Graniittikivet: ominaisuudet
Graniitti on todella kovaa ja kestävää. Sekä isot noppakivet sekä pienemmät mosaiikkikivet on halkaistu suurista kivenlohkareista, joten niiden koko vaihtelee melkoisesti. Graniitista saa hyvännäköisen alustan, joka vain paranee ajan myötä.
Graniittikivet: tavalliset käyttötavat
Graniittikiviä käytetään pienillä alueilla, kulmissa ja eri kivienlatomusten välissä. Niitä näkee myös tolppien ja kaivojen ympärillä. Kauniita kiviä voi käyttää yksinään, mutta niiden yhdistäminen betonilaattoihin on myös suosittua. Yksi klassinen kuvio on niin sanottu toriladonta, jossa iso ala jaetaan noppakivillä viiden tai yhdeksän laatan kentiksi.
Graniittikivet: asennus
Isoja noppakiviä on raskasta työstää, mutta pienemmät noppa- ja mosaiikkikivet ovat kevyempiä käsitellä. Ne kuitenkin teettävät enemmän työtä ja työ vie paljon enemmän aikaa kuin betonilaattojen ja -kivien ladonta. Graniittikivien alle tarvitaan enemmän asennushiekkaa kuin valettujen laattojen ja kivien, sillä jokainen kivi pitää säätää erikseen oikeaan korkoon.
Graniittikivet: kestävyys
Graniitti pitää pintansa likaa, vettä ja pakkasta vastaan. Oikealla pohjalla ja oikein asennettuna se kestää lähes ikuisesti.
Graniittikivet: huolto
Rikkaruohot on syytä pitää poissa saumoista. Pinta harjataan säännöllisesti, jotta kivet pysyvät näkösällä. Levät huuhdotaan pois ja saumat täytetään hiekalla tasaisesti.