Kaarevia rakennelmia kartanokivistä

Kartanokiviä voi käyttää kiveysten lisäksi myös rakentamiseen. Rakennelmien ei ole pakko olla suorakulmaisia, vaan kivillä voi tehdä myös pyöreitä muotoja. Näytämme, miten isoista betonikivistä rakennetaan kukkapenkki, joka toimii samalla suojamuurina. Alimpien kivien pitää olla tarkasti vaakasuorassa, jotta kukkapenkistä tulee pystysuora. Kukkapenkki rakennetaan suorakaiteen muotoisista kivistä. Kaareva muoto saadaan aikaan siten, että kivien etureunat painetaan melkein kiinni toisiinsa, mutta takareunojen saumat jätetään leveämmiksi.

Kartanokivillä muuraaminen

Kapeat tai syrjälleen ladotut kivet pitää kiinnittää toisiinsa laastilla, jotta kukkapenkin multa ei paina muuria kumoon. Käytä muuraamiseen pakkasen kestävää sementtilaastia. Levitä sementtilaastia tiilten pysty- ja vaakasaumoihin. Ota muurauskauhaan reilusti laastia, nosta se kiven päälle ja levitä laasti tasaiseksi kerrokseksi. Muurattu kukkapenkki on tiivis, joten muista jättää muurin alaosaan rakoja tai tehdä pohjalle salaoja, jotta vesi pääsee valumaan pois.

LUE LISÄÄ: Vinkkejä ja inspiraatiota pihakivien valintaan sekä ohjeita, joiden avulla voit tehdä kestävän pahalaatoituksen

Portaat isoista reunakivistä ja kartanokivistä

Kartanokivet ja isot reunakivet sopivat portaiden rakentamiseen. Isot ja paksut reunakivet ovat hyviä porraskiviä, sillä ne tekevät portaista erittäin tukevat. Portaista tulee todella kestävät, kun askelmat tehdään pystyyn nostetuista reunakivistä. Reunakivet toimivat sekä askelmien välinä että niiden ulkoreunoina. Askelmista tulee tarpeeksi syvät ja mukavat kävellä, kun reunakivien taakse asennetaan yksi rivi kartanokiviä. Portaat pitää upottaa kokonaan betoniin. Se on erityisen tärkeää alimmalla askelmalla, jonka eteen pitää valaa kolmiotuki. Myös portaiden reunat pitää valaa kiinni betoniin, jotta kivet eivät liiku sivusuunnassa.

Kartanokiviä voi käyttää yksin ja muiden kivien kanssa

Kaupoissa on erikokoisia, erimuotoisia ja eripaksuisia kartanokiviä. Niiden joukosta on helppo löytää sopiva kivi joka tarkoitukseen. Kaupoissa on myös värikkäitä kartanokiviä sekä muita, kartanokivien rinnalle sopivia kiviä.

Perinteinen kartanokivi (tai herraskartanokivi) on kooltaan 21x14 senttiä. Kivien paksuus vaihtelee viidestä kahdeksaan senttiin. Ohuet sopivat terasseille, paksut pihateille.

Pitkä kartanokivi Pitkät kartano kivet ovat 28-senttisiä ja sileämpiä kuin perinteiset kartanokivet. Pitkät kartanokivet ovat 6-8 sentin paksuisia.

Kartanonoppakivi 14x14 sentin kokoinen noppakivi on puolikas pitkästä kartanokivestä. Ne säästävät pitkien kivien katkaisemiselta.

Reunakivet 21x14x14 sentin betonikivi sopii kartanokivien reunakiveksi. Korkeita kiviä voi käyttää myös portaiden, muurien ja kukkapenkkien rakentamiseen.

Isot reunakivet Isoja reunakiviä käytetään kiveyksen reunojen tukemiseen. Ne sopivat myös portaiden ja muurien rakentamiseen.

Kaarrekivet sopivat ympyröiden ja kaarevien muotojen rakentamiseen. Niitä voi käyttää esimerkiksi kaivon tai puun ympärillä.

Kaikki kartanokivet eivät ole harmaita. Kaupoissa on myös kellertäviä, punertavia ja ruskean sävyisiä kiviä.

Tekniikka: Latomissuunta

Lado kivet oikeaan suuntaan

Kartanokivet ladotaan pihatien kulkusuunnan perusteella. Se on erityisen tärkeää pihoilla, joilla ajetaan raskailla ajoneuvoilla. Kivet pitää latoa siten, että autot ajavat niiden yli poikittain, eivät pitkittäin. Poikittain asennetut kivet kestävät autojen painon eivätkä lähde luisumaan pihatien reunoja kohti.

