Näin kiinnität painavan pesualtaan

Ison ja painavan pesualtaan voi kiinnittää myös ohueen väliseinään oikealla tekniikalla. Saat täydellisen ratkaisun, jos teet seinän itse, mutta vähempikin riittää.

Johdanto

Metrin levyistä ja 58 cm syvää posliinista pesuallasta ei voi kiinnittää ihan mihin tahansa. Esimerkiksi yhdestä kipsilevystä koostuva seinä antaa periksi ja allas päätyy lattialle. Mutta jos seinä on jotenkuten kunnolla rakennettu, esimerkiksi kahta kipsilevyä käyttämällä, on vain taidoista kiinni, saako altaan tai muun raskaan kalusteen ripustettua tukevasti seinälle. Tässä kohteessa, jossa pääsemme rakentamaan myös kylpyhuoneen väliseinän, voimme valita ihanneratkaisun: seinään upotetun terästelineen.

Metrin levyistä ja 58 cm syvää posliinista pesuallasta ei voi kiinnittää ihan mihin tahansa. Esimerkiksi yhdestä kipsilevystä koostuva seinä antaa periksi ja allas päätyy lattialle. Mutta jos seinä on jotenkuten kunnolla rakennettu, esimerkiksi kahta kipsilevyä käyttämällä, on vain taidoista kiinni, saako altaan tai muun raskaan kalusteen ripustettua tukevasti seinälle. Tässä kohteessa, jossa pääsemme raken-tamaan myös kylpyhuoneen väliseinän, voimme valita ihanneratkaisun: seinään upotetun terästelineen. Samaa ratkaisua voi käyttää seinäripusteisen WC-altaan kiinnittämiseen, ja rakenne kestää varmasti sekä pesu- että WC-altaan painon.

Vaikka sinun seinäsi olisi vain vähän yksikerroksista levyseinää vankempi, voit silti ripustaa raskaita esineitä. Artik-kelin lopusta löytyy kolme tapaa, joilla voi rakentaa väliseinän ja varmistaa, että ne kestävät pesualtaan, taulu-tv:n tai muun raskaan kalusteen painon.

Jos kyse on vain taulu-tv:n ripusta-misesta, sinun ei tarvitse levyttää koko seinää uusiksi. Voit vain asentaa vanerilevyn tai muun levyn siihen kohtaan, johon taulu-tv tulee, ja ruuvata levyn kiinni kipsiseinään.

Tämän vankempaa rakenteesta ei saa: rakensimme väliseinään terästelineet pesuallasta varten. Allas on kiinnitetty tukevin kierretangoin.

Ohjeet

01
Vankka seinä 8 Vaihe

Tämä projekti on pitkälti samanlainen tehtävä kuin tavallisen väliseinän raken-taminen teräsprofiilien ympärille. Nyt rakennamme seinän sisään kuitenkin kaksi teräsjalustaa, jotta voimme myö-hemmin ripustaa huoletta väliseinään leveän ja raskaan käsienpesualtaan.

Koska altaamme on metrin leveä, tarvitaan kaksi jalustaa. Tämä tuo mukanaan muutaman lisähaasteen, joita ei välttämättä ole huomioitu ohjeis-sa; teräsprofiilit kiinnitetään toisiinsa, joten asennusjärjestys on tärkeää huo-mioida. Muussa tapauksessa toista teli-nettä on vaikea pystyttää, sillä pysty-profiilit sijoittuvat selkä selkää vasten.

1

Lue asennusohjeet huolella ennen kuin aloitat, jotta olet perillä kaikista säätömahdollisuuksista yms. Tässä ylä- ja alakiskot on jo asennettu ja ne ovat valmiina jalustaa varten.

2

Muista jättää viemäröinnille tilaa. Pystytämme kaksi jalustaa. Toisen jalan ulkosivusta on 60 mm altaan keski-kohtaan. Kiinnitä jalat pulteilla lattiaan.

3

Leikkaa vaakaprof ilit levysaksilla niin, että ne sopivat korkeuteen ja ne voi kiinnittää ylä- ja alakiskoihin.

4

Ruuvaa ensin prof ili C jalustaan 2 kiinni, pystytä se ja ruuvaa sitten profiili D jalustaan kiinni. Asennusjärjestys on tärkeä, sillä muuten et voi ruuvata ruuveja profiiliin C, joka seisoo selkä selkää vasten profiiliin B nähden.

5

Vaakaprof ilit kiinnitetään ylhääl-tä ja alhaalta kiinnityspihdeillä ja kiinnitetään jalustaan mukana saatavilla itsesenkkaavilla ruuveilla tarkasti suoraan.
VINKKI: Leikkaa profiilin siivekkeet pois kohdasta, josta viemäröinti uppoaa seinään.

6

Säädä allasta kannattelevien kannattimien korkeus (vaaka-kierretangot) niin, että altaan lopullinen korkeus yläreunasta mitattuna on noin 85-95 cm. Tarkka mitta riippuu allasta käyttävien asukkaiden pituudesta.

7

Asenna kierretangot altaan kiinnitysreikien kohdalle siten, että altaan keskikohta on tarkalleen kahden jalustan välissä. Nyt viemäröinti saadaan sovitettua teräsrakenteiden keskelle.

8

Kannattele allasta, kunnes olet varma, että korkeus ja altaan sijainti muuten ovat oikeat. Tässä vaiheessa apulaisesta olisi hyötyä.

02
Asenna allas 1 Vaihe

Ennen kuin voit asentaa altaan lopulli-sesti, seinä on saatava valmiiksi. Se verhoillaan märkätilaan tarkoitetuilla kipsilevyillä molemmilta puolilta. Märkätila tiivistetään, tasoitetaan, tapetoidaan ja maalataan.

Nyt voit nostaa altaan kierretangoille ja kiristää sen aluslevyillä ja muttereilla. Käytä hyvää, isoa aluslevyä, jotta kaikki paino ei kerry pelkästään mutterille.

Kiristä, mutta älä enempää kuin allas pystyy ottamaan vastaan.

Viimeistele saumaamalla märkätila-silikonilla päällipinnat ja reunojen sivut.

1

Kiristä allas tiukasti neljään kierretankoon ja tiivistä altaan ja seinän välinen rako kapealla valkoisella silikonisaumalla.

Materiaalit

Teräsprofiilit:

  • Yläkiskot
  • Alakiskot
  • Palkit

Jalustat seinän sisään:

  • 2 käsienpesuallassarjaa (Geberit)

Lisäksi:

  • Pultteja ja ruuveja
  • Käsienpesuallas (tässä Duravit)

Erikoistyökalut

  • Kiinnityspihdit
  • Levysakset

Vie aikaa

Lisää pari tuntia siihen aikaan, joka sinulta menee seinän pystyttämiseen.

Hinta

Noin 300 € / jalustat

Vaikeusaste

Jos rakennat väliseinän teräsrangoista, jalusta on helppo sovittaa rakenteeseen.

Piirustus

3 väliseinää, jotka myös kantavat

Jos haluat rakentaa väliseinän ja ripustaa siihen raskaitakin esineitä, voit tehdä kuten näissä kuvissa on tehty. Kaikki kolme menetelmää kestävät raskaitakin ripustuksia.

1

3 väliseinää, jotka myös kantavat

2

3

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

Muut lukevat juuri nyt …

Lisää samasta aiheesta Altaat