Suojaa kattopalkit lahoamiselta

Liimapuusta valmistetut palkit, jotka työntyvät irrallisina esiin katon alta, ovat monen mielestä kaunista arkkitehtuuria. Lahoamisen riski on kuitenkin suuri, mutta sitä voi onneksi estää peittämällä palkkien päät pellillä.

Vaikeusaste
Vie aikaa
30 minuuttia
Hinta
15 euroa/m

Johdanto

Rakenne näyttää kevyemmältä, kun liimapuupalkin pää työntyy näkyvästi esiin. Tämä on yksi syy siihen, miksi monet palkit altistuvat ulkoilmassa sateelle ja lialle.

Itse rakenteen kannalta ratkaisu on kuitenkin hieman kyseenalainen: Palkkien päät ovat alttiina säälle ja imevät usein kosteutta. Sen vuoksi on järkevää ehkäistä hometta peittämällä palkkien päädyt niin, etteivät ne altistu kosteudelle. Sama koskee muiden palkkien ja juoksujen päitä, jotka on ehkä myös jätetty peittämättä.

Helppo päällystää pellillä

Useimpien liimapuupalkkien päädyt on helppo peittää pellinpalasella niin, että sadevesi valuu pois eikä jää kostuttamaan puuta. Työn saa tehtyä nopeasti peltisaksilla ja saumauspistoolilla.

Ohjeet

01
Palkin pään peittäminen 6 Vaihe

Jos et löydä sopivaa metalliprofiilia rautakaupoista, voit käydä peltisepänliikkeessä ja teettää juuri haluamasi pellit.

Peltilistaa voi muokata, joten voit sovittaa ne juuri sellaisiin palkkeihin, jotka haluat peittää. Tarvitaan vain muutama leikkaus peltisaksilla, ja sitten pelti voidaan liimata palkkiin asennusliimalla.

Muista myös peittää hieman palkin yläreunaa. Muuten sadevesi voi valua pellin alle, jolloin se vain pahentaa tilannetta.

1

Mittaa palkin korkeus. Se määrittää peltilistan pituuden.

2

Mittaa ensimmäiseen esteeseen, joka määrittää vaakasuoran osan pituuden. Laske molemmat mitat yhteen ja katkaise pelti sen pituiseksi.

3

Leikkaa viilto peltilistan sivulle. Leikkaa kohdasta, jossa peltisuojuksen pitää taipua palkin yläreunan suuntaiseksi.

4

Leikkaa pois kolmiomainen palanen pellin molemmilta puolilta. Silloin peltilistaa voi taivuttaa siten, että saat peittävän suojuksen, jonka kulma vastaa palkin päädyn kulmaa.

5

Levitä asennusliimaa jatkuvana nauhana kaikkiin sisäreunoihin niin, että pelti asettuu tiiviisti palkin ympärille.

6

Kiinnitä pelti. Paina se napakasti paikalleen. Pidä sitä tarvittaessa paikallaan puristimella, kunnes liima on kuivunut. Sen jälkeen liimapuupalkki on suojattu sateelta.

Materiaalit

  • Peltilista
  • Asennusliima

Erikoistyökalut

  • Peltisakset

Vie aikaa

20-30 minuuttia ja kuivumisajan.

Hinta

Noin 15 euroa metriä kohti.

Vaikeusaste

Helppo homma, joka on silti tärkeä.

Vinkit & niksit

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Muut lukevat juuri nyt …

    Lisää samasta aiheesta Katot