Tällä sivulla näytetään, miten kartanokivet ladotaan pihatielle viistosti ajosuuntaan nähden. Viistosti ladotut kivet kestävät autojen painon yhtä hyvin kuin poikittain ladotut kivet. Viistossa ladontakuviossa on lisäksi se hyvä puoli, ettei kivien saumoja tarvitse kohdistaa tarkasti samaan linjaan joka toisella rivillä. Se nopeuttaa kivien latomista huomattavasti.

Viritä linjalanka reunakivien väliin viistosti ajosuuntaan nähden. Lado aluksi linjalangan viereen puolenkymmentä ensimmäisen rivin kiveä. Lado seuraavaksi ensimmäisen rivin viereen kolmen seuraavan rivin aloituskivet. Varmista, että rivien väliset saumat ovat yhtä leveät ja mittaa neljän rivin yhteisleveys. Sopiva sauman leveys on 2-5 milliä.

Siirrä linjalanka neljän rivin päähän ja jatka kivien latomista samaan tapaan neljä riviä kerrallaan.

Täytä saumat hiekalla sitä mukaa, kun työ etenee. Saumaaminen on tärkeää, jotta kivet eivät liiku työn aikana. Jatka latomista, kunnes pihatielle ei enää mahdu kokonaisia kiviä.

Asenna lopuksi sopivat palaset reunakivien viereen. Aseta kokonainen kivi kolon päälle ja piirrä kiveen katkaisulinja. Älä tee palasista liian isoja, jotta ne mahtuvat paikoilleen. Kun kaikki kivet ovat paikoillaan, täytä loput saumat hiekalla.

TEKNIIKKA: Reunojen tukeminen

Vahvista reunat betonilla

Kiveyksen reunat pitää tukea, jotta kartanokivet eivät luisu reunoja kohti. Reunan voi tukea esimerkiksi isoilla reunakivillä, jotka upotetaan betoniin. Menetelmä sopii hyvin pihatielle, jolla ajetaan raskailla ajoneuvoilla. Terassin reunat voi tukea tavallisilla kartanokivillä, joiden viereen valetaan yksinkertainen betonireunus.

Betonin pitää olla niin jäykkää, ettei se valu pois alta, kun reuna kivet painetaan betoniin.

Kaiva reunakiville kouru ja painele sen pohja tiiviiksi käsijuntalla. Tee kourusta noin 20 senttiä reunakiviä leveämpi, jotta siihen mahtuu tarpeeksi betonia.

Paina reunakivet noin 12-15 senttiä paksuun betonikerrokseen. Upota kivet paikoilleen ja suoraan linjaan. Varmista, että kivet tarttuvat kunnolla kiinni betoniin.

Tarkista, että reunakivet ovat yhtä kaukana toisistaan. Mittaa esimerkiksi kolmen reunakiven yhteispituus ja tarkista, että mitta pysyy samana koko ajan. Siten saumat pysyvät yhtä leveinä joka paikassa. Tarkista vatupassilla, että reunakivet ovat vaakasuorassa tai että niissä on sopiva kallistus.

Lapioi betonia reunakivien molemmille puolille, jotta ne pysyvät paikoillaan. Tee kartanokivien alle jäävästä betonituesta sen verran matala, että kivet mahtuvat sen päälle.

Tekniikka: Katkaisu

Laattaleikkuri on no-pein työkalu kivien katkaisemiseen. Leikkureita voi vuokrata.

Laattaleikkuri on tehokkain työkalu

Kartanokivet voi katkaista joko laattaleikkurilla tai kulmahiomakoneella. Katkaiseminen sujuu nopeasti isolla laattaleikkurilla, mutta se ei tee yhtä siistiä jälkeä kuin kulmahiomakone. Toisaalta kulmahiomakone sotkee enemmän.

Laatta leikkurin vuokraaminen kannattaa etenkin siinä tapauksessa, että kiviä pitää leikata paljon. Leikkureita voi vuokrata konevuokraamoista. Jos kiven leikkauspinnasta tulee liian siistin näköinen, sen voi hakata oikean kartanokiven näköiseksi vasaralla ja meisselillä. Palasten pitäisi olla vähintään kolmasosakiven kokoisia.

Tekniikka: Kaaret

Kukkapenkki ja muuri

Kartanokiviä voi käyttää kiveysten lisäksi myös rakentamiseen. Rakennelmien ei ole pakko olla suorakulmaisia, vaan kivillä voi tehdä myös pyöreitä muotoja. Näytämme, miten isoista betoni kivistä rakennetaan kukkapenkki, joka toimii samalla suojamuurina.

