Upotussaha muistuttaa kovasti käsisirkkeliä. Niiden suurin ero on, että upotussahan voi nimensä mukaisesti upottaa levyn tai laudan keskelle. Sahaamista ei tarvitse aloittaa puun reunasta, vaan sahan voi upottaa puun läpi mistä tahansa. Se on kätevää esimerkiksi silloin, kun lattiaan pitää vaihtaa lauta tai kaksi.

Upotussahan kanssa käytetään ohjainkiskoa, joka varmistaa, että terä pysyy suorassa linjassa. Ohjainkisko on kevyt, ja sitä on helpompi käyttää ohjaimena kuin suoraa lautaa. Upotussahan terän syvyys on helppo säätää tarkasti, ja koneen terän voi kääntää mallista riippuen 45 asteen kulmaan tai sen yli.

Upotussaha on erikoistyökalu, joka sopii parhaiten tee se itse -rakentajille, jotka rakentavat usein puusta. Upotussaha on kuitenkin selvästi kalliimpi kuin työkalu kuin tavallinen käsisirkkeli. Testikoneet maksoivat 350-450 euroa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

Yksi testin koneista on noin kaksi kertaa muita halvempi. Siitä on karsittu kaikki mahdolliset toiminnot, ja sen huomaa. Saha tekee kuitenkin yllättävän hyvää jälkeä.

Terät ratkaisevat

Kun sahaan sijoittaa satoja euroja, työn jäljen pitää näyttää hyvältä. Lopputulos riippuu pitkälti siitä, millaisella terällä puuta sahataan. Tämä testi tehtiin terillä, jotka tulivat koneiden mukana. Noin 40 euroa maksavat erikoisterät tekevät sahausjäljestä vielä siistimmän.

Näin upotussahat testattiin

Upotussaha on kallis erikoistyökalu, jonka pitää toimia tarkasti ja tehdä siistiä jälkeä. Päätimme panna sahat koetukselle sahaamalla niillä laminoitua lastulevyä. Laminaatti rispaantuu todella helposti ja paljastaa selvästi sahojen ja terien pienetkin virheet.

Terän etäisyys seinästä on tärkeä ominaisuus. Pienestä etäisyydestä on suurta hyötyä esimerkiksi silloin, jos lattiasta pitää vaihtaa lauta tai pari. Lauta pitää katkaista mahdollisimman läheltä seinää, jotta sahausjälki jää piiloon jalkalistan alle.

Myös sahan säätötarkkuus ja säätämisen helppous on tärkeää. Arvioimme lisäksi sahojen napit, asteikot, imun sekä muut toiminnot.

Puolueeton testi

Tee Itse on täysin riippumaton työkaluvalmistajista, mainostajista ja muista ulkopuolisista tahoista.

Testitoimittajamme tutkii markkinoita ja valitsee testattavat tuotteet itsenäisesti.

Kaikki koneet ja laitteet testataan perusteellisesti ja samalla tavalla. Voit lukea lisää testin yksityiskohdista seuraavilta sivuilta.

Testasimme nämä 6 upotussahaa

  • SCHEPPACH PL55
  • MAKITA SP6000
  • DEWALT DWS520K
  • BOSCH GKT 55 GCE
  • FESTOOL TS 55 REBQ
  • METABO KSE 55 VARIO

LATAA KOKO TESTI ja lue, mikä kone ylsi testivoittajaksi.