Kolmiorimakate

Huopakattoon saa uutta ilmettä tekemällä siistin näköisen kolmiorimakatteen.

Kolmiorimakate asetetaan tavallisen aluskermin päälle. Ensimmäiseksi merkitään listojen paikka. Ensimmäinen tulee keskelle, joten tähän mitataan puolet listan leveydestä keskiviivan molemmille puolille.

Listojen väliin asetetaan 60 senttimetrin levyinen kermi. Listojen väliin tulee kuitenkin 1 cm sekä listan leveys, joten keskiviivasta mitataan 62 cm ja listan leveys. Sama tehdään toiselle puolelle, ja merkinnät tehdään lisäksi katon yläreunaan.

Sen jälkeen kummaltakin puolelta merkitään 20 cm katon alareunasta. Listat eivät nimittäin tule aivan katonreunaan asti. Kaikkien merkintöjen kohdalle vedetään nyt viivat liitulangalla. Listat eivät tule aivan katonharjalle asti, joten 20 cm päähän katonharjasta merkitään vaakasuora viiva.

Nyt merkinnät ovat valmiit, ja on aika leikata listat sopivan kokoisiksi.Listojen yläreunoista tulee viistot. Siksi lista leikataan keskeltä peltisaksilla ja leikkauskulmat pyöristetään. Sen jälkeen päät taivutetaan alas taivutuspihdeillä, niin että reunasta tulee viisto.

Alareunaan listan alle tulee pieni metallikolmio eli pohjakappale, ja lista ruuvataan alareunasta kiinni kahdella ruuvilla. Sen jälkeen loput listasta ruuvataan kiinni koko matkalta. Ruuveja tulee 20 senttimetrin välein.

Seuraava lista leikataan ja asennetaan samalla tavalla. Jos listat eivät ole tarpeeksi pitkiä, niitä voi liittää yhteen, kunhan huolehtii siitä, että ylimpänä katolla oleva lista tulee aina päällimmäiseksi.

Kummankin listan vieren levitetään nyt 30 senttimetrin levyinen kaistale kermiä. Listojen alareunassa oleva aukko suljetaan pienellä kerminpalasella. Siksi kermistä leikataan myös kaksi kolmiota. Kolmiot kuumennetaan kaasupolttimella ja kiinnitetään listojen päihin.

Jotta leikkausjäljestä tulee siisti, katkoteräveitsi lämmitetään ensin, ja sitten kolmiot leikataan aivan listojen reunoja vasten. Nyt listat peitetään kermillä, jota lämmitetään hieman, jotta sitä on helpompi käsitellä.

Kermikaistale asetetaan listan päälle, ja sitä kuumennetaan ylhäältä alkaen ja painetaan listan ympärille. Kun yläosa on tiukasti kiinni, kaistaletta lämmitettiin ylhäältä alaspäin. Kermiä pitää painaa lujasti kiinni listoihin, jotta se tarttuu kunnolla metalliin.

Sitten hitsataan kiinni kermin reunat. Reunaa nostetaan ja kermiä lämmitetään, ennen kuin se painetaan kiinni jalalla. Toinen kermikappale hitsataan samalla tavoin, mutta sitä ei paineta kiinni käsin vaan pyörillä liikkuvalla erikoistyökallla.

Kaistaleen reunat hitsataan niin kuin aiemmin.Kermin yläreunaan tehdään kolme viiltoa. Sen jälkeen yksittäiset pikkukaistaleet on helppo hitsata kiinni kattoon, jolloin päistä tulee siistit, kun kaistaleet asetellaanlimittäin. Listojen alareunaan tehdään aluksi viilto suoraan alaspäin.

Sen jälkeen leikataan listasta sivulle päin, mutta loppuosa leikataan ylöspäin, niin että reunoille tulee vino viilto. Nyt viimeinen kerminpalanen hitsataan kiinni kattoon. Kun molemmat listat on päällystetty, niiden väliin rullataan kaistale kermiä, joka kiinnitetään tavalliseen tapaan.

Alareunassa kermi leikataan oikolaudan avulla ennen loppuosan kiinnittämistä, niin että se tulee tarkalleen listojen alareunan kohdalle. Tällä perusmenetelmällä voit tehdä katolle kolmiorimakatteen aivan itse. Kolmiorimojen avulla kattoa voi elävöittää hienoilla pystylinjoilla.

Muut lukevat juuri nyt …

Lisää samasta aiheesta Katot