Kaivaminen
Pohjasta pitää tehdä tavallista tukevampi, jotta noppakivet kestävät autojen painon.
Se tarkoittaa, että kiveyksen tekeminen pitää aloittaa kaivamalla iso kuoppa. Tässä tapauksessa sen kohdalta poistetaan sata tonnia maata.
Pohjan paksuus vaihtelee sen mukaan, onko kiveyksen päällä tarkoitus ajaa autoilla. Joka tapauksessa kiveyksen kohdalta pitää poistaa multainen pintamaa ennen murskeen levittämistä.
Kaiva tarpeeksi syvälle ja tee pohjasta tasainen. Yleensä kuopasta pitää tehdä 40-50 senttiä syvä. Tee pohjaan loiva kallistus pois rakennusten suunnasta.
Lyö maahan kepit kiveyksen reunojen ulkopuolelle. Niiden avulla on helppo mitata kiveyksen korko ja kaato.
Merkitse kiveyksen korko keppeihin. Tässä käytetään pyörivää laseria, joka heijastaa korkoviivan yhtä aikaa kaikkiin keppeihin. Päivänvalossa tarvitaan vastaanotinta, jotta viiva näkyy.
Pohja
Tämän kiveyksen pohja tehdään kolmesta eri materiaalista.
Kuopan pohjalle levitetään jakavaa mursketta, joka varmistaa, ettei kiveys leviä sivusuunnassa tai vajoa routimisen takia.
Jakavan murskeen päälle levitetään kantavaa mursketta, joka kestää kiveykseen yläpuolelta kohdistuvan kuormituksen.
Viimeiseksi levitetään asennushiekka. Kivet on helppo painaa kiinni kuohkeaan hiekkaan, ja se pitää kivet paikoillaan.
Levitä jakava murske kuopan pohjalle. Tässä vaiheessa ei tarvitse olla niin tarkkana kuin kantavan murskeen kanssa. Tiivistä jakava murske tärylevyllä. 35 sentin kerros painuu noin 10 senttiä.
Levitä päälle noin 10 senttiä kantavaa mursketta. Tasoita pinta kepeissä olevien merkkien mukaan niin, että kiveyksen pinta tulee oikealle korkeudelle ja siihen tulee sopiva kallistus.
Tarkista murskepinnan korko. Tue laser korkeudelle, joka vastaa asennushiekan ja kivien korkoa. Säädä murskeen määrää siten, että laserin viiva osuu kepeissä oleviin merkkeihin.
Tiivistä murske perusteellisesti. Pinnasta tulee sitä parempi, mitä useammin se tiivistetään. Murske painuu noin sentin.
Kuvio
Noppakivet voi latoa monenlaisiin kuvioihin oman maun mukaan. Nyrkkisäännön mukaan monimutkaiset kuviot näyttävät parhailta isoilla pinnoilla, sillä ne pääseävät kunnolla esiin vasta toistuessaan tarpeeksi monta kertaa. Esimerkiksi näyttävät kaaret toimivat isoilla pinnoilla. Kujilla kannattaa pysyä yksinkertaisemmissa malleissa kuten tiilikuviossa tai antaa kivien koon määritellä kuvion sattumanvaraisesti.
Tässä käytetään linjalankoja jokaisen puolikaaren merkitsemiseen. Kaikki kivet asennetaan linjalangan mukaan. Asenna pienimmät kivet keskikohdan lähelle.
Mitoita puolikaari kivien koon mukaan. Nyrkkisäännön mukaan puolikaaren korkeus on 1/4-1/5 kahden puolikaaren leveydestä. Tässä puolikaari on 32 senttiä korkea ja kahden kaaren leveys 150 senttiä.
Tarkista säännöllisesti, että kulma pysyy samana. Ensimmäisten kivien pitää olla lähellä 90:tä astetta. Seuraava tulee ensimmäisen jatkoksi ja samaan linjaan linjalangan mukaan.
Varmista, että korko pysyy samana. Tarkista vatupassilla säännöllisesti, että ne kivet, joiden kohdalla ei ole linjalankaa, ovat samalla tasolla muiden kanssa.
Asenna kivet oikein päin. Kaarten kokoa säädellään saumojen leveydellä, mutta kivet pitää asentaa oikein päin, jotta kiveyksestä tulee mahdollisimman siisti. Kapeampi pää tulee viereisen linjan suuntaan.
Reunakivet
Reunatuki on kestävän kiveyksen edellytys. Reunakivet valetaan kiinni maahan, jotta ne pitävät kivet paikoillaan. Muuten kivet luisuvat sivuun ajan kuluessa.
Reunakivien pinta jää tässä noppakivien pintaa korkeammalle. Se rajaa kiveyksen selvästi ja estää toisella puolella olevaa multaa leviämästä kiveykselle. Reunakivet voi asentaa myös samalle tasolle muiden kivien kanssa.
