Lasin leikkaaminen

Voit säästää paljon rahaa leikkaamalla lasiruudut itse esimerkiksi lasikuistia tai kasvihuonetta varten. Lasi on kallista, mutta kierrätyskeskuksesta löytää helposti sopivan kappaleen, jonka voi leikata itse halutun kokoiseksi.

Voit käyttää esimerkiksi rikkoutunutta eristyslasielementtiä – itse lasissa ei yleensä ole mitään vikaa. Ammattilainen leikkaa nyt 5 senttimetrin palan lasinkappaleesta.

Ensin pala mitataan ja leikkauskohtaan piirretään suora viiva. Lasia leikattaessa on tärkeintä, että lasileikkurin terä on täysin terävä. Sitä kannattaakin kokeilla ennen varsinaisen lasikappaleen leikkaamista. Jos terä ei leikkaa kunnolla, se on vaihdettava uuteen.

Useimmissa lasileikkureissa on 6 pyöröterää, jotka on merkitty numeroin. Tässä vanhassa lasileikkurissa vanha kulunut terä numero neljä vaihdetaan käyttämättömään numero viiteen.

Se käy helposti löysäämällä takapuolella olevaa ruuvia, työntämällä terä numero 5 esiin ja kiristämällä ruuvi uudelleen.

Uudella lasileikkurilla tarvitsee vain laittaa terä ykköselle tai ykköstä kuvaavan viivan kohdalle. Ennen lasin leikkaamista lasileikkuri kannattaa kastaa petroliin tai tärpättiin.

Se pienentää lasin pintajännitystä, kun terä leikkaa sitä, jolloin syntyy siistimpää jälkeä. Lasin on oltava tukevasti kiinni, kun sitä alkaa leikata. Lasin on oltava aivan tasaisella pinnalla, ja sen pitää ulottua reunaan asti.

Lasileikkuria kannattaa tukea listaa vasten ja leikata yhdellä kertaa painamalla yhtäjaksoisest lasin päästä toiseen. On hyvin tärkeää että lasia naarmutetaan aivan toisesta reunasta kokonaan toiseen reunaan asti. Lasiin tehdään vain yksi naarmu.

On mahdotonta tehdä toista naarmua täsmälleen samaan kohtaan. Sitten lasi asetetaan niin, että naarmu tulee tarkasti pöydän reunan kohdalle.

Sitten napautetaan kevyesti vasaralla poistettavaa kohtaa ……Tai lohkaistaan pala irti lasileikkurissa olevan loven avulla. Lopuksi reuna hiotaan hienolla hiomapaperilla, jolloin terävät reunat pyöristyvät hieman eikä niistä saa yhtä helposti viiltohaavoja.

    Lisää samasta aiheesta Materiaalit