Kurkihirsituki
Tätä kannaketta käytetään katon harjalle asennettavan kurkihirren tukena. Kurkihirsi pysyy suorana, kun se kiinnitetään sieltä täältä tarkasti harjan kohdalle linjalangan ja kurkihirsitukien avulla.
Kiinnike asennetaan aluksi kattopalkkeihin, ja kurkihirsi painetaan kiinni rautoihin sen jälkeen. Rauta on sen verran joustava, että sitä voi säätää hieman myös kiinnittämisen jälkeen.
Yleislevy
Nimi kertoo kaiken. Yleislevyä voi käyttää periaatteessa kaikkiin rakenteisiin, joissa kaksi risteävää puuta kiinnitetään toisiinsa. Yleislevy sopii esimerkiksi poikittaisten kattopalkkien kiinnittämiseen. Ota huomioon, että kiinnikkeestä on sekä oikea- että vasenkätinen malli.
Tällä raudalla voi kiinnittää esimerkiksi kattopalkin runkoon.
Jatkoslevy
Palkkien pituussuuntaisiin liitoksiin tarkoitettu kiinnike, jolla voi jatkaa esimerkiksi lattiapalkkia tai terassin runkolankkua paikassa, jossa ei ole kunnon tukea. Jatkoslevyt näyttävät erilaisilta, mutta niiden käyttötarkoitus ja toimintaperiaate ovat samanlaisia.
Kaksipuoleinen levy sopii järeän palkin jatkamiseen. Levyt asennetaan palkin alapuolelta.
Lautakannake
Tällä kiinnikkeellä voi tehdä pituussuuntaisia liitoksia rimoihin ja lautoihin, jotka eivät yllä tukipisteen päälle. Lautakannake ei kestä tuhansien kilojen painoa, mutta se voi pelastaa tiukan paikan tullen. Helppo asentaa neljällä ruuvilla.
Kiinnikkeellä voi hätätapauksessa yhdistää ruoteen tyhjän päällä.
Vanteenkiristin
Tätä kaksiosaista kiinnikettä käytetään reikävanteen kiristämiseen. Sen avulla on helppo varmistaa, että erilliset rakenteet kuten katto, seinät ja perustukset eivät pääse liikkumaan suhteessa toisiinsa. Vanteen keskelle asennettava kiristin vetää kaiken yhteen.
Perustukset, katto ja seinä on helppo yhdistää vanteenkiristimellä.
Rakennuskulma
Rakennuskulma on erinomainen vahvike projekteihin, joissa on vaikea tehdä kantavia puuliitoksia. Sitä voi käyttää esimerkiksi keinun tai autokatoksen kulmaliitosten tekemiseen. Palkit ja tolpat pitää vain sahata oikean pituisiksi eli niin, että ne yltävät kiinni toisiinsa. Sen jälkeen ne on helppo yhdistää rakennuskulman avulla. Galvanoidusta teräksestä tehty kiinnike on vankkaa tekoa eikä ruostu pilalle.
Sopii esimerkiksi nurkkaan, jossa yhdistetään toisiinsa kaksi palkkia ja yksi tolppa.
IdeeFix
IdeeFix on nerokas kiinnike, jolla voi kiristää kaksi puuta tiukasti toisiaan vasten. Kiinnike on kaksiosainen: toinen, lieriömäinen osa upotetaan toiseen puuhun ja ruuvataan siihen kiinni. Viistot, joka suuntaan osoittavat ruuvit pitävät lieriön kiinni puussa myös kovassa vedossa. Toiseen puuhun porataan pultin mentävä reikä, pultti työnnetään kiinni lieriöön ja kiristetään kiinni sen pohjassa olevaan kierteeseen.
Kätevä kiinnike, josta on eri kokoja. Sopii kaikkeen pöydänjalan korjaamisesta alapalkkien yhdistämiseen.
Vahvistettu kulmarauta
Tavalliset kulmaraudat ovat tuttuja lähes kaikille rakentajille, sillä ne ovat yleisimpiä rakennus kiinnikkeitä. Vahvistettu kulmarauta on kulmaraudan jalostettu versio, jota käytetään lujuutta vaativissa rakenteissa. Tavallista kulmarautaa voi taivuttaa, mutta vahvistettu malli ei väänny edes kovassa kuormituksessa.
Tätä rautaa tarvitaan, kun kiinnikkeeseen kohdistuu kova vääntö. Sitä käytetään tolppien lisäksi kattoristikoiden kiinnittämiseen.
Palkkikenkä sisäpuolisilla siivillä
Palkkikengät ruuvataan yleensä kiinni ulkopuolelta, mutta siivekkeet eivät aina mahdu palkkikengän viereen. Sitä varten on kehitetty palkkikenkä, jonka siivekkeet ja ruuvien asennusreiät ovat kiinnikkeen sisäpuolella. Sitä voi käyttää sekä puun, betonin että tiilten kanssa. Ota huomioon, että ruuvit vievät jonkin verran tilaa kiinnikkeen sisältä.
Monipuolinen kiinnike, jolla voi asentaa runkolankut esimerkiksi terassin alapalkkiin.