7 lattia vaihtoehtoa keittiöön

Keittiö on kovassa käytössä, ja siellä vietetään paljon aikaa. Keittiön lattian pitää kestää kulutusta ja roiskeita, sen pitää olla helposti puhdistettava, tuntua mukavalta jalan alla ja näyttää hyvältä. Tässä jutussa tutustutaan seitsemään materiaaliin, jotka sopivat hyvin keittiön lattiaksi.

Keittiön lattian pitää kestää kaikenlaista. Lattialle voi pudota lautasellinen kaurapuuroa, lasi punaviiniä tai kattilan täydeltä tomaattikeittoa. Sotkut ovat osa arkea.

Keittiön lattian pitää pysyä kunnossa pienistä iskuista ja roiskeista huolimatta. Painavat tavarat tekevät koloja kaikkiin lattioihin, mutta keittiön lattian pitäisi kestää pieniä kolhuja.

Lattian pinnan pitää olla niin vahva, että se pysyy kunnossa pitkään. Lisäksi pinnan pitää olla helposti puhdistettava, sillä keittiön lattialle roiskuu ruokaa ja vettä harva se päivä. Yleensä lattia on sitä helpompi puhdistaa, mitä sileämpi se on. Sileästä lattiasta on hyötyä etenkin perheissa, joissa on pieniä lapsia, jotka sotkevat ja pudottelevat tavaroita sinne tänne.

Yhtenäinen lattia

Monissa nykyaikaisissa taloissa on tupakeittiö, jonka lattia jatkuu yhtenäisenä huoneen päästä päähän. Saumaton lattia yhdistää keittiön olohuoneeseen ja luo rauhallista tunnelmaa.

Monet lattiamateriaalit sopivat sekä keittiöön että olohuoneeseen. Vaihtoehtoihin kannattaa tutustua huolellisesti, sillä niiden ulkonäössä, ominaisuuksissa ja hinnoissa on isoja eroja.

Alusta

Lattiapinnoite pitää asentaa tasaiselle alustalle, joka sopii pinnoitteen tyyppiin.

Kelluvien lattioiden alle pitää asentaa askelten ääniä vaimentava eriste. Kelluvalla lattialla tarkoitetaan esimerkiksi ponttilautoja, joita ei kiinnitetä alustaan liimalla. Äänieriste helpottaa asentamista ja vähentää kaikua etenkin isoissa huoneissa, joissa on paljon kovia pintoja

Laminaatti

Kuvaus: Lattialaminaateissa on yleensä kova HDF-levystä tehty puukuituydin, jonka päällä on kova ja kestävä pinnoite. Pintakuvio on painokuva ja näyttää yleensä puulta, mutta lattialaminaatit voivat näyttää myös laatoilta. Laminaattilattia on melko kova.

Tyyppi: Ponttilaudat.

Asennus: Laudat yhdistetään toisiinsa pontteihin painamalla.

Kunnossapito: Ei vaadi jatkuvaa kunnossapitoa. Likainen lattia pestään nihkeällä luudulla ja tavallisella puhdistusaineella.

Hyödyt:

  • Erittäin kestävä
  • Helppo pitää kunnossa
  • Paljon vaihtoehtoja
  • Pintakäsittelyä ei tarvita
  • Helppo asentaa itse

Haitat:

  • Pintanaarmujen ja kolojen paikkaaminen on vaikeaa
  • Saattaa kolista jalan alla
  • Ei ympäristöystävällinen

Neliöhinta: Noin 7 eurosta noin 40 euroon

Vinyyli

Kuvaus: Vinyylilattiaa sanotaan usein muovimatoksi. Nimitys on sinänsä harhaanjohtava, että nykyaikaiset vinyylilattiat tehdään usein ponttilaatoista tai -laudoista. Muovipinta on suhteellisen pehmeä, mutta se kestää kulutusta ja on helppo pitää puhtaana. Pinta voi näyttää puulta, laatoilta tai betonilta, ja siinä voi olla myös kuvioita.

Tyyppi: Ponttilaatat, -laudat tai matto.

Asennus: Laatoissa ja laudoissa on pontit, matot liimataan kiinni alustaan.

Kunnossapito: Ei vaadi huoltamista. Likainen lattia pestään tavallisella puhdistusaineella.

