Faktaa koolauksesta
Timpurin kipsiniksit
Piirrä
Voit mitata ja merkitä runkotolppien tai koolauslautojen paikat levyyn jo ennen asentamista, jotta ruuvit osuvat kohdilleen.
Voit piirtää viivan helposti pitämällä lyijykynää mitan päässä ja vetämällä niitä levyä pitkin. Aseta mittanauhan oikea kohta levyn reunaan ja vedä toista kättä levyä pitkin.
Jos kipsilevy on 90 senttiä leveä, ja asennat sen kattoon, piirrä viivat 30 ja 60 sentin päähän reunasta.
Kipsilevyn leikkaaminen
Kipsilevyjen leikkaamisessa pääsee pitkälle tavallisella mattoveitsellä. Kipsilevyjen leikkaamiseen on kehitetty myös erikoisveitsiä, mutta niitä ei ole pakko käyttää. Tärkeintä on vaihtaa terää tarpeeksi usein. Kipsi tylsyttää terän melko nopeasti.
Veistä voi käyttää mitan kanssa samalla tavalla kuin kynää. Voit vetää terää mitan päätä pitkin ja leikata levyn siististi ja nopeasti.
Ylimääräinen osa on helppo taittaa irti, kun pintapahvi on leikattu rikki.
Leikkaa taustapahvi vetämällä veistä levyn pohjaa pitkin. Siten paperin leikkauspinnasta tulee siisti.
Siisti reuna
Levy katkeaa suorassa linjassa, mutta levyn reuna jää siitä huolimatta rosoiseksi. Reuna kannattaa siistiä ennen tasoittamista. Tässä siihen käytetään tavallista mattopuukkoa.
Suorista levyn reuna vetämällä veistä itseäsi kohti. Pidä terää vinossa siten, että leikkauspinta jää suoraksi.
Levyjen välisestä saumasta tulee tiivis, kun pidät terää vinossa etkä leikkaa pintapahvia.
Viistä reuna
Tavallisten kipsilevyjen pitkillä sivulla on 2–4 milliä syvä reunaohenne saumanauhan ja tasoitteen levittämistä varten. Levyjen päissä ohenteita ei kuitenkaan ole, vaan ne pitää tehdä tarpeen mukaan itse. Veistä viisteet ennen levyjen asentamista.
Jos suorat päät asennetaan vastakkain, niihin pitää leikata mattopuukolla pienet viisteet. Se tehdään vapaalla kädellä, eikä se ole ihan helppoa. Tärkeintä on viistää yläpuolelta. Sopiva viiste on noin 3x3 milliä.
Jos viistät alapuolelta, pintapahvi menee ruttuun, eikä tasoittaminen onnistu.
Työkalut
Kipsilevyjen leikkaamisessa pääsee pitkälle mitalla ja mattopuukolla. Joissakin töissä kannattaa kuitenkin käyttää erikoistyökaluja. Ne säästävät aikaa ja vaivaa etenkin isossa levytysurakassa.
1: Kipsisuorakulma. Iso suorakulma helpottaa ja nopeuttaa leikkaamista.
2: Kipsisaha. Pieni ja terävä saha on loistava työkalu pieniin muokkauksiin.
3: Reikäsaha. Hyödyllinen työkalu pistorasioiden reikien poraamiseen.
4: Kipsihöylä. Erinomainen työkalu reunojen suoristamiseen.
5: Ruuvit. Kipsilevyruuveja on joka lähtöön: märkätilalevyille, puukoolauksille ja teräsrangoille. Tärkeintä on, että ruuvit sopivat runkomateriaalille ja ovat oikean pituisia. Jos ruuvi on liian lyhyt, levyt eivät tartu kunnolla kiinni. Ensimmäisen ja toisen kipsilevykerroksen ruuvit ovat eripituisia. Jos koolauslauta on 21 milliä paksu, ja kipsilevyn paksuus on 12,5 milliä, ensimmäisen kerroksen ruuvin pitää olla 30 milliä pitkä ja toisen kerroksen ruuvin
45 millin pituinen.