Testasimme 14 valkoista seinämaalia
Näin testasimme Suomen parhaan seinämaalin
Näin testi tehtiin
Testin lähtökohta on siinä, miten seinämaalia käytetään. Meille on periaatteessa yhdentekevää, mistä aineista seinämaali koostuu. Emme puutu siihen, minkä verran seinämaalissa on kuivaaineita, väripigmenttiä tai vettä. Olemme kiinnostuneita siitä, mitä lukijatkin haluavat tietää: Miltä maalattu seinä näyttää, tuleeko seinästä siisti ja valkoinen, kuinka monta maalikerrosta tarvitaan, onko seinämaalia helppo käyttää ja kuinka riittoisaa se on.
Rakensimme testiä varten koealueen, joka varmisti, että kaikki 14 seinämaalia testattiin täsmälleen samalla tavalla.
Pohjustimme 14 puolikasta kipsilevyä ja maalasimme niihin mustan, punaisen ja valkoisen kentän. Valkoiseen maaliin sekoitettiin hieman väriä, jotta se muistutti muutaman vuoden tummunutta valkoista seinää. Värilliset kentät kertovat, kuinka hyvin seinämaali peittää voimakasta väriä.
Jokainen seinämaali sai oman kipsilevynsä, jota maalattiin koko testin ajan.
Jokainen seinämaali kaadettiin muovipussilla vuorattuun astiaan. Jokaiselle seinämaalille oli oma telansa ja vartensa.
Seinämaali, astia ja tela punnittiin tarkasti ennen maalaamista ja uudelleen jokaisen maalauskerran jälkeen. Siten saimme selville tarkasti, kuinka paljon seinämaalia yhteen kerrokseen käytettiin. Sen perusteella on helppo laskea, kuinka riittoisaa seinämaali on.
Kaikille seinämaaleille maalattiin vertailulevy, jolle levitettiin neljä maalikerrosta. Vertailulevy kertoo, miltä seinämaali näyttää, kun se peittää pinnan täydellisesti. Jokaista kerrosta verrattiin ”täydelliseen” tulokseen.
Jokaiseen testilevyyn maalattiin neliömetrin kokoinen valkoinen alue. Maalaamiseen käytettiin 15 senttiä leveää telaa, jonka laatu ja merkki sopivat testin kalleimmalle maalille. Seinämaalia levitettiin kolme kerrosta.
Levyt nostettiin hyllyyn jokaisen maalaus kerran jälkeen. Kaikki hyllyt ja levyt merkittiin tarkasti, jotta levyt eivät voi mennä sekaisin. Levyissä on samat numerot kuin maalipurkeissa ja astioissa.
Miten seinämaali peittää?
Testasimme, kuinka hyvin seinämaalit peittivät yhden, kahden ja kolmen kerroksen jälkeen. Päätimme olla maalaamatta neljänteen kertaan.
Testissä kävi nopeasti selväksi, että hyvätkin seinämaalit peittävät kunnolla vasta, kun niitä levitetään kaksi kerrosta. Ainoa poikkeus oli seinämaali, joka peitti erinomaisesti mutta sotki niin pahasti, ettei maalattua pintaa voinut pyyhkiä edes kuivalla rätillä.
Päätimme lopettaa maalaamisen kolmannen kerroksen jälkeen. On mahdollista, että jotkut seinämaalit peittäisivät täydellisesti neljänä tai viitenä kerroksena. Seinämaali ei kuitenkaan ole tarpeeksi hy hyvää, ellei se peitä kunnolla kolmena kerroksena.
Näin seinämaalit menestyivät
4 voittajaa
Julistamme testin voittajaksi Maalarin sisustusmaali 7:n. Se on hyvää ja halpaa, ja sillä on helppo työskennellä. Kerromme myös, mitkä muut seinämaalit ovat hyviä ja mitkä niin huonoja, että ne kannattaa jättää ostamatta.