Hyödyt:

  • Erittäin kestävä
  • Helppo pitää kunnossa
  • Paljon vaihtoehtoja
  • Pintakäsittelyä ei tarvita
  • Sopii epätasaisille alustoille
  • Helppo asentaa itse

Haitat:

  • Matot pitää leikata tarkasti lattian mittojen mukaan, ja mattoa on vaikea asentaa itse.
  • Ei ympäristöystävällinen

Neliöhinta: Noin 7 eurosta noin 30 euroon

Laatat

Kuvaus: Laatta on laaja yleiskäsite, jolla tarkoitetetaan hyvin erilaisia kiviä. Lattialaatat voivat olla vaikkapa liuskekiveä tai kovaksi poltettua savea, jonka pinnassa on lasite. Klinkkerit on poltettu korkeassa lämpötilassa, joten ne ovat kaikkein kestävimpiä lattialaattoja.

Tyyppi: Pienet lattialaatat ovat yleensä neliön muotoisia, isot suorakaiteen muotoisia.

Asennus: Laatat kiinnitetään laastilla, ja niiden väliset raot saumataan. Laatat voi asentaa erilaisiin kuvioihin esimerkiksi nurkittain, tiilikuvioon tai suoriin riveihin.

Kunnossapito: Laattoja ei tarvitse yleensä huoltaa, mutta luonnon kivet pitää käsitellä laattaöljyllä, jotta pinta ei ime likaa. Laatat voi pestä tarpeen mukaan.

Hyödyt:

  • Ei vaadi juuri huoltamista
  • Erittäin kestävää
  • Helppo asentaa itse
  • Paljon vaihtoehtoja

Haitat:

  • Laatoille putoavat lasit särkyvät
  • Laatta voi haljeta tai särkyä, jos sen päälle putoaa jotain raskasta.
  • Laatat voivat tuntua kylmiltä
  • Laattojen päällä kävelystä voi kuulua kova ääni

Neliöhinta: Noin 10-60 euroa

Puu

Kuvaus: Lattialautoja tehdään monista eri puulajeista, joista osa on vaaleita, osa tummia, mänty- ja kuusilaudat ovat yleisimpiä. Parketin pinnalla voi olla esimerkiksi ohut tammikerros, joka on liimattu HDF-levystä tehdyn rungon päälle. Puulattian kestävyys riippuu puun kovuudesta ja pintakäsittelystä.

Tyyppi: Lankkuja ja parkettilautoja.

Asennus: Lankut yhdistetään yleensä tavallisilla ponteilla, parketeissa on lukkopontit. Joihinkin käytetään myös liimaa.

Kunnossapito: Puulattiaa pitää huoltaa esimerkiksi öljyämällä tai lakkaamalla. Pienen lakkavaurion voi yleensä paikata, mutta isommat viat vaativat lattian hiomisen ja uuden lakkauksen. Öljyttyä lattiaa pitää huoltaa jatkuvasti.

Hyödyt:

  • Kestävä
  • Ympäristöystävällinen
  • Tuntuu mukavalta jalan alla
  • Paljon vaihtoehtoja
  • Lankut voi hioa moneen kertaan

Haitat:

  • Melko pehmeää
  • Pitää huoltaa lakalla tai öljyllä

Neliöhinta: 30 eurosta 250 euroon.

Bambu

Kuvaus: Bambu on ruoholaji, joka kasvaa paljon nopeammin kuin puut. Bambu onkin korvaamassa puuta rakennustuotteiden materiaalina. Bambun pinta on paljon kovempi kuin puun, joten bambusta tehty lattia kestää paremmin kulutusta. Bambulaudat näyttävät puulta, ja markkinoilla on sekä vaaleita että tummia versioita.

Tyyppi: Sekä lautoja, kalanruotolautoja että lukkoponttilautoja. Bambulaudat on yleensä lakattu tai öljytty.

Asennus: Lattialaudoissa on yleensä perinteiset pontit, parketeissa lukkopontit. Joidenkin asentamiseen käytetään myös liimaa.

Kunnossapito: Bambu vaatii samanlaista huoltamista kuin lakatut ja öljytyt puulattiat. Pienen lakkavaurion voi yleensä paikata, mutta isommat viat vaativat lattian hiomisen ja uuden lakkauksen. Lattia pitää öljytä uusiksi sen mukaan, kuinka paljon pinta on kulunut.

Hyödyt:

  • Erittäin kestävä
  • Ympäristöystävällinen
  • Tuntuu mukavalta jalan alla
  • Lukkoponttilautojen asentaminen on helppoa

Haitat:

  • Lattia pitää öljytä tai lakata

Neliöhinta: Noin 25 eurosta 150 euroon

Linoleum

Kuvaus: Linoleum on pellavaöljyn, pihkan ja sahanpurun tai korkkijauheen sekoitusta, josta tehty pinnoite on suhteellisen pehmeää ja tuntuu mukavalta jalan alla. Linoleum matto liimataan HDF-ponttilautaan tai valetaan kiinni pellava- tai juuttiverkkoon.

