Rakenna pesutorni

Yksinkertaisen kaapin ja kulmahyllyn avulla pienen kylpyhuoneen kaikki nurkat saadaan hyötykäyttöön.

Vaikeusaste
Vie aikaa
2 päviää
Hinta
130 euroa

Johdanto

Pesukone ja kuivausrumpu on sijoitettu päällekkäin ja ylimääräiset tavarat raivattu tieltä.

Vaadittiin hieman näppäryyttä, jotta palaset saatiin loksahtamaan paikoilleen, sillä tämä kylpyhuone oli sisustusta ajatellen varsin hankalan muotoinen.

Pesu- ja kuivauskoneet päätettiin upottaa kaappiin ja sen viereen rakennettiin kulmahyllykkö pientavaroita varten.

Kulmahyllykkö oli haastavin projekti, mutta antamiemme ohjeiden avulla saat hyllyt sovitettua paikoilleen, vaikka seinät olisivat vinot ja tehtävä tuntuisi ensi alkuun mahdottomalta.

Ohjeet

01
Kaappimoduuli 6 Vaihe

Kaappimoduuli tai pesutorni koostuu kehikosta, ja sen keskellä olevasta ovelli-sesta laatikosta. Pesutornin yläpuolelle rakennetaan yläkaappi. Projekti kannattaa jakaa useaan pienempään tehtävään, jos kokonaisuus on saatava sovitettua vaikeapääsyiseen tilaan. Lopuksi kaikki osat kootaan yhteen.

Valitsimme materiaaliksi mdf-levyn, joka sahautettiin valmiiksi. Maalasimme levyt itse. Voit valita myös valkoisen mdf-levyn tai laminoidun lastulevyn. Levyt kannattaa liimata ja ruuvata yhteen, jotta ne kestävät paremmin.

Kalusteet nostetaan lattiasta irti, jotta ne eivät vaurioidu kosteudesta. Jalkoina käytimme muovitulpallisia pultteja.

1

Esiporaa sivukappaleisiin reiät ylälevyä ja hyllyä varten. Poraa 5 mm:n terällä ja säilytä vähintään 7 cm:n etäisyys levyn reunoihin. Muussa tapauksessa riskinä on, että hyllyt halkeavat, kun kiinnität myöhemmin niiden reunoihin ruuveja.

2

Vahvista kuivausrummun päälle tulevaa hyllyä neljällä kaluste-kulmaraudalla. Lisäksi kaikki hyllyt liimataan ja kiinnitetään kahdella ruuvilla jokaiselta sivulta.

3

Kiinnitä neljä 8M-pulttia kaapin jaloiksi. Näin levyt eivät asetu lattiaa vasten ja ime kosteutta. Levyn sisään ruuvatun kierretapin avulla moduulia voi säätää asennusvaiheessa siten, että se aset-tuu vaateriin. Varusta pultit muovitulpilla.

4

Asenna kaappimoduuli paikoilleen. Käytä aikaa, että saat kaapiston varmasti suoraan. Ajankäyttö palkitaan myöhemmin, kun asennat rumpukuivaajan paikoilleen.

5

Moduulit kootaan yhteen. Tässä vaiheessa näet, oletko ollut riittävän huolellinen pesutornin asennusvaiheessa.

6

Purista yläkaappi kiinni moduuliin puristimilla. Ruuvaa osat yhteen 4,2 x 35 mm:n ruuveilla. Ruuvien kannat saa levyn sisään ilman, että ne ruuvautuvat levyn läpi. Esiporaa tarvittaessa ensimmäiseen levyyn reiät.

02
Laatikko 3 Vaihe

1

Merkitse vetimen paikka laatikon etulevyyn. Tässä on käytetty GripAlign-nimistä kaavainta apuna. Ensin asennetaan etäisyys pystysuorasta reunasta ja sen jälkeen etäisyys pohjasta. Merkitse reikien paikat lyijykynällä vetimen mukaan.

2

Ruuvaa etulevy kiinni. Etulevy peittää koko laatikon aukon ja alla olevan hyllylevyn. Aseta tarvittaessa hyllynlevyn paksuinen levy laatikon alle, kun ruuvaat etulevyä kiinni.

3

Kiinnitä kiskot laatikkoa varten. Ole huolellinen, kun asennat niitä laatikon molemmille sivuille.

03
Kulmahyllyt 3 Vaihe

Kulmahyllykkö vaatii jonkin verran mittaamista. Jos sinulla on tuuria, seinäsi ovat suorat, ja tällöin riittää, että otat vain kulmamitat ja asennat kaksi sivukappaletta paikoilleen ja niiden väliin kolmionmuotoiset hyllylevyt.