Halpa, hyvin leviävä ja peittävä seinämaali
MAALARIN SISUSTUSMAALI 7 on Värimyllyn maali. Seinämaali oli yksi neljästä maalista, joka peitti likaisen valkoisen seinän jo kahden kerroksen jälkeen. Maali ei sotke lainkaan, ja se oli parhaista maaleista selvästi halvin. Neliön maalaaminen maksaa 1,53 euroa.
Maali on aavistuksen ohutta, joten sitä ei voi levittää kerralla kovin paljon. Maalia leviää tasaisesti, ja sitä on helppo käyttää. Ensimmäinen kerros näyttää vielä hieman hennolta, mutta toisen kerroksen jälkeen tulos on kerrassaan erinomainen. Maalaaminen on nopeaa, ja maalia tarvitaan paljon vähemmän kuin monia muita maaleja.
SILKKI SEINÄMAALI
Maalia on helppo levittää, ja se leviää tasaisesti. Maali on varsin ohutta mutta peittää kahtena kerroksena. Yhden neliön maalaaminen maksaa noin 2,31 euroa.
SWING COLOR 7
Varsin helppo maali käyttää, annostella ja levittää. Peittää kahtena kerroksena. Keskihintainen muttaa aavistuksen ohut maali. Neliömetrin maalaaminen maksaa noin 1,72 euroa.
3 häviäjää
TIKKURILA NOVA 7
Ohut ja sotkeva maali, joka peittää huonosti vielä kahtena kerroksena. Telan jäljet erottuvat aluksi selvästi.
BILTEMA SEINÄMAALI
Aluksi jäykkä maali, joka muuttuu kovalla sekoittamisella ohueksi. Toisin sanoen maali on vahvasti tiksotrooppinen. Maali paakkuuntui uudestaan ennen toista maalauskertaa. Maali peitti melko hyvin ensimmäisen kerroksen jälkeen, mutta toisen kerroksen levittäminen oli vaikeaa ja maalia kului paljon.
Mitä opimme testistä?
Jotkut seinämaalit vievät enemmän aikaa kuin toiset
Huomasimme, että maalit käyttäytyivät hyvin eri tavoilla sekä sekoittamis- että maalausvaiheissa. Joitakin maaleja oli paljon vaikeampi levittää tasaisesti kuin toisia. Huonoimmin leviävät maalit olivat yleensä kaikkein halvimpia, joten maalin hinnassa säästäminen voi maksaa aikaa ja viedä voimat.
Tiksotropia - hyytelömaalit
Jotkut maalit ovat aluksi todella hyytelömäisiä. Maalit voi sekoittaa juokseviksi, mutta ne palaavat nopeasti hyytelömäiseen olomuotoon. Näitä maaleja sanotaan tiksotrooppisiksi. Maalit ovat hyytelömäisiä tarkoituksella, jotta maali ei valu telasta mihin sattuu. Maalit muuttuvat juokseviksi heti, kun tela painetaan kiinni seinään. Se on kätevää ja ”sisäsiistiä”.
Kiiltoaste ei ole tarkka määre
Useimpien maalien kiiltoaste on 7, mutta joukossa on myös maaleja, joiden kiiltoaste on kymmenen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että maalien kiillossa olisi iso ero tai että kaikissa kiiltoasteen 7 maaleissa olisi samanlainen kevyen himmeä pinta. Todellisuudessa maalin kiiltoaste vaihtelee tuotteesta toiseen.
Valkoisissa on eroja
Valkoinen maali voi olla nimeltään esimerkiksi helmenvalkoista, maalarinvalkoista tai pelkkää valkoista. Valkoisen RAL-koodi on 9010. Eri valmistajien valkoiset maalit eivät kuitenkaan ole täsmälleen samanlaisia, vaikka niillä on sama nimi. Älä maalaa saman huoneen kahta seinää erilaisilla valkoisilla maaleilla, vaikka niiden nimi ja kiilto aste ovat samat. Sävyero voi olla huomattava.