Tyyppi: Sekä pitkiä ponttilautoja että pieniä, neliönmuotoisia laattoja. Linoleumia myydään myös rullissa, mutta niitä ei yleensä asenneta itse.

Asennus: Ponttilaudat ja -laatat yhdistetään toisiinsa lukkoponteilla. Rullissa myytävät matot liimataan kiinni.

Kunnossapito: Linoleum on helppohoitoista. Sen voi pestä nihkeällä rätillä tarpeen mukaan.

Hyödyt:

  • Kestää kulutusta
  • Vaimentaa ääntä
  • Ympäristöystävällinen
  • Pienet naarmut korjautuvat itsestään
  • Tuntuu lämpimältä ja pehmeältä jalan alla
  • Paljon vaihtoehtoja
  • Ponttilaudat on helppo asentaa itse

Haitat:

  • Mattoja ei asenneta itse
  • Särkyneitä ponttilautoja on vaikea vaihtaa rikkomatta lukkopontteja

Neliöhinta: 25 eurosta noin 40 euroon

Korkki

Kuvaus: Korkki on luonnontuote, jota tehdään korkkitammen kaarnasta. Korkin sävyt ovat vaaleanruskeita, ja korkkipinnan alla on yleensä HDF-levystä tehty ydin. Korkki on pehmeää ja tuntuu mukavalta jalan alla, mutta korkki kestää myös kulutusta. Korkkilattia pitää pintakäsitellä esimerkiksi himmeällä lakalla, jotta pinta ei ime likaa ja kosteutta. Joissakin lattioissa on valmiiksi käsitelty pinta.

Tyyppi: Yleensä ponttilautoja, mutta markkinoilla on myös laattoja ja mattoja.

Asennus: Ponttilaudat ja -laatat yhdistetään toisiinsa lukkoponteilla. Matot liimataan kiinni lattiaan.

Kunnossapito: Lakattua korkkilattiaa pitää huoltaa säännöllisesti. Pienen lakkavaurion voi yleensä paikata, mutta isommat viat vaativat lattian hiomisen ja uuden lakkauksen. Pinta pestään tarpeen mukaan ja käsitellään korkinhoitoaineella.

Hyödyt:

  • Kestää kulutusta
  • Tuntuu mukavalta jalan alla
  • Vaimentaa ääntä
  • Ympäristöystävällinen
  • Ponttilaudat on helppo asentaa itse

Haitat:

  • Pitää huoltaa esimerkiksi lakalla
  • Isoja vikoja on vaikea korjata

Neliöhinta: Noin 30 eurosta noin 55 euroon.

Ota huomioon nämä asiat, kun valitset keittiön lattiamateriaalia

  • Valitse perinteinen lattia. Hyväksi havaitut, klassiset lattiat pysyvät aina muodissa, joten niitä ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että trendit muuttuvat. Sen sijaan uudet erikoismateriaalit voivat alkaa kyllästyttää jo parissa vuodessa, eivätkä ne välttämättä miellytä ostajien silmää, jos talo pannaan myyntiin. Moni asunnon ostaja kiinnittää huomiota etenkin lattioihin.
  • Lukkoponttilaudat sopivat tee se itse -käyttöön. Lukkoponttilautoja tehdään monista eri materiaaleista. Ne ovat tasapituisia, ne on helppo napsauttaa kiinni toisiinsa, niitä on helppo jatkaa, eikä niiden kiinnittämiseen tarvita liimaa. Lukkoponttilautojen asentaminen on helppoa ja nopeaa.
  • Lattia voi olla kiinteä tai kelluva. Kiinteällä lattialla tarkoitetaan esimerkiksi lattialautoja, jotka ruuvataan kiinni runkolankkuihin tai muovimattoa, joka liimataan kiinni lastulevyihin. Kelluvalla tai uivalla lattialla tarkoitetaan esimerkiksi lukkopontti lautoja, jotka kootaan yhteen kiinteän alustan päälle ilman liimaa tai ruuveja. Ponttilaudat eivät sovi kovin hyvin keittiöön, jos niiden päälle on tarkoitus asentaa painavia kodinkoneita, sillä kelluvan lattian pitää päästä liikkumaan hieman.
  • Lattialämmitys tuntuu mukavalta, mutta se ei sovi yhteen kaikkien pintamateriaalien kanssa. Valitse lattiamateriaali sen mukaan, onko lattiassa lämmitys vai ei. Ota huomioon myös se, että uuden lattialämmityksen asentaminen tekee lattiasta paksumman ja voi haitata ovien avaamista.

    Muut lukevat juuri nyt …