Alimpien kivien pitää olla tarkasti vaakasuorassa, jotta kukkapenkistä tulee pystysuora. Kukkapenkki rakennetaan suorakaiteen muotoisista kivistä. Kaareva muoto saadaan aikaan siten, että kivien etureunat painetaan melkein kiinni toisiinsa, mutta takareunojen saumat jätetään leveämmiksi. Käännä jokaista kiveä saman verran, jotta kukkapenkki näyttää yhtenäiseltä. Tarkista säännöllisin väliajoin, että penkin päät pysyvät pystysuorina.

Kivien etureunat ovat melkein kiinni toisissaan, mutta takareunoissa on isommat raot.

Kivien etureunat ovat melkein kiinni toisissaan, mutta takareunoissa on isommat raot.

Piirrä maahan kaari ja lado alimmat kivet viivan viereen.

Alimman rivin pitää olla vaakasuorassa. Nosta kiviä ylemmäs tarpeen mukaan huopakaistaleiden avulla. Tee etupuolen saumoista 2-5 milliä leveät, mutta jätä takareunan saumat leveämmiksi.

Asenna seuraavat kivet, kun alimman rivin kivet ovat paikoillaan. Lado kivet siten, että ylemmän rivin sauma osuu alemman kiven puoliväliin.

Tarkista väillä, että muuri on pystysuora. Tarkista myös, että pystysaumat ovat tarkasti samalla kohdalla joka toisessa rivissä.

Tekniikka: Muuraaminen

Nostele sementti-laastia kivien päälle ja levitä laasti tasaiseksi kerrokseksi.

Laasti pitää kivet yhdessä

Kapeat tai syrjälleen ladotut kivet pitää kiinnittää toisiinsa laastilla, jotta kukkapenkin multa ei paina muuria kumoon. Käytä muuraamiseen pakkasen kestävää sementtilaastia.

Levitä sementtilaastia tiilten pysty- ja vaakasaumoihin. Ota muurauskauhaan reilusti laastia, nosta se kiven päälle ja levitä laasti tasaiseksi kerrokseksi.

Muurattu kukkapenkki on tiivis, joten muista jättää muurin alaosaan rakoja tai tehdä pohjalle salaoja, jotta vesi pääsee valumaan pois.

Tekniikka: Rakenne

Lujat portaat

Kartanokivet ja isot reunakivet sopivat portaiden rakentamiseen. Isot ja paksut reunakivet ovat hyviä porraskiviä, sillä ne tekevät portaista erittäin tukevat.

Portaista tulee todella kestävät, kun askelmat tehdään pystyyn nostetuista reunakivistä. Reunakivet toimivat sekä askelmien välinä että niiden ulkoreunoina. Askelmista tulee tarpeeksi syvät ja mukavat kävellä, kun reunakivien taakse asennetaan yksi rivi kartanokiviä.

Portaat pitää upottaa kokonaan betoniin. Se on erityisen tärkeää alimmalla askelmalla, jonka eteen pitää valaa kolmiotuki. Myös portaiden reunat pitää valaa kiinni betoniin, jotta kivet eivät liiku sivusuunnassa.

Vala alimmat reunakivet betoniin. Käännä reunakivet pystyyn ja muotoile maakosteasta betonista kolmion muotoinen tuki, jonka koko on noin 15x15 senttiä.

Paina seuraavat reunakivet betoniin. Lyö kivet paikoilleen. Tarkista, että kivet ovat yhtä ylhäällä. Tarkista myös, että reunakivien väliin mahtuu kartanokivi.

Varmista, että vesi valuu portaita alas. Voit käyttää apuna vatupassia ja kynää. Kivi on oikeassa asennossa, kun reunalle asetettu kynä pitää vatupassin suorassa.

Asenna kartanokivet isojen reunakivien väliin, jotta askelmista tulee tarpeeksi syvät. Tarkista, että kivien väliset saumat ovat 2-5 milliä leveät ja samassa linjassa. Jos saumat ovat liian leveät, sauma hiekka voi valua pois niiden välistä.

Saumaa portaat kuivalla hiekalla. Pystysaumat voi täyttää laastilla.

Oikea rakenne

Portaiden alla on 15 senttiä mursketta. Sen päälle levitetään 10-15 senttiä maakosteaa betonia, johon kivet painetaan kiinni. Alla on suojakankaaseen kääritty salaojaputki, joka johtaa sadeveden pois.

Oikea rakenne

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Muut lukevat juuri nyt …

    Lisää samasta aiheesta Pihalaatoitus