Johdanto
Ohjeet
Samat mitat kaikissa aukoissa
TORNIAUKKO YLHÄÄLTÄ KATSOTTUNA. Kun tapit asetetaan torniaukkoon, ne lukitsevat toisensa alas ja sivuille.
TAPPIAUKKO SIVUSTA KUVATTUNA. Tappiaukot on suunniteltu sopimaan yhteen kahtena toisiinsa lukittuvana koukkuna.
Tee näin
Torneja ja koukkutappeja sisältävien puuliitosten tekeminen ei ole vaikeaa, mutta niiden viimeistely vaatii tarkkuutta, jotta niistä tulisi tiiviitä ja tyylikkäitä.
On tärkeää, että mittaat tarkasti eri sahauskohdat. Lisäksi on tärkeää, että olet kärsivällinen ja käytät terävää sahaa ja talttaa.
Varmista liitoksen tiiviys tarkistamalla säännöllisesti, ettet poista työkalulla liikaa puuta.
Sahaa kaikki kahdeksan osaa (A, B ja C). Mittaa 9 cm sivukappaleiden molemmista päistä (B ja C) sisäänpäin ja piirrä viiva koko tolpan ympärille. Sahaa sitten 3 sentin palat molemmilta puolilta siten, että keskimmäinen kolmannes on edelleen ehjä.
Sahaa sivukappaleet. Kaikkien sivukappaleiden molempiin päihin saa jäädä vain tolpan keskiosan kolmannes. Se on osa, joka leikataan tapiksi.
Mittaa 9 cm tolppien (A) yläreunasta sisäänpäin ja piirrä viiva kaikille neljälle sivulle. Viivan tulee olla täysin suora koko matkalta, joten käytä suorakulmaa.
Jaa tolpan (A) yläosa yhdeksään kenttään. Kenttien on oltava samankokoisia. Piirrä viivoja kohtisuoraan tolppien yläosasta sivuille, kunnes ne kohtaavat 9 sentin kohdalla olevan alaviivan. Sahaa ylä- ja sivuviivoja pitkin niin, että kunkin tolpan päälle jää yhdeksän pientä suorakulmiota.
Helpointa on poistaa vähän kerrallaan. Kun talttaa lyödään ylhäältä päin, on helpompaa poistaa pienehköjä lastuja aina kerralla.
Vahvista sivukappaleiden päädyt. Kun niihin tehdään koukkutapit, päädyt heikkenevät. Lyö siksi 10 millin tulppa 1 sentin päähän päädystä. Esiporaa 10 millin poralla.
Sahaa koukkutappien paikat. Sahaa kapeiden päiden puoliväliin (4,5 cm). Tee kaksi sahausuraa, jotka jakavat kapean pään kolmeen yhtä suureen osaan. Sahaa 3 ja 6 sentin päästä päädystä. Varmista, että urat ovat tarkkoja.
Poista puu sahausurien välistä. Tarvitset työssä talttaa. Naputa taltta sisään kapealta puolelta ja irrota vain vähän kerrallaan.
Aseta lyhyet sivukappaleet (B) torniaukkoihin tolppien (A) päälle. Puhdista liitos taltalla niin, että torni ja tappi ovat samassa tasossa ennen pitkän sivukappaleen (C) asettamista.
Materiaalit
90 x 90 mm liimapuutolppia:
- 4 tolppaa (pystysuorat osat) à 30 cm (A)
- 2 sivukappaletta (vaakasuorat osat) à 158 cm (B)
- 2 sivukappaletta (vaakasuorat osat) à 218 cm (C)
Vie aikaa
3-4 tuntia liitosta kohti.
Hinta
Hinta riippuu käyttämistäsi materiaaleista.
Vaikeusaste
Jos osaat käyttää talttaa, tämä projekti ei tuota ongelmia.