Katkaisu-/jiirisaha on kätevä väline lautojen sahaamiseen ja peitelistojen yms. jiiriin sahaamiseen. Sahan käyttömahdollisuudet laajenevat entisestään, jos sen alle hankkii hyvän pöydän. Tällöin voi helposti ja nopeasti sahata loputtoman pinon lautoja tarkasti samaan pituuteen ilman, että lautoja tarvitsee mitata moneen kertaan. Kun lautojen alle saadaan tuki, niitä on helpompi käsitellä, vaikka ne olisivat useamman metrin mittaisia.

TOIMITUS SUOSITTELEE: Testi katkaisu-/jiirisahaa

Valitse vankka malli

Katkaisu-/jiirisahalle tarkoitettu sahapöytä koostuu jalallisesta kehikosta, joka voidaan taittaa yhteen. Kehikon päälle asennetaan työkonekiinnikkeet, joihin katkaisu-/jiirisaha kiinnitetään. Monet kiinnikkeet on varustettu kahvoilla ja jaloilla, joten sahan voi jättää kiinnikkeisiin kiinni, kun sen nostaa pöydältä. Sahan saa näin nopeasti jälleen pystyyn seuraavaa käyttökertaa varten. Pöytää voi vetää pidemmäksi, jotta sillä voidaan työstää pidempiä kappaleita. Levikkeiden päässä on tuet, jotka voivat olla levyjä tai rullia, joiden päälle pitkät laudat asetetaan. Useimmat tuet on varustettu myös pituusvasteilla, joiden avulla laudat voidaan sahata yhtä pitkiksi. Näin kerran mitattu oikea pituus saadaan helposti ”kopioitua” kaikkiin sahattaviin lautoihin. Kaiken a ja o on kuitenkin se, että pöytä seisoo vakaasti ja niin kiinteästi asennettuna, että se ei horju sahattaessa. Tämä edellyttää vankkoja osia ja mielellään mahdollisuutta säätää jalkojen korkeutta, jolloin pöytää voi käyttää epätasaisellakin alustalla. Tämän vaatimuksen täytti vain muutama testisaha. Yksinkertainen malli on hyvin epävakaa. Varmista aina, että pöytä sopii myös sinun sahallesi.