Aluksi poistetaan irralliset osat. Loput viallisesta liuskelevystä pysyvät kiinni, ja naulat, joilla se on kiinnitetty, ovat piilossa kahden muun levyn alla.Koska liuskelevy naulataan aina keskeltä kiinni, on helppo päätellä, missä naulat ovat.
Naulat ovat kahden keltaisen pisteen kohdalla. Ikävä kyllä niihin ei pääse kovin helpolla käsiksi. Tähän käytetään liuskekattoihin suunniteltua erikoistyökalua, joka työnnetään levyn alle, niin että se saa otteen naulasta, ja sitä lyödään takaisinpäin, niin että naula irtoaa.
Sama tehdään toisella puolella. Nyt rikkinäisen liuskelevyn voi varovasti ottaa irti. Tästä näkyy, miten työkalu irrottaa naulat. Jos katolla ei ole aluskatetta, sekä uuteen levyyn että vanhaan kattoon pitää levittää hieman erikoiskittiä, jotta korjauksesta tulee tiivis.
Kitti levitetään teipillä merkitylle alueelle. Sitten asetetaan uusi liuskelevy paikalleen, ja koska se tulee kahden ylempänä olevan levyn alle, niitä kohotetaan hieman kiilojen avulla, jotta uusi levy mahtuu helpommin paikalleen.
Nyt kiilat voi poistaa, ja muissa levyissä olevat naulat lyödään kiinni. Koska uutta levyä ei voi naulata keskeltä kiinni, käytetään erityistä muovikantaista kattoruuvia.
Kattopalkkien yläreunat sijaitsevat 30 senttimetrin välein. Siksi tähän mitataan 58 cm, jotta ruuvi tulee varmasti palkin kohdalle. Ruuvia varten porataan reikä terällä, joka on pari millimetriä ruuvia isompi.
Silloin katolle jää hieman liikkumavaraa ilman että levy halkeaa. Kun ruuvi on ruuvattu kiinni, siihen tarvitsee vain asentaa kanta. Korjaus on nyt valmis, ja katto on taas tiivis.