Maalaa seinäsi struktuurimaalilla. Saat rapatut ja maalatut seinät samalla kertaa! Maalinvalmistajien mainospuheet ovat lennokkaita, mutta niihin kannattaa suhtautua tietyllä varauksella.
Mikä on rapattu seinä?
Puhekielessä rappaus voi tarkoittaa melkein mitä tahansa todella karkeasta kivipinnasta täysin sileäksi hierrettyyn seinään.
Tässä jutussa rappauksella tarkoitetaan hieman karheaa pintaa, sillä struktuurimaalia ei voi hiertää sileäksi. Sekä tela, pensseli että harja jättävät paksuun ja hiekkapitoiseen maaliin omat jälkensä.
Tela, pensseli vai harja?
Mitä välinettä struktuurimaalilla maalaamiseen kannattaa käyttää? Tämä testi osoitti, että maalausvälineet vaikuttavat ratkaisevasti työn jälkeen. Testi kertoi myös sen, ettei maalikauppiaan antamiin neuvoihin kannata aina luottaa.
Maalikauppias suositteli maalin levittämiseen telaa. Pensselillä seinään tulisi elävä pinta, mutta harja oli hänen mielestään toivoton vaihtoehto.
Testi vakuutti meidät kuitenkin siitä, että harja on selvästi paras työkalu. Sen jälki oli yhtenäinen ja muistutti eniten sileäksi rapattua seinää. Katso tulokset ja arvioi itse.
Pensseli
Levittämiseen tarvitaan hyvä, leveä pensseli, joka imee paljon maalia. Pensselillä pitää voida levittää maalia kohtuullisen isolle alueelle, ennen kuin maali alkaa kuivua.
Suunta: Summittainen
Pensselillä pitää työskennellä erittäin nopeasti. Käytä pensseliä vain, jos haluat pinnasta hyvin elävän ja epäsäännöllisen näköisen. Lopputulos ei näytä tasaiselta tai peittävältä, mutta se luo ainutlaatuisen vaikutelman. Alla oleva seinä paistaa laastin läpi joka tapauksessa.
Jos pidät selkeistä työn jäljistä
Pensseli jättää pintaan selkeitä uria. Työn jälki muistuttaa 90-luvulla suosittua sienellä töpöttelyä. Pensseli peittää vain hyvin pienen osan isosta seinästä, joten pensseliä pitää heiluttaa erittäin nopeasti, jotta maali ei ehdi kuivua ja tehdä seinään rajoja. Pohjusta seinä, ja maalaa se aluksi struktuurimaalin värisellä pohjamaalilla.
Tela
Pitkäkarvainen tela imee paljon maalia ja levittää maalin nopeasti. Voit levittää maalin aluksi telalla myös siinä tapauksessa, että haluat viimeistellä pinnan pensselillä tai harjalla.
Suunta: Suoraan ylös ja alas
Liikuttele telaa eri suuntiin, jotta maali peittää seinän kunnolla. Kun seinä on kokonaan maalin peitossa, viimeistele pinta yhtenäiseksi liikuttamalla telaa ylös ja alas. Muista maalata järjestyksessä, jotta et levitä märkää maalia jo kuivuneen maalin päälle. Se aiheuttaa selviä rajoja, kun maali kuivuu.
Valmis seinä näyttää hiomapaperilta
Telalla levitetty struktuurimaali muistuttaa hiomapaperia. Valmis seinä näyttää hieman samalta kuin 70- ja 80-luvuilla muodissa ollut rypyläpinta. Nykyaikaisen struktuurimaalin pinta on jonkin verran sileämpi siitä yksinkertaisesta syystä, että maalin tekemiseen on käytetty hienojakoisempaa hiekkaa.
Harja
Harja imee paljon maalia. Siitä on hyötyä, sillä struktuurimaali ei peitä kovin tehokkaasti.
Suunta: Ylös ja alas
Harjalla maalaamiseen tarvitaan pitkiä käsiä. Liikettä ei saa lopettaa kesken seinän, sillä siitä jää selvä raja. Vedon pitää alkaa katosta ja jatkua lattiaan asti. Muista suojata molemmat huolellisesti. Harja teki mielestämme parempaa jälkeä kuin tela tai pensseli. Työkalusta riippumatta maalia kuluu paljon (1 litra kahta neliötä kohti).
Harjattu maali näyttää eniten rappaukselta
Maalikauppias ei suositellut harjaa, mutta me suosittelemme. Harja levittää seinälle paksun kerroksen maalia, ja lopputulos näyttää melkein samalta kuin oikea rappaus. Muista tehdä harjalla pitkiä vetoja ylhäältä alas. Voit levittää maalin myös telalla ja viimeistellä pinnan harjalla.
Löydät täältä lisää artikkeleja ja vinkkejä sisäseinien rappaamiseen: Seinien rappaaminen
LUE LISÄÄ: Seinätasoite silottaa pinnan