Näin valitset oikeat rakennuslevyt

Rakennuslevyissä parasta on se, että ne ovat käteviä, ja niillä on helppo tehdä nopeasti valmista pintaa. Levyt ovat hyvä valinta mihin tahansa projektiin, sillä niillä saa aikaan hyvää jälkeä myös yksin.

Valitsimme tähän juttuun seitsemän erilaista rakennus levyä, jotka sopivat sisäkäyttöön ja tee se itse -rakentamiseen. Kaikkia levyjä on helppo leikata, ja niiden asentaminen on kätevää. Niiden kanssa ei tarvitse käyttää suojavarusteita, ja levyjä myydään kaikissa rautakaupoissa.

Levyt on tarkoitettu sisätiloihin, eikä niitä voi välttämättä käyttää kosteissa olosuhteissa. Toisaalta osaa levyistä käytetään myös ulkona muun muassa aluskatteena.

Oikea kompromissi

Tässä jutussa esiteltävät levyt maksavat noin 3-30 euroa neliö. Hintaerot ovat niin isoja, että levyn valintaa kannattaa harkita huolellisesti.

Levyn valinnassa pitää ottaa huomioon muitakin asioita kuin hinta, ja joillakin levyillä on enemmän vahvuuksia kuin toisilla. Esimerkiksi koivuvaneri on kallista, mutta sillä on muita hyviä ominaisuuksia, ja se näyttää todella tyylikkäältä.

OSB-levyt ovat jonkin verran halvempia, ja niitä voi käyttää kutakuinkin samoihin tarkoituksiin kuin koivuvaneria. OSB-levyt näyttävät karkeammilta, mutta sillä on väliä vain siinä tapauksessa, että levyt jäävät näkyviin. Oikeilla valinnoilla voi säästää selvää rahaa.

  • Mitä pitää ottaa huomioon?
  • Onko levyistä saatavilla eri kokoja?
  • Kuinka helppoa tai vaikeaa levyjen käsittely on?
  • Onko levyillä jäykistävä vaikutus? Voiko niillä jäykistää esimerkiksi väliseinän?
  • Kestävätkö levyt ruuvaamista? Voiko niihin kiinnittää hyllyjä ilman tulppia?
  • Estävätkö levyt palon leviämistä?
  • Onko levyt käsitelty niin, että ne kestävät märkätiloissa?
  • Onko levyä helppo leikata ja muotoilla?

Käytä apukäsiä

Tee levyttämisestä helpompaa neljällä kätevällä erikoistyökalulla.

  • Levynnostokahva on kätevä työkalu, joka toimii kädenjatkeena ja suojaa kämmentä levyn teräviltä reunoilta.
  • Levypoljin helpottaa levyn asentamista ja hienosäätämistä, sillä kädet jäävät vapaiksi levyn ohjaamiseen ja ruuvaamiseen.
  • Nauharuuvinväännin on erikois­ työkalu, josta on hyötyä etenkin isossa levytysurakassa. Kone on puoliautomaattinen, ja sen kanssa käytetään ruuvinauhoja. Kone pitää huolen siitä, etteivät ruuvit mene liian syvälle kipsilevyyn.
  • Levynostin pitää levyt kattoa vasten sen aikaa, kun ne ruuvataan kiinni kattoon.

    Muut lukevat juuri nyt …