Vanhoissa taloissa seinät ovat kuiten-kin harvoin täysin suorat. Tällöin kannattaa kiinnittää sivukappaleet ensin ja tehdä sen jälkeen pahvimalli hyllylevyjä varten. Pahvimallia voi sovittaa paikoil-leen ennen kunkin hyllylevyn leikkaamista. Mittaa useasta kohdasta, se kannattaa aina, mikäli seinät eivät ole täysin suorat. Pyöristä maalaamatto-mien levyjen etureunat.

Hyllymoduuli asennetaan paikoilleen. Laitoimme moduulin alle listan, jotta saimme hyllyn kiinnitettyä omin voimin ilman apulaista. Hylly-moduuli liitetään pesutorniin ja yläkaappiin ruuveilla.

1

Pyöristä hyllyjen etureunat. Käytä yläjyrsintä ja pyöristysterää. Reunat voi hioa myös hiomapaperilla, jos yläjyrsintä ei ole käytettävissä.

2

Kiinnitä hyllylevyt toiseen sivu-kappaleeseen. Esiporaa reiät 5 mm:n poralla ja kiinnitä jokainen hylly kahdella 4,2 x 60 mm:n ruuvilla. Asenna toinen sivu-kappale ja kiinnitä se kahdella ruuvilla per hyllylevy. Tarkista kulma säännöllisesti.

3

Asenna taustaverhoilu. Nyt on viimeinen mahdollisuus oikaista kulmamoduulia. Ennen kuin naulaat taustalevyn kiinni kulmat kannattaa tarkistaa. Naulaa 1,5 x 30 mm:n nauloilla ja jätä naulojen väliin noin 10 cm.

Materiaalit

  • 19 mm:n mdf-levyä
  • 4,2 x 60 mm:n + 4,2 x 35 mm:n ruostumattomia ruuveja (itsesenkkaavia)
  • 2 nostosaranaa, 2 vedintä
  • 4 kpl 8M-pultteja ja kierretappeja
  • 1,5 x 30 mm nauloja

Vie aikaa

Pari päivää + maalin kuivumisaika

Hinta

Noin 130 €

Vaikeusaste

Kulmahyllyn teko vaatii hieman enemmän tarkkuutta.

Piirustus

Näistä osista pesutorni koostuu

Pesukoneen ja kuivausrummun sisältävän moduulin rakentaminen on yksinkertaista: kaksi sivua kannattelee kahta hyllyä (tässä niiden välissä on laatikko) ja yläosaa. Tornin päälle on rakennettu pieni kaappi. Mitat kulma-hyllyä varten otetaan, kun torni on valmis ja asennettu. Näin saat mahdol-lisimman tarkat mitat hieman moni-mutkaisempaa kulmahyllyä varten.

Älä mittaa kulmahyllyä ennen kuin pesutorni on rakennettu. Näin saat mitoista varmasti tarkat.

Näistä osista pesutorni koostuu

Pesutornin mittojen on tietysti sovittava tornin tilaan ja niihin koneisiin, joita sinne on aikomus sijoittaa. Me päätimme sijoittaa laatikon tornin keskelle.

Pohja, kolme sivua ja etulevy, niin laatikko on valmis. Etulevy on saatava sopimaan niin, että se peittää koko aukon. Sivut asettuvat pohjalevyn päälle. Etulevy sovite-taan viimeiseksi. Liimaa ja naulaa levyt kiinni toisiinsa ja yläpuolella olevan hyllylevyn reunoihin.

Video

TYÖKALUT: Näin käytät ruuvinväännintä

Videolla näytetään, käytät tee se itse -rakentajan tärkeintä työkalua. Ruuvinvääntimellä voi paitsi ruuvata, myös porata reikiä eri materiaaleihin, tehdä isoja reikiä, upottaa ruuvinkannat pinnan alle sekä hioa ja kiillottaa pintoja.

VINKIT: Naulojen ja ruuvien oikea pituus

TYÖKALUT: Näin käytät yläjyrsintä

Tällä videolla näytetään, miten säädät ja käytät yläjyrsintä. Yläjyrsimeen voi yhdistää lukemattomia teriä, joilla voi tehdä kaikkea koristeleikkauksista levyliitoksiin ja saranoiden koloihin. Esittelemme erilaiset jyrsinterät ja näytämme, miten niitä käytetään.

Vinkit & niksit

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

Muut lukevat juuri nyt …

Lisää samasta aiheesta Kylpyhuone