Kukat laatikoihin

Näiden neliönmallisten kukkalaatikoiden suurin etu on, että ne voi helposti pinota myös päällekkäin. Ne sopivatkin hyvin parvekkeelle tai pienelle pihalle, jossa tilaa ei ole rajattomasti käytettävänä.

Muutamalla istutuslaatikolla voit helposti luoda yksinkertaisen keittiöpuutarhan parvekkeellesi tai terassillesi – ja upottaa vihdoin sormesi multaan. Toki laatikoihin voi istuttaa myös perinteisiä kesäkukkia. Kuvan kuusi neliömäistä istutuslaatikkoa ovat 40 x 40 cm:n kokoisia ja 50 cm korkeita. Laatikoiden sisäsyvyys on peräti 23 cm, joten sekä kasvit että yrtit pystyvät juurtumaan hyvin ja kasvamaan laatikoissa suuriksi ja vahvoiksi. Istutuslaatikot voi pinota päällekkäin. Tämä ratkaisu on toteutettu kiinnittämällä jalat senttimetrin verran laatikon sivujen yläreunan alapuolelle. Näin laatikon reunaan syntyy reunus tai huullos, johon päälle laitettava laatikko lukittuu kuin Lego-palikka. Laatikoita on myös helppo asetella ja siirrellä tarpeen mukaan. Tässä tapauksessa pinosimme kolme laatikkoa päällekkäin ja sijoitimme kolme laatikkoa pinon viereen peräkkäin. Lisäksi teimme yhteen laatikoista kannen, jonka päälle voi istahtaa. Kannen alle laitoimme puutarhanhoidossa tarvitsemamme pienemmät työkalut. Vettä kestämättömät työkalut voi vielä sulkea kannelliseen muovilaatikkoon, niin ne pysyvät varmasti kunnossa. Yhden laatikon rakennettuasi pystyt nopeasti valmistamaan lisää laatikoita kuin liukuhihnalta konsanaan. Nämä laatikot työstimme yhden viikonlopun aikana.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Tuulelta suojaa

    Tuulelta suojaa

    09/2011 Tee itse ja säästä lähes 700 €. Halusimme tuulelta suojatun terassinurkkauksen, joten pystytämme talon päätyyn aidan. Ei mitään valmisaitaa vaan itse tehty aita, joka on yhtä upea kuin terassikin.

    Vaikeus 2/4
  • Kukat eri kerroksiin

    Kukat eri kerroksiin

    08/2012 Kauniilla kukkatikkailla on tilaa useille ruukuille pienellä alueella. Tikkaat sopivat hyvin pieniin puu-tarhoihin, terasseille ja parvekkeille. Tikkaiden kokoa on helppo muuttaa.

    Vaikeus 1/4
  • Rakenna koirallesi upea koirankoppi

    Rakenna koirallesi upea koirankoppi

    07/2012 Tee itse ja säästä lähes 300 €. Ihastuttavan koirankopin rakentaa parissa päivässä. Kopissa on ”veranta” ja lämmin lattia.

    Vaikeus 2/4
  • Suora terassi vinolle alustalle

    Suora terassi vinolle alustalle

    07/2012 Tee itse ja säästä lähes 1 500 €. Puuterassin asentaminen suoraan vanhan ja epätasaisen betonilaatoituksen päälle sujuu hyvin uudenlaisten muovikiilojen avulla.

    Vaikeus 2/4
  • Vala tolpat itse

    Vala tolpat itse

    07/2012 Tee itse ja säästä lähes 700 €. Kaksoisportti pitää joko tukea keskeltä tai perustaa kahden vankan tolpan varaan. Seuraavassa valetaan XXL-kokoiset tolpat.

    Vaikeus 4/4
  • Kukat laatikoihin
  • Kukat laatikoihin

Vaikeusaste

Vaikeus 2/4

Lue lisää

Tee Itse | Copyright © 2010| Bonnier Publications International AS | Käyttöehdot | Yhteystiedot