Sinkki - mainio tee itse -materiaali

Sinkkilevy on nerokas materiaali. Sitä on helppo työstää, se kestää jopa 100 vuotta paljaan taivaan alla ja lisäksi se patinoituu kauniisti.

Sinkistä tulee useimmille mieleen vesikourut. Vesikouruja on raken-nettu sinkistä, ja ne ovat kestäneet siinä käytössä jopa yli sata vuotta. Sinkkiä voi käyttää myös muihin kohteisiin. Itse asiassa sitä käytetään jo nyt hyvin erilaisiin tarpeisiin kuten urku-pilleihin ja graafisen teollisuuden pai-nolevyihin. Sinkki sopii materiaalina hyvin myös nikkarin käyttöön, sillä sitä on melko helppo työstää ilman sen kummempia erikoistyökaluja.

Tee Itse -lehdessä on aikaisemmin kirjoitettu sinkin käytöstä kodinhoito-huoneen pöytälevyn pintamateriaalina ja pienten vajojen katemateriaalina.

Sinkkilevy sopii hyvin myös ulkona sijaitsevien istutuspöytien pöytälevyksi. Sinkkilevy voidaan tätä tarkoitusta var-ten liimata esimerkiksi vanerilevyyn. Näin pöytään saadaan vahva ja ulko-käyttöä kestävä pinta.

Levyn voi leikkauttaa valmiiksi mit-taan, mutta sen voi leikata myös itse. Varsinkin pienemmät palat on helppo leikata levysaksilla tai rautasahalla. Sinkkilevyn saatavuus on Suomessa vielä toistaiseksi melko rajallista.

Sinkin käyttö

80% voi uusiokäyttää.

Sinkki on alkuaine, jota saadaan mm. Australian, Kana-dan, Kiinan, Perun ja Pohjois-Amerikan kaivoksista.

Sinkin kaivuu kuluttaa vähemmän energiaa kuin useimpien muiden metallien kaivuu. Lisäksi 80 % käyttämästämme sinkistä voidaan uusio-käyttää. Tämän vuoksi sinkki on myös muita metalleja ympäristöystävälli-sempi. Sinkki on 3. sijalla eniten valmistettujen metallien listalla. Rakentamisessa käytettävän sinkin lisäksi sinkkiä tuotetaan moniin erilaisiin kohteisiin kuten rahoihin, akkuihin ja urkupilleihin. Vasemmalla olevasta kuviosta voit nähdä, mihin kaikkeen sinkkiä käytetään.

Sinkkioksidia valmistetaan sinkistä. Sinkkioksidista tehdään maalien ja vesivärien valkoista väriainetta, ja sitä käytetään myös mm. kuivuneelle iholle tarkoitetuissa voiteissa, deodoranteissa ja puun säilytysaineissa.

Sinkin käyttökohteita

Ruostesuojaus

Ne, joita useimmat meistä kutsuvat galvanoiduiksi nauloiksi, ovat itse asiassa rautanauloja, jotka on pinnoitettu sinkillä. Tehokkain keino on galvanoida lämmön avulla, jolloin juokseva sinkki muodostaa kemiallisen sidoksen raudan kanssa. Toisessa ruostesuojausmenetelmässä sinkki levitetään sähkö-virran avulla, minkä takia sitä kutsutaan sähkögalvanoinniksi.

Vesipellit, piipunhatut ja kaulukset

Sinkin helppo työstettävyys ja materiaalin säänkestä-vyys on tehnyt siitä suositun materiaalin suojakauluksiin, vesipelteihin, lyhtyihin ja piipun- ja läpi-vientien hattuihin. Sinkkiä voi juottaa, ja koska materiaalia voi muotoilla huomattavasti muita metalleja helpommin, sitä voi käyttää moneen erilaiseen kohteeseen. Sekä kattorakenteissa että -lyhdyissä on huolehdittava riittävästä tuuletuksesta, jotta sinkin alla oleva puu pysyy kuivana.

Vesikourut

Valssattuja sinkkilevyjä on käytetty vesikouruihin jo noin 1850-luvulta lähtien. Ennen peltiseppä muotoili itse sinkkile-vyt, mutta nykyään myös he ostavat valmiita pituuksia, jotka sitten usein juotetaan yhteen. Uudemmat sinkkikourut voi-daan myös liimata yhteen hyvin tuloksin. Sinkkikourut kestä-vät erittäin pitkään, jopa 50 vuotta. Käyttöikä riippuu siitä, kuinka hapanta alueen sade on, ja käyttöikä on yleensä lyhy-empi saastuneemmilla asuinalueilla. Puhdistaminen ja huolto auttavat, joten kourut kannattaa pestä vuosittain.

Katemateriaali

Sinkkikatto on yksi kalleimpia katemateriaaleja, mitä on ole-massa, mutta myös yksi kestävimpiä. Sinkkkilevyt kiinnitetään yleensä puualustaan ja muotoillaan usein pitkinä elementteinä, jotka huulletaan yhteen. Sinkkikattoja näkee yleensä käytettä-vän lähinnä suuremmissa arvokiinteistöissä, mutta niitä voi nähdä silloin tällöin myös arkkitehtien piirtämissä omakotita-loissa. Sinkkikaton käyttöikä on vähintään yhtä pitkä kuin tiilika-ton eli jopa 100 vuotta riippuen alueen ilman saastemääristä.

Näin taivutat sinkin pöytälevyn ympärille

1

Pursota puulevylle asennus-liimaa. Levitä liima tasaisesti hienohampaisella lastalla niin, että liimaa on koko alueella.

2

Liimaa sinkkilevy puulevyyn ja kiinnitä sinkkilevyn alas taitettaviin reunoihin apurimat. Anna liiman kuivua, ennen kuin taivutat reunat.

3

Käytä puupalikkaa lyöntipalikka-na ja naputtele sinkkiä varovasti reu-noista alaspäin vanerilevyn alle. Levitä liimaa myös reunoille.

    Lisää samasta aiheesta Materiaalit