Viritä linjalangat kivien pinnan tasolle. Kiristä ne kourujen kohdalle, jotta saat asennettua reunakivet betoniin suoriin linjoihin.
Sekoita maakostea betoni kivistä, hiekasta ja sementistä. Käytä betonimyllyä. Betonin pitää olla niin jäykkää, että reunakivet voi painaa sen keskelle.
Levitä 10 sentin kerros betonia niin leveälle, että voit painaa reunakivet siihen. Betonin pitää nousta vähintään 5 senttiä reunakivien molemmille puolille.
Upota reunakivet maakosteaan betoniin. Niitä pitää upottaa noin 2 senttiä, jotta betoni tiivistyy ja tarttuu kunnolla kiinni kiviin.
Latominen
Lattian ja terassin tekemisessä puhutaan asentamisesta, mutta kivet ladotaan. Eri termejä käytetään syystä.
Kivet ladotaan upottamalla ne kevyesti asennushiekkaan. Sen jälkeen kivet ovat oikeassa korossa, mutta ne eivät pysy paikoillaan, ennen kuin niiden väliset saumat täytetään.
Noppakivet ovat erikokoisia, joten ne pitää asentaa yksi kerrallaan oikeaan korkoon upottamalla niitä tarpeeksi syvälle.
Aloita lajittelemalla noppakivet leveyden mukaan. Kivien koko voi vaihdella melko paljon, mutta ne pitää asentaa suoriin riveihin.
Merkitse kiveuksen pinta linjalangalla. Aloita kivien latominen merkkien mukaan. Kun olet asentanut ensimmäiset rivit, voit asentaa loput kivet ensimmäisten kivien mukaan.
Käytä kivivasaraa, jonka pinta ei tee koloja kiviin. Toinen pää on tarkoitettu hiekan siirtämiseen.
Upota noppakivet 2-5 sentin syvyyteen. Möyhennä hiekan pinta ennen jokaisen kiven asennusta, jotta ne on helppo upottaa oikeaan syvyyteen.
Leikkaa noppakivet kulmahiomakoneella ja timanttilaikalla. Kiveä ei tarvitse leikata kokonaan poikki, vaan se halkeaa sen jälkeen, kun pintaan on sahattu ura.
Portaat
Laskukaavan käyttäminen voi tuntua liian monimutkaiselta muutaman pihaportaan tekemiseksi, mutta oikein mitoitettuja portaita pitkin on mukavampi kävellä.
Porraskaava on yksinkertainen. Askelman syvyys plus korkeus kertaa kaksi on yhtä kuin 63 senttiä. Lisäksi askelman pitää olla vähintään 21 senttiä syvä. Kaavan mukaan rakentaminen ei aina ole mahdollista, mutta siihen kannattaa pyrkiä. Näihin portaisiin on tehty tasanne, jotta kaava saadaan toimimaan.
Mittaa alue ja piirrä luonnos. Portaita pitkin on mukavampi kulkea, jos ne on tehty kutakuinkin porraskaavan mukaan. Mittaa, laske ja piirrä, ennen kuin aloitat.
Kaiva kuopat reunakiville. Ne uppoavat noin kaksi senttiä betoniin, joten ota se huomioon, kun lasket askelman korkeutta.
Vala askelmalle vaakasuora tuki. Betonin päälle levitetään asennushiekkaa. Vala tuki niin ylös, että noppakivien pinta tulee reunakivien korkeudelle.
Asenna nousut eli askelmien väliset kivet syrjälleen. Sen jälkeen portaiden kehykset ovat valmiit, ja noppakivet voi asentaa askelmiin.
Tiivistys ja saumat
Saumat ovat ratkaisevan tärkeitä hyvän lopputuloksen kannalta. Kun ne tehdään oikein, kivet pysyvät paikoillaan eikä niiden väliin kasva rikkaruohoja.
Voit käyttää saumaamiseen joko saumahiekkaa tai kivituhkaa. Hiekkaa on helppo levittää, ja se on halpaa, mutta kivituhkasta tehty sauma on tiiviimpi ja estää rikkaruohojen kasvamisen melkein kokonaan.
Levitä kivituhka tasaisesti kiveykselle. Noppakivien väliset saumat ovat melko leveitä, joten kivituhkaa menee paljon. Menekki vaihtelee, mutta varaudu käyttämään noin 25 kiloa neliötä kohti.
Levitä kivituhka perusteellisesti saumoihin. Harjaa monta kertaa ristiin rastiin. Noppakivien vaihteleva koko ja epätasaiset reunat teettävät tavallista enemmän työtä.
Tiivistä pinta tärylevyllä eli lätkällä, jossa on kiviä suojaava pohja. Tärylevy tiivistää saumat ja painaa kivet samaan syvyyteen.
Täytä saumat uudelleen sateen jälkeen. Saumat vajoavat hieman ensimmäisen sateen jälkeen, joten jätä kivituhkaa varalle ja täytä saumat uudelleen.